maanantaina, joulukuuta 14, 2009

14. luukku

Tänään on isähahmon aika astua näyttämölle. Meidän kalenterin Joosef on tämmöinen risuparta:Maalauksissahan Joosef kuvataan aina vanhaksi mieheksi, vaikka Raamattu ei puhu hänen iästään mitään. Miehetkin avioituivat tuohon aikaan varsin varhain, joten Joosefin ei tarvinnut olla juurikaan Mariaa vanhempi. Mariaa puolestaan kuvataan "nuoreksi naiseksi" (sanottiinhan ennen aikaan Suomessakin nuorta naista "neitsyeksi"), ja olen kuullut oletettavan, että hän olisi ollut ehkä 15-17 -vuotias. Meidän silmissämme teinityttö siis, vaikka aika ja kulttuuri oli toki silloin toinen.
Olettamus Joosefin iäkkyydestä perustuu käsittääkseni katoliseen traditioon/oppiin/legendaan Neitsyt Marian ikuisesta neitsyydestä. Olettamuksen mukaan Raamatussa mainitut Jeesuksen sisaret ja veljet olisivat siten olleet Joosefin lapsia hänen edellisestä avioliitostaan, ja Jeesus olisi ollut Marian ainut lapsi. Tämmöiselle tarinalle ei kuitenkaan löydy mitään raamatullisia perusteluita.
Ja sitten paikalliseen elämänmenoon: nyt meilläkin pakkasta riittää, 21 astetta!
Käytiin Patskun kanssa pikaisella lenkillä. Yksi oli ilmeisen innoissaan:
Toisin kuin tämä narun toisessa päässä. Henki salpautui pakkasessa. Vissiin sydänvikaiset verisuonet supistuivat liikaa ja tuli heikko olo. Lenkki sai jäädä tänään kilometriin. Vähän kun lämpiää, niin sitten taas kävellään enemmän.

3 kommenttia:

Ritu kirjoitti...

Minusta on älyttömän kiva lukea aina näitä sinun teologisia tietojasi ja pohdintojasi. Joosefin ikää en olekaan tullut koskaan ajatelleeksi. Mutta risuparta hän on mitä luultavimmin ollut :)

marelo kirjoitti...

Onnea arvontavoiton johdosta. Voitit joulukuun arvonta paketin vaihtoja sivuilla. Se josta oli jo kuvakin. Koitan postittaa sen sinulle ennen joulua.

MariL kirjoitti...

Oletko lukenut sellaisen kirjan kuin Suuri Rakkaus: Marian ja Joosefin tarina? Kirjoittanut Marjorie Holmes, joka on kirjoittanut myös tälle jatko-osan Marian poika. Kirja pohjautuu Raamattuun ja perimätietoon, ja muuten on sitten kirjailija kuvitellut sen tiedon perusteella, mitkä ovat tuon ajan tavat olleet. Kertoo siis Marian ja Joosefin tarinan romaanimuodossa. Siinä muistaakseni Maria oli 13-14-vuotias, eli hän oli juuri vastikään tullut sukukypsäksi. Joosef taisi olla ehkä 17-19-vuotias. Jatko-osa kertoo sitten Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta ja päättyy siihen, mistä Raamattu alkaa Jeesuksen varsinaisen toiminnan kertomisen. Mielenkiintoisia kirjoja nuo, suosittelen jos et ole lukenut! :) Vaikka fiktiotahan ne osittain ovat, mutta niinhän kaikki muutkin arvelut Mariasta, Joosefista ja Jeesuksen lapsuudesta ovat niiltä osin, mitä ei ole Raamattuun kirjoitettu.