torstaina, huhtikuuta 02, 2009

Hyvää YK:n kansanivälistä autismitietoisuuden päivää!
Laitanpa minäkin korteni kekoon levittämällä tätä tietoisuutta eteenpäin, sillä kuten olen täällä useampaan otteeseen maininnutkin, oma, nyt jo 17-vuotias esikoiseni on autisti.

Tänään YLE Teema muistaa aihetta klo 20 lähetettävällä 1/2-tunnin dokumentilla autistien aikuisuudesta sekä klo 21 alkavalla dokumentilla autistilasten musikaaliprojektista.

Pieni ennakkohuomio:

Hesarin TV-kommentaattori äimisteli jälkimmäisessä dokumentissa esiintyvän musikaalin ohjaajan tapaa esittää ylitsevuotavia kehuja. Arveli sen johtuvan kulttuurieroista (lue: amerikkalaisuudesta). Voi se siitäkin johtua, en ole nähnyt vielä ko. dokumenttia. Meille autistien kasvattajille on kuitenkin annettu semmoinen ohje, että autistille pitää antaa "liioittelevaa" palautetta. Eli jos olet surullinen, ole sitten todella dramaattinen. Jos olet iloinen, hehkuta oikein kunnolla. Autisteilla kun on yleensä vaikeuksia lukea toisten ihmisten mielenliikkeitä. Pieniä ilmeenmuutoksia he eivät noteeraa. Toisaalta he ovat kehuvetoisia - niinkuin me tietysti kaikki! Eli jos jossain onnistutaan, niin palautetta pitää sitten antaa ja reilusti kans!

Odotan oikein mielenkiinnolla, mitä ohjelmat aiheesta antavat! - Ja vastaan muuten omasta puolestani myös mieluusti kaikenlaisiin kysymyksiin ja ihmettelyihin aiheesta.

EDIT: Sen verran voisin vielä asiasta kertoa, että meidän poitsun diagnoosi tehtiin 2,5-vuotiaana. Kas, kun poika oppi jopa varsin varhain puhumaan, mutta sanat jäivät 2-vuotispäivän tienoilla pois. Viimeisiä sanoja oli: "Attuu, attuu!", mitä poika huusi ja itki yöllä hirmuisen flunssan (?) kourissa. Siitä arvelimme, että olisiko tauti laukaissut autismin, mutta tämähän on vain spekulaatiota...

Tauti tuli muutaman viikon päästä "pahamaineisen" (ainakin autismipiireissä) 3-rokotteen saamisen jälkeen. Sen vuoksi muille lapsillemme onkin kyseinen tuhkarokko- jne. -rokotus annettu vasta hieman myöhemmällä iällä, vaikka nykytutkimus ei olekaan enää sillä kannalla, että rokotteella olisi merkitystä autismin puhkeamiseen. Vaan ken tietää.

Meidän paikkakunnalla tämä autismikeskustelu on nyt sikäli ajankohtaista, että kaupunkimme erityiskoulua ollaan muuttamassa vähitellen siihen suuntaan, että ns. EHA-opetusta lukuunottamatta erityisoppilaat integroitaisiin tavallisiin opetusryhmiin.

Kun meidän poitsu aloitti "hoitouransa" päiväkodissa ja sitten koulussa, kaupungin taholta todettiin, että hän on ensimmäinen autisti Nokialla ikinä! No, nytpä vetoavat näemmä erityiskoulun opettajat kilvan siihen, ettei erityislapsia saa integroida normaaliryhmiin, koska esim. autisteille se olisi kovasti stressaavaa. Eli ilmeisesti autisteja on nyt sitten koulu väärällään :D.

