torstaina, marraskuuta 13, 2008

Kukkii

Tästä on taas tulemassa sellainen "hys-hys"-päivä, ettei tekemisiäni voi raportoida. En minä mitään pahoja tee, vaihtoja ja yllätyksiä vain :) Etten nyt kumminkaan vallan laiskalta vaikuttaisi, laitetaan kuva tästä "välipalapuuhailustani" (joka minun tapauksessani ei missään nimessä tarkoita ruuanlaittoa):
Olen virkkaillut noita pikkukukkia, yksin- ja kaksinkertaisia, ihan huvin vuoksi, seuraavaa lapasmallia suunnitellessani. Jos en noille muuta virkaa keksi, voin "kylvää" ne näyttelyssä seinänvierustalle tai johonkin. Villapuseron rintamuksessa ja kaulahuivin, kassin, lapasten tms. koristuksena ne tietysti palvelevat myös ihan mukavasti. Ja mikäpä estää kokeilemasta tuommoisia myös korttiaskartelussa. Kukkiahan siinä käytetään muutenkin, kankaisia ja paperisia. Tiimarihan noita virkkuulangasta tehtyjä vaaleanvihreitä pikkukukkia näytti kesällä kauppaavankin.
Tuosta eilen esille nostamastani kirkkoherra-uutisesta vielä:
En minäkään tätä tapausta sen kummemmin tunne. Noin yleisinhimillisesti ajatellen vain se on juuri niinkuin Ritu kommentissaan sanoi, että se on tosiaan raskas osa, siis tuolle henkilölle itselleen. Mitä nyt Hesarista luin, hän oli pitänyt asian omana tietonaan näin kauan siksi, ettei vahingoittaisi tiedolla lähipiiriään (kuulemma lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa, ja omat vanhemmat kuolleet). Kun tuommoiseen näkyvään ratkaisuun päätyy, niin pakkohan se sitten on julkistaa, kun on julkisessa virassa.

Kirkon jäsenmäärään henkilön virassajatkaminen tuskin vaikuttaa suuntaan tai toiseen. Sai hän pitää virkansa tai ei, osa ihmisistä nyökyttää tyytyväisenä päätään ja osa eroaa protestiksi kirkosta. Niinhän kävi silloinkin, kun keskusteltiin pappisviran avaamisesta naisille. Osa erosi kirkosta, kun ei avattu, ja osa erosi sitten, kun avattiin...
Minun eläkepastoripäiviäni piristää, että minut kutsuttiin pitämään kyläkoulumme jouluhartaus, tuohon viereiseen kirkkoon. Se onkin mukava työtehtävä :) Lasten joulunodotus tekee parhaiten joulutunnelman omaankin sydämeen.

1 kommentti:

Ninnu kirjoitti...

Minä olen myös täydestä sydämestäni mainitsemasi kirkkoherran puolella. Kaikki sympatia hänelle. Hän ei ole tehnyt mitään rikosta ja näin ollen toivottavasti saa pitää virkansa ja elää rauhassa omana itsenään.