Pihkassa pyykkinaruihin (tai kuviin vain...)

Muutakin on tänään pistelty kuin tuo kultakala alempana. Tämmöinen kirjanmerkki, malli Oriental Cross Stitch -kirjasta, osa isompaa kuvaa:
Ja oikein likeltä:

Eilen ostin Pilviltä ristipistopakkauksen, jossa norsu ripustaa pyykkejä narulle. Sattuma sinänsä, että hän keksi sitä minulle tarjota, sillä olen havainnut itsessäni aivan uuden piirteen: olen rakastunut pyykkinaruihin! En siis (tietenkään) niihin oikeisiin, joihin ripustetaan oikeita pyykkejä, vaan pyykkinarujen kuviin. Kirjottuihin, leimattuihin, piirrettyihin, maalattuihin, leikattuihin... Alkaa tuntua vaarallisesti siltä, että tästä on kehittymässä uusi keräilykohde tähän huusholliin.

Lenkillä iski kova värjäysinspiraatio, moottorinaan se, että Käsityökori mainosti käsinvärjättyjä ristipistokankaita. Hinta huimaapi päätä, mutta silti tilasin kaksi pientä tilkkua. Sittenpä muistin, että minulla on tuolla varastonperillä vanhaa isosilmäistä aidakangasta ja jokunen pellavasekoitekin löytynee. Värejähän minulle jäi vaikka kuinka paljon käsityön taiteen opiskelusta, kun tuli silloin opettajalta ostettua. Hän kun vakuutti, etteivät ne kaapissa pahene. Eivätpä pahene niin, mutta tilaa kyllä vievät. Vaikka onhan se sitten mukavaa, että on, mistä ottaa, kun mainittu inspis iskee.

Lenkillä ovat aivot aina mukavasti tyhjäkäynnillä, niin että ideoille on tilaa. Eipä ihme, että lehdessäkin sanottiin, jotta loma-aika pitäisi pyhittää tykkänään lomaksi, eikä hoidella työasioita, -sähköposteja ja -puheluita. Se on kuulemma luovuuden edellytys.

Väreistä puheenollen, mutta mihinkään muuhun liittymättä, eikös olekin kaunis ruskalehti heinäkuussa:

Isännälläkin alkaa toinen kesäloman puolikas heti huomenna. Tänään hän on vielä töissä: kuuteen meni, ja vielä on töissä, vaikka on ollut tähän mennessä jo 11,5 h. Semmoista se on kuukausipalkkalaisen elämä. Ei siinä tunteja lasketa, eikä taideta tuosta sunnuntailisiäkään maksella. Ja eilenkin soiteltiin töihin kesken kauppareissun. Ne ovat ne Tapsan Tahdit nääs, kun työllistävät.

Eilen juuri sitä kiukuttelin, kun luin paikallislehdestä, että kaupunki maksaa Tapsan Tahtien Iskelmä Finlandia -palkinnon - meidän verovaroista, voi hitsipilli! Vaan työmiehet tekevät talkootöitä mahapalkalla (limsaa ja vissyä on tarjolla, ja ruokalippuja kebab-annoksiin). Ja samaisessa jutussa Olli Lindholm selitti, että hänen palkintorahoillaan ostetaan pojalle kevari, että revi siitä nyt sitten huumoria... Paula Koivuniemi sentään lahjoitti puolet palkinnostaan Hempankaarelle, kaupunkimme toimintakeskukselle. Hatunnosto siis Paulalle, joka onkin aika mimmi, niinkuin on tullut täälläkin aiemmin todettua.