perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Upea tuliainen!

Täytyi vielä palata koneen ääreen kehumaan ihanaa aviomiestä, joka ymmärtää vaimonsa jo ammatiksi muodostunutta harrastusta. Uskollisesti, syyskuun 15. päivästä lähtien, hän on päivittäin tarkistanut paikallisen S-marketin lehtihyllyn, josko tuorein CrossStitcher olisi saapunut. Ja tänään hän sitten tuli töistä ruokakaupan kautta muassaan viikonlopun ruokaostokset ja tämä:
- Ja varmemmaksi vakuudeksi vielä toiselta puolelta:
Ihana numero tämä 205! Ensi vuoden kalenteri on upea lisuke! Siinä on kalenteri 16 kuukaudelle, mikä merkitsee myös sitä, että siinä on 16 ristipistomallia! Ja tämän lahjasäkkimallin:
takia olisi kannattanut jo yksinomaan ostaa tämä lehti! Tämä pupusöpöliini on kyllä ihan välttämätön toteuttaa meidän joulua sulostuttamaan!

Tänään muuten paljastui joulukalenteriswapin parini. Hän on Noora, joka saapi nyt tottua siihen, että vierailen hänen blogissaan tunnollisesti noukkiakseni tietoja ja ideoita hänestä, koska onpi minulle uusi tuttavuus hän :) Hänen kanssaan siis vaihdamme 20.11. mennessä kokonaisen joulukalenterin, eli ei kun luukkuja väsäämään!
Aloittelin myös villasukkia omenanvihreästä Seiskaveikasta, jota sain Marelolta blogiarvonnan voittona. Onkin pitkä aika, kun olen neulonut noin paksusta langasta! Ajattelin, että taidanpa tehdä jo isälle isänpäivälahjaksi nämä sukat. Hän kun on sydänsairas laillani, eli varpaat tahtovat helposti palella ja sukanvarret kiristää, eli villasukat ovat ykkössukat. Nyt, kun äitikään ei voi nivelrikkonsa vuoksi enää neuloa sukkia(ressu, niin kuin hän sitä puuhaa rakasti!), lienee uusilla "hipuleilla" (nimitti meidän mummu villasukkia) tilausta.
Vadelmanpunaisen Seiskaveikan taidankin itsekkäästi säästää omille talvivarpailleni, jotka myös palelevat herkästi. Eivät niinkään kengissä, mutta meidän kivilattialla. Meillä on toki lattialämmitys, mutta kun isäntä "harrastaa" tuota puulämmitystä, on lämmitys hiukka epätasaista, eli riippuvaista isännän kotonaolosta.
No, voisinhan minäkin pistää puita pesään, vaan kun ottaa se hengen päälle. Johtunee siitä, että puukattilamme on päältä täytettävä, ja savut pöllähtävät herkästi silmille puita lisätessä. Takkaa toki minäkin virittelen.
Pikkuneidin lastenSay kävi kertomassa, että neidille tulee lähetys ensi viikolla! Neiti on siis kovasti odottavalla kannalla täällä.
Itsekin huomaan, että alan olla suorastaan riippuvainen noista päivittäisistä posteista. Onneksi tänään tuli sentään Nappi-Polinkan tilaus, että sain jotain kivaa postiakin!
Kävinpä muuten tänään pitämässä päiväkotipyhäkoulunkin, kuten eilen kerroin. Se on kyllä loistavaa hommaa! Taas monta kymmentä kirkasta, kiinteästi tapittavaa silmäparia ja alati valuvaa nenää... Kerroin sitten viidestä leivästä ja kahdesta kalasta, eli ruokkimisihmeestä. Lisäksi yritin selittää, mitä nälkäpäivä tarkoittaa - ja sitten laulettiin ja leikittiin "Leipuri hiiva", ihan muuten vain, kun se oli niin kivaa. No, olihan siinä aasinsilta aiheeseen, tuo leipä.
Pyhäkoulun jälkeen kävin paikallisessa kangaskaupassa ihan oikeasti säästämässä, eli en ostanut mitään, katselin vain.
Tiimarissa sitten ote lipsui ja rahaa upposi taas rutosti. No, "ainahan on maksettava, eikös juu", isäni rallatuksia lainatakseni.

6 kommenttia:

Andrea, kirjoitti...

Gorgeous Cross Stitch, it is such as sweet image and your stitching is so neat

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Tähän täytyy itse käydä rehellisyyden nimissä lisäämässä, että tuo pupujussikuva on siis otettu lehdestä, ei oma ompelu! - That bunny is a photo from that paper. So it's not my work. But I'm going to stitch that model -before Christmas, I hope!

Anonyymi kirjoitti...

Jatketaan aviomiesten kehumista.
Katsoimme tv;stä ulkosuomalaisen tarinaa ,joka kertoi kuinka suomalainen rouva Italiassa joutuu tekemään ruuan kaksi kertaa päivässä ilman puolivalmisteita yms,niin mies totesi, että niinhän teet sinäkin! Minä totesin, että sittenhän olet Italiassa. -kertoilee Neili

Outi kirjoitti...

Arvaa ollaanko me kuultu monta kertaa tuosta Leipuri Hiivasta, me kun asutaan ihan oikeasti Kumputiellä =)

Anonyymi kirjoitti...

Juu,minäkin peesaan ja kehun aviomiestäsi, että osaa olla näin huomaavainen. Ei vaan mun mies moiseen ryhdy :( Mutta omaan autoharrastukseena kyllä ostaa vaikka mitä..

Anonyymi kirjoitti...

Käyppäs katsomassa blogissani tuttua mallia nypläyksesta,tosin tehty yli 21 vuotta sitten !!!Asennan sitä juuri, voi viedä jonkun aikaa ennen asennus onnistuu.