tiistaina, elokuuta 25, 2009

Kissapii muisti taas pyykkinarukeräilyharrastustani: Hauska kortti :D!

- Muuten ei päivässä olekaan kehumista, tai no...:
9.-lk:laisemme sentään toipui jo koulukuntoon, mutta pikkuneiti sairastelee edelleen kotona (tosin toivoo pääsevänsä kouluun huomenissa, mutta ken tietää, kun tyttö pudotti eilen kuumemittarin säpäleiksi ja täytyisi ehtiä ostamaan uusi), nuorin poika jäi myös köhimään ja niiskuttelemaan kotiin,
ja kuten ennakkoon osasin pelätä, esikoinen täytyy hakea tänään Aitoosta kotiin. Kuulemma on jo "tartuttanut siellä kaikki..." (Kuinkas se niin, kun viime viikolla jo oli opettajia sairaana, eikä poika ainakaan niitä tartuttanut? Hmmm. No, ei auta vetää hernettä nenään. Opettajilla on stressi, kun flunssa leviää, ymmärrän. Mutta kun eilen aamulla oli ihan mahdoton vielä tietää, mihin suuntaan tauti taittuu! Yleensä kun esikoinen ei juurikaan isommin sairastele - eikä osaa itse esittää mitään arvioita omasta kunnostaan, paitsi puhumattomuutensa, varmasti myös tuntopuutostensa vuoksi.)
Niin, että isäntä lähtee nyt suristelemaan 70 km Aitooseen - ja poikkeaa matkalla hakemaan nuorempien kouluun jääneitä kirjoja, niin, että onhan tätä tässä, olemista.

Mutta osallistu sinä arvauskilpailuun, ellet vielä ennen ole ehtinyt!

3 kommenttia:

Neili kirjoitti...

Voimia sairaskotiin ja hoitajalle myös.

Liisa kirjoitti...

Possutautiko se on tarttunu? ;) Paranemisia koululaisille!

marelo kirjoitti...

Ronjalta ja äidiltä oikein suuret kiitokset ihansta lahjasta ja uudesta tuttavuudesta. Maalaa/piirrä itse palapeli.
Kilpparista tuli heti unikaveri. Se olikin todella syötävänä näköinen.
KIITOS