tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Puolivalmista

Puolivalmiiksi näitä kai voi kutsua, kun ovat vielä viimeistelemättä, mutta pistelyosuus kuitenkin tehtynä: Kuten kuvasta näkyy, pistelyssä on helmiäkin. Tyynyksi tämän ajattelin viimeistellä, mutta mietin vielä.
Jos joku tuntee kutsumusta vaihtaa tämän mallin kanssani, niin se sopii kyllä. Pistely oli kiva tehdä, mutta tuskin samaa toiseen kertaan ompelen, kun tekemättömiä haaveiluita on niin paljon jemmassa.
EDIT 3.3.2010: Malli lähteepi Katrille :).

Tämän Isabelle Vautierin mallin tein viikonloppuna odottelemaan jatkojalostusta:
Pistelin malliin tuommoisen "kehyksen", josko olisi sitten helpompi viimeistellä se joksikin.
Mielestäni tuo langanväri on aika kiva tähän, eikö?

Pahoittelen muuten tuota tummaa täplää valokuvieni oikeassa alanurkassa. Kamerassa on joku töhry, joka ei lähde pois. Valokuvausliikkeessä katsoivat ja arvelivat, että on jossakin sisäpuolella, eli tähän on tyytyminen, tai sitten pitääpi hommata uusi kamera. Menköön siis näin ainakin jonkin aikaa. (Kyllä meikäläinen mämmikoura on tämän kameran niin monta kertaa pudottanutkin, ettei ole ihme, että on vähän siipeensäsaaneen oloinen.)

Sittemmin olenkin siirtynyt puikkojen varteen, ja ensimmäinen Lankahamsterikuun teelmys on toivottavasti huomenna valmis.

5 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Onko tämä sydän tehty niillä hienoilla langoilla?

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Juu, sydän on pistelty "Les Fils Pomme de Pin: Intérieurs" -langalla.

Ninnu kirjoitti...

Kaunis sydän! Langan väri on tosiaan sopiva. Panda on myös kiva.

Katri kirjoitti...

Suloinen panda ja kaunis sydän!

Panda-malli kyllä kiinnostaisi, mutta ei mulla taida olla mitään vaihdokkia. Niin, paitsi jos haluaisit niitä metallilankoja...

Lennu kirjoitti...

Ihania!! Tuo pandamalli on tosi nätti pisteltynä. Isa Vautierin pikkumallin haluan minäkin tehdä joku päivä, täydellinen lanka kyllä tuo Interieurs tuohon työhön. Minä teen monesti jälkipistot sydänmallien ympärille, niistä on sitten helppo ommella kiinni vaikka puuvillakankaaseen, jos viimeistelee koristeeksi.