torstaina, joulukuuta 25, 2008

Kiitos <3

(EDIT: Lisään tuonne alemmas pari kuvaa minun lähettämistä lahjoista - ihan vain ajankuluksi, kun tuli kuvat otettua, ja kun joulupäivänä on näemmä joutilasta aikaa, heh!)
Ensinnäkin kiitos kaikille ihanille blogiystäville joulutoivotuksista!

Isäntä on suntioimassa viereisessä kirkossa. Me muut jäimme kotiin. Pojat nukkuivat pitkään ja tyttö katseli lastenohjelmia. Minä nousin perinteiseen tapaan katsomaan aamujumiksen tv:stä klo 7.

Eilen pidimme "Oman kylän aattohartauden" klo 15. Oli taas mukavan kotoisa tilaisuus, läsnä kuutisenkymmentä kyläläistä. Ohjelmaa esittämässä oli peräti 9 lasta ja 4 aikuista, ikähaarukka 8-vuotiaasta yli 80-vuotiaaseen. Oli runoja, laulua yksin ja yhdessä, soittoa pianolla, klarinetilla ja viululla.

Sen jälkeen kelpasi pukin tulla!
Joulupukki taisi katsoa vähän läpi sormien käyttäytymistäni, koskapa antoi ison kasan lahjoja :)

Säästin Salaisen AskarteluYstävän paketit jouluaattoon, ja kyllä olikin yhtä juhlaa niiden avaaminen:
Oi, millaisia japanilaishenkisiä papereita, miten UPEA leimasinsetti geishoineen ja buddhineen kaikkineen - ja tuo koru, jota Say viestissään ennakoi! Ihana dominonappulan pohjalle tehty kurkikoru, minulle, joka olen äidinäidin puolelta Kurjen sukua ;)
Say kertoi, että ystävänsä osaa tämmöisiä tehdä. Ja tämä todellakin on täysosuma! Kaunis, kaunis, kaunis! Enpä osaa kyllin kiittää, joten sanattomana täällä kannan koruani. (Kuvasta päätellen kaulan asentokin on "kurjen sukua" :) )

Blogittomalta Eiralta tuli Joulumuorin+lahjavaihdon kautta näin "makee" paketti:
Tuo kasvonaamio on huippu! Täytyypä kokeilla huomenna, kun on saunapäiväkin. Kiitos sinulle, Eira, ihanasta paketista, ja kortti oli kanssa hauska!
Samassa vaihdossa minä lähetin Neljän kotiäidille nämä:
Taika lähetti puolestaan Peikkotytön Vaihtolan joululahjavaihtopaketin:
Noita ruispipareita täytyykin kokeilla. Vaikuttaa houkuttelevalta. Kiitos, Taika!
Minä lähetin Taikalle tämmöiset:

Neljän kotiäiti ja Taika olivat kivoja ja huomaavaisia, ja kävivät kommenteissa kiittämässä paketeistaan! Siitä tuli hyvä mieli :)
Jouluaaton kalenteriluukutkin avasin vasta illalla, kun joulurauha oli laskeutunut perheeseemme. Luukut ovat ritulta ja nooralta:
Ritulta tunnelmallinen, joulurauhaa henkivä ATC ja hymyilevä villaenkeli:
Ja Nooralta upeassa joulurasiassa herkullisenväriset lankakerät:
Kiitos kumpaisellekin, luukut olivat ihania! Kiitos myös Nooralle koko joulukalenteriajan luukuista. Teit hauskoja luukkuja, joita availin joka päivä jännityksellä. Olet mukava tuttavuus!

Ruiskaunokki ruiskukka-blogista laittoi minulle luukut tuonne aiemmille päiville, mutta - jopas jotakin - muisti vielä joululahjallakin:

Iso ja kaunis kiitos sinullekin huomaavaisuudestasi!

Meidän pojista nuorin opetteli nyt 3. luokan syksyllä neulomista. Hikistä se oli, ja neulomusta käytettiin kotonakin. Välillä äiti tarjosi purkuapua, jotta poika pääsi eteenpäin. Mutta niinpä vain sain sitten häneltä hienon joululahjan:
Huopanen-lanka oli viisas valinta opettajalta! Tuloksesta tuli tosi kaunis, ja poika vielä selitti minulle, miten oli tehty tähtikin neulahuovutuksella. (Että laitettiin "nuotti" - hmm, siis muotti - lapun päälle ja neulalla tökittiin, muttei liian kovaa, ettei mennyt läpi :) )

Pikkuneiti oli paketoinut kaikille perheenjäsenille jotain kivaa. Isäntä mm. sai askarrellun apinan ja vanhin veli puuhelmet (jotka hän tosin oli antanut pari vuotta sitten itse pikkuneidille :) ) Minä sain neidiltä tämmöisen hauskan askartelupaketin:
Isännältä tuli "pakollinen" iso konvehtirasia ja pashmina-huivi:
- Huivi oli kylläkin kuulemma isännän afgaaniystävän vaimolta, niin, että ota tässä nyt sitten selvää, kuka antaa ja kelle ja mitä :)
Täytyy myös tunnustaa, että ostin itsekin itselleni lahjan, koska arvelin, että kukaan ei osaa hommata minulle mieleistä joululukemista:
Ei hullumpi lukupaketti, vai mitä?
Ai niin, ja edellisessä postauksessa esiteltyjen albumin ja kortin kaveriksi laitoin Timantille decomatskuvaihdon joululahjapaketissa nämä:
- Minulla olikin decomatskuvaihdossa erinomainen säkä taas parin kanssa, kuten on ollut aiemmillakin kerroilla, ja kuten on ollut say-kierroksillakin!

