perjantaina, syyskuuta 19, 2008

Valmista ja ei

Sain 5. sukkasatosukat valmiiksi:
Tein nämä tytön n. 36-numeroiseen jalkaan Sockinan lopuista, jotka jäivät omista sukista. Kuten kuvasta näkyy, ruosteenpunainen loppui hiukka kesken, mutta tyttö ei pistänyt värinvaihtoa pahakseen, eikä se minustakaan näin kirjavissa haittaa.
Pyykkejä ripusteleva norsu on tässä vaiheessa vasta:
18 ct aidalla edistyminen tuntuu aika hitaalta, kun pistot ovat niin pieniä. Toisaalta näyttää minusta aika kivalta, kun lanka peittää kunnolla pohjaruudun näin kahdellakin säikeellä ommeltuna.

Käsityökori lähetti lupauksensa mukaisesti oikean kankaan. Se saapui tänään. Kylkiäisinä tuli vielä DMC:n ohjevihko täynnä pieniä pistelymalleja, jotka sopivat esimerkiksi kortteihin. Pikaisesti laskien vihkosessa on n. 70 pikkumallia, eli ei mikään huono lisuke.

On tullut täällä kyseisen puodin mokista paasattua, mutta haluan edelleen korostaa, että ei mokat mitään, kun ne myönnetään rehellisesti. Ja Käsityökori kyllä lähettää aina runsaskätisen hyvityksen, joten sikäli liikkeellä on silmissäni oikein hyvä maine!

Sama koskee muuten myös Bukra-kirjakauppaa, josta tilasin taannoin Pro Marker -tusseja. En muista, kerroinko silloin, mutta tilasin 3 pakkausta, joista 2 oli väärän värisiä. Lähetin ne takaisin ja sain oikeiden pakkausten mukana kaksi tussia kaupanpäälle. Kun tietää ko. kynien hinnan, niin ei mikään huono hyvitys ollut sekään.
Joulukalenterin luukkuja tipuskelee tasaiseen tahtiin. Kiitos kaikille, jotka olette tähän mennessä jo ehtineet lähetellä! Eilen tulivat ritun tekemät luukut, ja haluanpa nyt laittaa mukana tulleen kortin kuvan tähän. Upea on se (kuten Markus Kajo sanoisi):
Lainasin eilen kirjastoautolta peräti kolme Sinikka Nopolan "aikuisille" suunnattua kirjaa. Nyt alkoi urakka! Heinähattuja ja Vilttitossuja on jo 4 luettuna ja yksi vielä odottaa hyllyssä. Nopolan kirjat ovat juuri sopivaa "välipalaluettavaa" käsitöiden lomassa. Helppolukuista, hauskaa, ja kirjan voi laskea kädestään ja ottaa taas uudestaan, kun ehtii. Ja aina pääsee takaisin kärryille!
Paitsi murre, Nopoloiden kirjoissa viehättää tuo arkielämän kuvaus. Just' on kuin meiltä! Semmoista simppeliä, huoletonta ja kauniisti sanottuna boheemia...
Meillä on autotallin lattianvalutalkoot meneillään, mutta pikkuisen jää vielä tänään kesken. Täytyy nimittäin mennä vielä ennen kauppojen sulkemisaikaa lunastamaan pikkuneidin rillit. Hän odottaakin niitä jo kovasti, ja kyllä se maailmaa ihmeesti valaisee, muistan minä, tuo ensimmäisten silmälasien saaminen. - Serkkunikin sanoi, kun osti ekat silmälasinsa, että: "Ahaa, puissa on oksat!"

1 kommentti:

Kat kirjoitti...

Ei noissa monivärisissä sukissa niin väliksi ole vaikka lanka vaihtuu :) Mulle on käynyt usein vastaavanlaisesti. Ovat ainakin ihan omanlaisensa :)