tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Joulu kolkuttaa jo

Eilinen päivitys jäikin tekemättä, koskapa melkein koko päivä kului "maakuntakierroksella". Nyt on meidän puolestamme jouluajelut ajeltu - tämänpäiväistä kinkunnoutomatkaa lukuunottamatta. (Ja vain yhden viemisen mukaanottaminen unohtui eilen, * huokaus *. Niin kun hyvin laitoin edellisiltana kaikki valmiiksi lähtöä varten, vaan niinpä vain jäi yksi pakaasi kotiin tuolille...)

Postilaatikosta löytyi eilen kotiintullessa mukavaa postia. Timantti laittoi tämmöisen DECOMATSKUVAIHTO5-lähetyksen: Suloinen, vauhdikas siilitonttu luistelee joulukortissa. Ja mistä olit löytänytkin lintualbumin! Kynttiläsabloona on myös kaunis, ja "Haleja"- ja "Ystävälle"-leimasimet luonnollisesti tositarpeeseen. Kaunis kiitos kivasta viisiviikkoisesta, jonka olen saanut kanssasi viettää :)

Laitoin Timantille tämmöisen albumin ja kortin:
Askartelujutut laitoin pakettiin, joten niitä en viitsi vielä julkaista ;)

Enpä ehtinyt muulta tohinalta joulukalenteriluukkujakaan eilen julkaista, mutta korjaan asian nyt. Eli nooralta ja Neililtä eiliselle, 22. päivälle, tällaiset luukut:
Neili oli keksinyt hauskan piparijutun:
Nooran rasiassa oli kivat leimasimet:
Jälleen kiitos molemmille. Mieleiset luukut taas!
Tämänaamuiset, 23. päivän luukut, Tuulalta ja Nooralta:
Tuulallapa oli hieno sinettikin luukun päällä:
Ja luukusta paljastui näin ihana enkeli ja paljon koristekuvioita:
Ja Nooran luukusta paljastui kuusimetsä:Kaunis kiitos molemmille! - Ja näistäpä mieleen juolahtaa, että nytpä taidammekin kirmaista ulos kuusenhakuun. Otamme ihan tuosta omalta ojanpientareelta jonkun pienen. Hennot oksathan noissa ovat, mutta laitetaan kevyitä koristeita. Painavat voi ripustaa vaikka kattokruunuun ;)
- Ai niin, ja sukkalankaklubista tuli viimeinen vyyhti:
Joten joulunpyhille puuhaa riittää.
Ja lämmin kiitos vielä kaikille minua joulutervehdyksellä muistaneille!myspace layouts

12 kommenttia:

marelo kirjoitti...

hyvää joulua sinne pinsiöön!

T. Mirtun say ronja, viltsun pikkujoulupari Asterix ja tietysti marelo

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua!:)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Matleena kirjoitti...

Jouluiloa sinulle ja perheellesi!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulun aikaa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kalenterienluukkuja+muuta sulla täällä. Rauhaisaa ja Siunausta Sinun Jouluusi!

Tuula kirjoitti...

Harmi, kun tuo sinetti ei vaan ihan hyvin onnistunut :) Hyvää ja Rauhaisaa Joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Joulurauhaa ja siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa myös Sinulle ja perheellesi. On ollut todella mielenkiintoista vierailla blogissasi pitkin syksyä. Jatketaan joulun jälkeen !

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista ja Hyvää Joulua!

Hanna kirjoitti...

HYVÄÄ JOULUA! :)

Anonyymi kirjoitti...

HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA UUDELLE VUODELLE!

Taika kirjoitti...

Hyvää Joulua!
Ja iso KIITOS joululahja vaihdon lahjasta!! Oli kyllä niin ihana että. Kuinka sie raskitkin noin ihanan lahjan antaa <3