Kiitokset pikkuneidin ja nuorimman pojan puolesta Ronjalle ja Asterixille ja marelolle, sillä pukki toi sieltä suunnalta nämä:
Ja suureksi hämmästyksekseni Ronjalle olikin ehtinyt jo mennä pikkuneidin lähettämä posti, jonka saimme lähetettyä vasta viime maanantaina - ja oli jo tiistaina perillä:
Joten täytyy kiittää Kustiakin, kun jaksoi niin nopsasti polkea postin perille joulukiireistä huolimatta!
Nyt odottelen jännityksellä, mahtoikohan viimeinen PIF-lähetykseni ehtiä perille, sillä laitoin sen postiin samalla kertaa...
Ja nyt pääsen vihdoin tekemään käsityötä ihan omaksi iloksi:
Pistetään sentään kuusestakin kuva, koskapa on ihan omalta ojanpientareelta, ja todellinen ekokuusi onkin, ei taatusti viljelty tai jalostettu:
Mukavan leppoisaa joulunviettoa kaikille :)

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset aivan ihanasta Joulumuorin lahjavaihdon paketista! Koko paketin sisältö osui kyllä niin nappiin omien mieltymysteni kanssa; kaikelle löytyy/löytyi käyttöä! Mukavaa joulun jatkoa sinulle ja perheellesi! T. Neljän kotiäiti

marelo kirjoitti...

ronjalle on tullut pieni paketti Martalta tiistaina. Kiitos oikein paljon. siitä pitäisi olla kuva sivuillani.

marelo kirjoitti...

minä vielä tässä likkki siihen kuvaan
http://maajuelo.vuodatus.net/blog/1710656

Palaga kirjoitti...

Todella upea kurkikoru!
Oletpa todella ollut kiltti, noin monta ihanaa pakettia!

Rauhallista joulun jatkoa ja siunausta tulevaan uuteen vuoteen!

Ritu kirjoitti...

Tuo teidän ekokuusi on aivan mahtava !!! Kiva, kun enkeli on päässyt sitä koristamaan. Mukavia pyhien jatkoja !

orvokki kirjoitti...

Hyvää tulevaa Uutta vuotta 2009 koko perhelle .
ihana kuusi
Mukava käydä katselemassa toisten kuusia jouluna.
Meidän kuusellakin alkaa olla jo ikää 20 vuotta ainakin muoviahan se on .

Liisa kirjoitti...

Olitpa jaksanut pitkän postauksen tehdä;) olipa mukava lukea mitä kaikkea pukki on sulle tuonut, olet ollut tosi kiltti:) ja kuusihan on ekoa kuten meidänkin:)
Mukavaa joulupäivän iltaa ja huomista tapaninpäivää.

Eira kirjoitti...

Moi!

Kiva että paketti oli mieluinen!
Minä raukka olen ilman pakettia, vaan jospa se tulis sitten joulun jälkeen. Ainahan näissä vaihdoissa on se vaara että jää ilman pakettia, vaikka harvinaista se taitaa olla. Oisko posti sotkenu sen jonnekin.
Mutta oikein hyvää loppuvuotta sinne ja siunattua uutta vuotta 2009!

marelo kirjoitti...

moikka!

Onneksi olkoon voitostasi. Minä arvoin äsken Ronjan äidin puolesta voittajan. Siis hän halusi muistaa jotakuta arvonta voiton muodossa. Siis teistä jotka olitte osallistuneet hänen joulukalenrinsa tekoon ja sinä sitten voitit sen. Sinulle on tulossa voitto heti kun se keritään postittamaan.

Ninnu kirjoitti...

Kiitos vierailustasi blogissani :-)

Ihana tuo teidän kuusi, ja etenkin nuo Suomenliput :-)

Mukavaa loppuvuotta :-)

Taika kirjoitti...

Toivottavasti paketistani on etes jotain iloa =)
Täällä alkaa jo joulu olemaan ohi ja arki taasen alkaa ;)
Mukavaa viikonloppua!!

SAY7 kirjoitti...

Hei, ystäväni :) Tiettyjen kommellusten jälkeen joulureissussa mukana olleesta läppäristä ei ollut iloa kuin päivän verran eli jouduin jännittämään jouluakin pidemmälle että olikohan se korulahja, josta itse olin aivan täpinöissäni, mieluisa :) Kunnia sille kenelle se kuuluu eli korun tekijä on kädentaitaja Inkku, jolta olen ostanut monta upeaa korua ystäville sekä tietty hemmotellut itseänikin :) Inkku ja korut löytyvät osoitteesta http://ink-ku.vuodatus.net/ jos haluat käydä katsomassa.
Ihanaa loppu vuotta sinulle <3 Näkymisiin!