maanantaina, syyskuuta 14, 2009

Pikkuneidille villatakkia

Takakappale on valmiina, Nalle Marjaretki Mustikasta: Malli on kuvassa näkyvästä Novita-lehdestä. Tyttö sai itse valita langan ja mallin, ja yllätti minut valinnallaan totaalisesti! Minä vielä kehotin isäntää ostamaan vastaavaa oranssinsävyistäkin lankaa, että tyttö saisi rauhassa kotona valita, vaan niinpä vain valitsi tämän tumman langan. Ja yllättävän "tätimäisen" mallin. - Mutta se on tietysti vain minun silmiini, se. Vaikutelmani kai johtuu siitä, että tein itselleni -70-luvun lopulla aika lailla samantyylisen villatakin. Nythän se näyttää lasten ja nuorten silmissä "retrolta", mutta tämmöisestä aidosta -70-lukulaisesta se näyttää vain vanhanaikaiselta...
Kiva malli on kumminkin neuloa: helpot, suoralinjaiset kappaleet, ja helppo mallineulekin, josta tulee kuitenkin kivan elävä pinta:
Ja tuo Marjaretki antaa virheet mukavasti anteeksi, kun tulos on noin värikäs :).
Homman tekee työlääksi vain se, että silmukkamäärää on pitänyt muutella aika lailla, sillä ohjeen villis on tehty Rose Mohairista vitosen puikoilla. Riittävän isoa kokoakaan ei ohjeessa ole, vaan olen ajatellut villatakin n. koolle 150 cm. Saas nähdä, kuinka osaan silmukka- ja kerrosmääriä sovitella.

4 kommenttia:

Nunt kirjoitti...

Äääk! Vähän, tuota noin, eläväistä tuo Marjaretki noin isolla pinnalla :D

Jos näin kauniisti ilmaistaan ;D

MariL kirjoitti...

Voi miten upean näköistä jälkeä tulee tuosta Marjaretkestä! :) Kun olen mieltänyt sen vain sukkalangaksi, jolloin tulee selkeitä raitoja, mutta puserossahan tuo on ihan uskomattoman ihanan näköistä! :) Hyvän valinnan tyttö teki! :)

Matleena kirjoitti...

Ahaa siellä tikutellaan Marjaretkestä villatakkia! Ja minä kun juuri samaisesta langasta ja väristäkin sukkia tehdessä mietin, millainen villatakki tästä tulisi! ;) Pianhan se siis nähdään. Alku kyllä on lupaavan näköistä.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskan näköistä neulepintaa, tästä tulee tosi kivannäköinen neuletakki! On muuten todella kummallista, miten itse näkee vaatemallit aivan toisesta näkökulmasta kuin nuoremmat ihmiset. Ehkäpä meidän mielestämme vanhat ideat ovat heille retroa, mikä näyttää heidän silmissään nostalgiselle ja hienolle.