keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

Lukemista

Olen pistellyt kohtuullisella ahkeruudella, onhan tämän kuukauden ohjelmassa peräti neljä pistelyvaihtoa. Niitä julkaiset sitä mukaa, kun postit kotiutuvat uusiin osoitteisiinsa.

Neuletyökin on meneillään, koskapa myös pikkuneiti halusi itselleen neulemekon. Siitäkin laitan kuvaa tuonnempana, kunhan työ on hiukan enemmän edistynyt. Sen verran paljastettakoon, että puuvillaisesta sukkalangasta on ko. mekko kutoutumassa.

Käsitöiden tekemisen keskellä olen säälittävän hidas lukija, mutta jokunen Jari Tervon ja Kari Hotakaisen kirja on sentään ehtinyt tämän vuoden puolella käsissäni pyörähtää. Tervon Ohranaa kun en perästäkään jaksanut lukea loppuun, lainasin sen äänikirjana, ja siinä muodossahan se siivitti käsitöiden tekemistä oikein mukavasti. Reijo Mäen dekkarin Valkovenäläinen "luin" samalla metodilla.
Jouluna luin Kate Jacobsin kirjan Lankakaupan tyttö, ja vastoin ennakko-oletuksiani jotenkin pidin siitä, vaikka se vähän naivi "naistenkirja" olikin. Tuntui kumminkin kivalta, kun siinä puuhasteltiin neuleiden parissa. Tykkään näemmä hypistellä lankoja myös mentaalisella tasolla :D.
Niinpä hankin kirjastosta käsiini lisääkin "tekstiiliromaaneita":
Nyt minulla on kesken tuo Jane Johnsonin Neidonryöstö, joka on, paitsi historiallinen, romanttinen romaani, myös hauskasti kirjontateemainen, kun kirjan kahdessa rinnakkainkulkevassa tarinassa on molemmissa kirjontaa harrastava päähenkilö, toinen nykyajasta, toinen 1600-luvulta.
Pieni lankakauppa on jo aiemmin lukemaani Lankakaupan tyttöä edeltävä romaani, mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun luen jonkin sarjan kirjat takaperoisesti.
Tuon kolmannen kirjan ostin tarjouksesta, puhtaasti heräteostoksena ja englanninkielen harjoitukseksi. Se sisältää tilkkuilijan julkaisemia kolumneja, joten samaan tekstiililukemisten kategoriaan istuu sekin.

4 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Yhteisiä kirjatuttavuuksia näemmä meillä! ;D Neidonryöstön luin pari kuukautta sitten ja tykkäsin kovasti, kun tarina eteni kahdella tasolla, siis 1600-luvulla ja nykyajassa. Pienen lankakaupan luin kai vuosi sitten ja pidin siitä lähinnä neuleasioiden takia ja samaa odotin Lankakaupan tytöltäkin, mutta petyin, eihän siinä juurikaan lankojen kanssa "värkätty". Ja rakkautta ja romantiikkaahan näissä kaikissa on! ;DD

Katri kirjoitti...

Kiitos kirjavinkeistä, Neidonryöstö kuulostaa mielenkiintoiselta! Pieni lankakauppa on edelleen hyllyssä odottamassa lukemista, Lankakaupan tyttö taas sitä, että sen saisi tarjouksesta...

Ninnu kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Täytyy pitää mielessä tuo Neidon ryöstö.

Minulla on samankaltaisia ajatuksia Matleenan kanssa mitä tulee Pieneen lankakauppaan ja Lankakaupan tyttöön. Tykkäsin ensimmäisestä enemmän, koska siinä pysyttiin neulomis-ym. teemassa. ..eli jos pidit Lankakaupan tytöstä, niin uskoisin, että pidät käsityöihmisenä myös Pienestä lankakaupasta. Mutta nämä ovat taas näitä makuasioita :). Kiva kuulla sitten, mitä mieltä olet.

Anonyymi kirjoitti...

Pieni Lankakauppa oli hyvä- omalla kevyellä tasollaan.. jatko-osa ei..pitännee tutustua muihin ostamiisi!
t. Pii S.