Meidän pojalla on ollut henkilökohtainen avustaja koko päiväkotihoidon ja koulunkäynnin ajan. Minun mielestäni olisi ollut pojan kannalta pelkästään hyväksi olla avustajansa kanssa normaaliluokassa, sillä poikamme on erittäin taitava mallioppija. Tietysti normaaliluokkien opettajat pelkäävät erityislapsia, mutta eihän opettajia saisikaan jättää yksin, ilman tukitoimia! Opettajat tarvitsisivat erityispedagogista koulutusta, erityisopettajat voisivat konsultoida tavallista luokkaopetusta, ja ilman muuta luokkakokoja pitäisi pienentää nykyisestään, jo ihan niiden ns. tavallistenkin lasten oppimisen ja muunkin kehityksen vuoksi. Eli eihän sitä muutosta voi rysäyksellä tehdä. Kuitenkin olen kuullut mm. norjalaisten, usalaisten ja kanadalaisten todistavan erittäin hyvää vammaisten lasten integroinnista.

Jotkut pelkäävät, että vammaisten integroinnista seuraa koulukiusaamista. Hyvänen aika: tässä maailmassahan vammaisetkin elävät! Ennemmin tai myöhemmin he joutuvat kohtaamaan ympäristönsä. Siksi: mitä varhemmin, sen parempi. Päiväkodissa lapset suhtautuivat ihan luontevasti kaveriin, johon he olivat alusta asti tottuneet, kokemusta on. Ja kiusaamistapauksessahan vastuu on meillä aikuisilla ja kiusaajilla, ei kiusatulla, oli hän sitten vammainen tai kuka tahansa. Ei kiusattu voi olla syyllinen, eikä vamma ole mikään syy kiusata ketään. Millaisiksi olemme kasvattaneet ns. normaalit lapsemme, jos meidän pitää pelätä, ettei heitä voi laittaa samaan kouluun vammaisten kanssa?

Oh, tästä tuli paasausta nyt, sorry. Äkkiä takaisin askarteluihin:

Nuorimmaisemme teki toisenkin vaihtomatskukorttinsa, ja se näkyy täällä.

3 kommenttia:

Rhynah kirjoitti...

Viime kesäisen (ja myös tulevan kesätyöpaikkani ansiosta opin aivan huimasti autismista parin kuukauden aikana. Luultavasti tiedän taas PALJON enemmän ensi elokuussa. :)
Tuo musikaaliprojektidokumentti näytettiin täällä Ruotsissa joskus alkutalvesta, ja oli mun mielestä ihan ok. Ei yhtä hyvä, kuin mitä (ainakin ruotsalainen) kuvaus antaa ymmärtää, mutta ehkä sinä autistilapsen vanhempana saat siitä enemmän irti. Minä kun pystyin peilaamaan vain parin kuukauden kokemuksen kautta.

Pitääkin käydä heti katsomassa, noteeraako Ruotsin TV mitenkään tätä autismitietoisuuspäivää. :)

Vasi kirjoitti...

:-) Mukavaa että kirjoitit aiheesta, tämä oli mielenkiintoista luettavaa, eikä minulle ainakaan tullut paasauksen makua suuhun. Koulujärjestelyihin liittyvät huomiosi vaikuttavat oikein järkeenkäyviltä. Toivottavasti noista asioista päättävilläkin olisi tarpeeksi asiantuntemusta päätöksiä tehtäessä, ettei huonot järjestelyt johtuisi vain tiedon/kokemuksen puutteesta. :-/

Ninnu kirjoitti...

Kiitos kovasti autismi-kirjoituksesta. Olen itse myös integroinnin kannalla. Tuntuisi epämukavalta, että vammaisia eristettäisiin omiin kouluihinsa ja sitten myöhemmin aikuisina mahdollisesti laitoksiin. Mitä enemmän näkee ja varsinkin tuntee henkilökohtaisesti erilaisia ihmisiä, sitä suvaitsevaisemmaksi ihminen kasvaa (myös vielä aikuisenakin).

Ihanne olisi, että avustajia olisi riittävästi, opettajat olisivat päteviä, erilaiset vammaryhmät olisivat edustettuina normaalikouluissa ja kaikkien luokkien koot olisivat pieniä.