perjantaina, huhtikuuta 02, 2010

Pitkäperjantaina

Eilen illalla iltakirkkomme alkoi vasta 19:30. Alttari puettiin lopuksi mustiin.
Yöllä näin yllättäen painajaisunen viime uudenvuodenaattona edesmenneestä isästäni. Olin ihmeissäni, sillä näen usein unia kuolleista läheisistäni, ja yleensä niistä unista tulee hyvä ja haikea olo. Kai nyt sitten illan tunnelmat vaikuttivat. Painajaisen jälkeen ei oikein tullut enää uni. Pitkäperjantai tuntuu ihan konkreettisesti.

Tänään päivällä kävimme päiväjumalanpalveluksessa. Aurinko paistoi sisään pikkukirkkoomme mitä kauneimmin: Kevät on jo täällä:
On oikein lämmintä - ja kuraista. Joutsenpariskuntakin tuli jo viereisen pikkujärven ylle kaartelemaan, mutta vielä on järvi jäässä.

3 kommenttia:

Ritu kirjoitti...

Kirkkonne alttari on niin kaunis ja vaikuttavat nuo ruusut. "Kaunis orjan ruusu..."

Kirsi-Marja kirjoitti...

Täälläkin joutsenia lennellyt ohitse tuonne pellolle uimaan, siellä vettä aikalailla. Tänään saapuivat telkät ihastuttamaan kevättämme. Kaunis kirkko.

Ninnu kirjoitti...

Kaunis tuo teidän kirkon alttari. Siinä on kaikki tarpeellinen eikä mitään liikaa.