keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008

Haasteellista

Esikoisen "tulevaisuuspalaverin" jälkeen kävimme tekemässä viimeisen silauksen näyttelyhuoneistolle. Otin muutaman kuvan sieltä täältä, välillä vähän menevät sisällöt päällekkäin ja jotkut työt jäivät kokonaan kuvaamatta. Toivottavasti saan nämä kuvat syötettyä blogiin sillä tavalla, että niitä saa suurennettua klikkaamalla...
Isäntäkin tässä osui kuvaan, spotin polttimoa vaihtamaan:
Oli mielestäni ihan hyvä idea laittaa tilkkupeitto korokkeelle. - Ja onhan yhdellä korokkeella tuo tyynykin. Ne tuovat hiukan viihtyisyyttä aika kalseaan tilaan:
- Ja vieläkin se yrittää sitä lamppua vaihtaa:
- Mutta ei se auttanut. Olikin ilmeisesti koko valaisin rikki, ei pelkästään polttimo. Muutama ATC:kin täytyi esille laittaa, ihan vain uteliaisuuden herättämiseksi:
- Ja toisesta salista:
- On siellä pistelijänkirja ja kirjottu lintukin, kun tarkasti katsoo :)
Ylläoleva "Kuutamolla"-tilkkupeitto on herättänyt ihastusta. Ja vihastusta myös, ilmeisesti. Näyttelyn valvoja kertoi sanoneensa jollekin katsojalle, että hän pitää tuosta tilkkutyöstä. Katsoja oli tokaissut, että hän ei, kun se on tuommoinen viutilo :D


Jospa nyt saisi jo huokaista, ja valmistautua huomiseen avajaistilaisuuteen! Ainakin vedenkeitin ja pari pöytäliinaa täytyisi sinne varata mukaan. Ja isännän täytyy ostaa pari ulkosoihtua, että saadaan laittaa portinpieliin maamerkeiksi. Ovat pimeitä nämä illat, ja odotamme näyttelyvieraita myös naapurikunnasta. Heille näyttelytilan sijainti ei ole entuudestaan niin tuttu.
**********
Ja vielä joulunodotustouhut!
3. päivän kalenteriluukut nooralta ja saokalta:
Saoka oli näemmä perehtynyt mieltymyksiini ja löytänyt kummallisen addiktioni pyykkinaruihin, koskapa sain häneltä näin suloisen ATC-kortin:
- Kaverihan kurkottelee kortissa ihan samalla tavalla kuin isäntä tuolla aiemmassa kuvassa lampunvaihtopuuhissaan!
Nooralta sain kauniissa enkelipurkissa nipun nauhoja:
Nauhat ja peltipurkit ovat myös kovasti mieleeni!
Kaunis kiitos Saokalle ja Nooralle!

8 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Tuo näyttelysi näyttää oikein viihtyisältä ja taulut ja muut kauniilta.

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin: miljoonat kiitokset ihanasta pikkujoulupostista ! Olen tosi yllättynyt, mutta niin illinen ! Nyt vaan leimakuvia värittämään.
Sitten: eihän täältä näyttelysi blogiavajaisista malta pois lähteä. Klikkailin kaikkia kuvia suuremmiksi ja aivan mahtavia töitä ovat jokainen ! Erityisen ihana on tyyny, josta olety ottanut kuvan myös bloginappiisi. Ja tuo ikkunassa oksassa riippuva työ, tykkään ! Onnea ja menestystä näyttelyllesi, tulee varmasti olemaan suosittu käyntikohde !

Anonyymi kirjoitti...

Joo, mikä illinen lienen, siis ILOINEN !

Unknown kirjoitti...

Näyttely näyttä aivan mahtavalta! paljon olet saanut aikaiseksi ja niin monelta eri kädentyön alueelta. Onnea ja menestystä!!!

Matleena kirjoitti...

Onnea ja menestystä näyttelylle! Jos olis lyhempi matka, niin taatusti tulisin käymään. Mutta kiva, kun olit noin monia kuvia tänne laittanut näytille. Niitä tuossa pitkän tovin tutkin ja ihailin taas kerran monipuolisia ja taitavasti tehtyjä töitäsi. On sinua siunattu kädenlahjoilla ja taiteellisella silmällä!

Anonyymi kirjoitti...

Näyttely näyttää upealta kokonaisuudelta, voi kun pääsisi paikan päälle katsomaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea näyttelyyn, näyttää hienolta !

Saoka kirjoitti...

Paljon olet hienoja käsitöitä tehnyt vaikka millaisilla tekniikoilla, kyllä noita kannattaa tosiaan jo esillekin laittaa! Onnea ja näyttelymenestystä!