keskiviikkona, toukokuuta 20, 2009

Paljastettu on :)

Lähetin tämän kevään Salaiselle RistiPistoYstävälleni viimeisen lähetyksen tällä viikolla, ja perille oli mennyt, eli on loppuyhteenvedon aika.
Lähetin näiden kahden kuukauden ajan postia Pirrelle.
Pirre kertoi lempikankaakseen pellavan, jonka otinkin sitten ensimmäisen lähetyksen teemaksi:
Paria pellavanauhaa, pellavanväristä nyöriä, samansävyistä pitsiä, kultaneuloja.
Pistelyksi laitoin neulatyynyn (malli De fil en aiguille, Atelier de Brodeuse -lehdestä):- Jonka taustan tein kana-aiheisesta kankaasta, koskapa lähetys osui pääsiäisen alle. Samasta syystä pistelin korttiin pupun kuvan:
Toisen postin lähetin tämän kuun alussa. Pirre kertoi pitävänsä käsinvärjätystä kankaasta, ja että silkkilankaa kiinnostaisi kokeilla. Siksi toiseen postiin ne:
Kera pienen mallikirjasen, ompelemani puikkopussin (Pirre kertoi pitävänsä metsänvihreästä, ja kun en muuta senväristä keksinyt, tein puikkopussin metsäkankaasta) ja askartelemani 3D-kortin (kuvassa Pirren lempieläimekseen mainitsema kettu).
Lähikuva puikkopussin monogrammista (Rita Weiss, Charted Monograms for Needlepoint and Cross-Stitch):
Ounastelin, että tästä lähetyksestä Pirre voisi minut jo tunnistaa, koskapa olin julkaissut sekä kortin että puikkopussin jo aiemmin. Lähetyksen vastaanotettuaan hän kertoi, että alkaisi tehdä ehkä salapoliisityötä asian selvittämiseksi, ja päätinkin vielä pitkittää vähän, eli poistin ko. kuvat blogeistani. (Ja nythän ne on palautettu :).)
Pirre oli kuitenkin päätellyt, että japanilaiskuvin koristellun kassini kuvat ovat "samaa sarjaa" kuin puikkopussin kuva: hyvin päätelty.

Viimeisenä, varsinaisena paljastuskirjeenä, lähetin kortin ja hiukka killuttimia, pistelyiden tai askartelujen koristuksiksi:
Oli mukavaa suunnitella lähetyksiä, ja loppupätkän salapoliisityön seuraaminen oli oikein mielenkiintoista ;). Kiitos hauskasta SRPY-ajasta, Pirre!

4 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Ihania pellavanauhoja ja tuo pupu-pistely on aikaste söpö :-).

Liisa kirjoitti...

Kerrassaan ihanilla lähetyksillä olet muistanut Pirreä. Pirre oli muuten mun oma salainen:)

Olet muuten hyvin oikeassa, ettei yleensäkään pitäisi tuhlata vähäistä elämän aikaaansa kaikenmaailman työpaikkasotkuihin, olenkin vakaasti päättänyt, etten pitkään siellä vanhene.Ei ole mun juttu. Harmi vaan että työ sinällään on kiva , samoin työkaverit...

MariL kirjoitti...

Kivoja muistamisia olet lähettänyt! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin kokonaisuuden olet parillesi tehnyt.
Nyt mietinkin, pitäisikö minun jo paljastaa itseni .... njäääh! Jääkön ihan viime metreille. Tiedoksi vain, että jotain (toivottavasti mukavaa) on tulossa sinun suuntaasi ensiviikon loppupuolella (pidetään nyt jännitystä yllä ihan viime hetkeen ;) ).