Eli asiaan. Fufoilussa vasta alkuhuokauksensa henkäissyt tunikantekeleeni on nyt päässyt jonkinmoiseen vaiheeseen:

Lupailin järjestää jonkun pienen arvontapalkinnon fufoilijoille minäkin. Arvonta tapahtuupi nyt viikonloppuna, joten jotain tosi pientä tässä kehitellään:

- Ja tekniikan toimimista odotellessa ehdin pistellä tipimallin:

Pistelijän kirja etenee tietysti hämmästyttävän huimaa vauhtia, heh. Eilen leikkasin kappaleet Violariumista tilaamastani pellavakankaasta:

Tuo keräily on muuten meillä tässä perheessä ihan geeneissä. Isäni hamstrailee kaikenlaisia työkaluja, siinä uskossa/toivossa, että niistä olisi "perintöä". Kun setä kuoli muutama vuosi sitten, hänen jäämistöstään taisi löytyä melkein kymmenkunta vasaraa ja monta kappaletta vastaavanlaisia esineitä, ihan uusiakin. Oli varmaan ostanut tarjouksesta aina isomman erän (kun "halvalla saa" - eli Sulo Vilén ei tosiaankaan ole mikään vitsi!)
Äiti ei tahdo keräilyvimmaamme ymmärtää. Heitti mokoma postimerkkikokoelmani ja pitsikangaspalakokoelmani kaatopaikkakuormaan parikymmentä vuotta sitten, ja vieläkin on asia vähän hampaankolossa;-)
Onneksi mieheni on samanlainen keräilijä kuin minäkin, niin ymmärrämme - ainakin auttavasti - toisiamme. Siitä olen kyllä yrittänyt pitää huolen, että minä kerään sisälle, ja isäntä saa sitten keräillä autokatokseen, liiteriin, pannuhuoneeseen ja sivuvinteille.
Keräilystä puheenollen: eilen tuli taas kaksi iiiiiiiiiiihanaa pakettia:




(- Ihanaa, kun sain leimakuvia! Kun en itse leimaile, niille on taatusti käyttöä!) Itsehän laitoin Nirpulle tämmöisen paketin:
- Ja ilokseni kuulin, että vastaanottajapäässä oli löytynyt paketista jälkikasvullekin mieleistä matskua. Se on niin hyvä. Askartelun ja käsityön tulevaisuus pitää turvata! Kiitos, Nirppu, kovasti vaihdosta, ja kiitos Minnapinna vaihdon järkkäämisestä!
Uusien, innostavien materiaalien myötä alkoivat taas ajatukset lentää korttien suuntaan. Jos vaan ehdin, teen joulukuun taidenäyttelyyn vähän myytävää. On ollut mielessä, että kun siellä kerran pitää sunnuntait istua kököttää, voisi samalla myydä jotain pientä. Ei niinkään ehkä rahanansaitsemistoivossa, sillä eihän siitä montaa roposta kertyisi, vaan koskapa olen paikalla kumminkin, ja koska on kiva tehdä syksyn mittaan jotain tavoitteellista puuhaa.

Uusien, innostavien materiaalien myötä alkoivat taas ajatukset lentää korttien suuntaan. Jos vaan ehdin, teen joulukuun taidenäyttelyyn vähän myytävää. On ollut mielessä, että kun siellä kerran pitää sunnuntait istua kököttää, voisi samalla myydä jotain pientä. Ei niinkään ehkä rahanansaitsemistoivossa, sillä eihän siitä montaa roposta kertyisi, vaan koskapa olen paikalla kumminkin, ja koska on kiva tehdä syksyn mittaan jotain tavoitteellista puuhaa.
Vaikka näyttelyssä riittää tavoitetta muutenkin. Taidetalon alakerta on aika pieni, joten näytteilleasettelu vaatisi huolellisia suunnitelmia. Viimevuotiset näyttelyt toteutuivatkin, molemmat, niin lyhyellä varoitusajalla, etten ehtinyt suunnitella juuri mitään. Kunhan tempaisin työt seinille.
Toinenkin kiva yllätyspaketti kolahti eilen laatikkoon. Voitin taannoin Peikkotytön blogiarvonnan, ja sain näin suloisen palkinnon:

Kurjenkello on kanssa vallan innostunut kasvamaan:

Sieltä tienvarsilta bongailimme aina noita "kurjensukuisia" kasveja, olihan mummu omaasukua Kurki. Kurjenkello ja kurjenpolvi tulivat siis hyvinkin tutuiksi. Voin vieläkin kuulla korvissani mummun äänen sanovan, kurjenpolvea katsellessamme: "Tuo on mun polveni."
Nyt mummun kuolemasta on jo 15 vuotta, ja papan kuolemasta 16. Monasti ajattelen, että olisivatpa tutustuneet lapsiini, ja lapset heihin... Esikoisen mummu ja pappa ehtivät nähdä, ja pappa ehti kuulla, että pojasta tuli hänen kaimansa, mikä olikin pappalle kovin mieleen. Pappa totesi useampaankin kertaan poikaa katsellessaan, että "hänestä tuleekin oikea mies!"
Muut poikamme saivatkin sitten pappan veljien nimet. Tyttömme on perinyt - raamatullisen -nimensä isäni äidiltä. - Tuntuu niin mukavalta, kun nimillä on historia!
Minulle mummu ja pappa ovat edelleen hyvin "eläviä". Tulevat uniini käymään melkein viikottain.
Sitten taas kukkia. Vuohenputkien seassa - ojan pohjalla - oli tuommoisia vaaleanpunaisia:

Osaisiko joku viisas valistaa, mitä lajia ne ovat?
Vaaleanpunaisen siankärsämön kyllä tunnen, ja niitäkin löytyy tienvarsilta oikein kiitettävästi:


Tämä "Digitaliskin" alkaa avata kukkiaan:

Lenkkipolkumme vierellä taitaa kuovilla olla pesänsä, koskapa on jo monena päivänä huolestuneena "kikittänyt" ja lentänyt ympäriinsä, edes takaisin, kun olemme tiellä kävelleet. En onnistunut saamaan linnusta kun tuollaisen vauhdikkaan kuvan:

Kiva muuten, kun taas löytyi yksi uusi tuttavuus näin blogin kautta, kolleega. Pidetään yhteyttä!
Mutta nyt tsekkaamaan haasteet, syömään kalasoppaa - ja värkkäämään runoaiheista vaihtoa Kotilaiskalle!
4 kommenttia:
Oi kiitos kun sain kulkea kuin kukkaniityllä kanssasi! Kyllä luonnonkukatkin ovat tosi kauniita ja minunkin tuli niin elävsti lapsuusajat mieleen. Kaunis tunikakin näyttää olevan tulossa! Soma ristipistoiltu lintu kotinsa katolla ja oih mitä ihanuuksia olet postissa taas saanut ja itsekin lähettänyt.
Sulla on neljä lasta,mulla viisi. Paitsi omani ovat aikuisia,kun minä sain lapseni tosi nuorena olin teiniäiti:)Nyt sitten on jo lastenlapsiakin 8 ja mä niin paljon heitä hoitelen.Omissani on kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Lapsenlapsissa poikia puoli tusinaa ja likkoja kaksi!
Veikeän näköinen tuo tipu lintulaudalla :).
Minähän heti kasvikirjaa selailemaan kun kasvin nimeä kysyit... ei ole minulle ennestään tuttu, mutta päädyin lopulta veikkaamaan lehtovirmajuurta. Kasvaa rannikolla ja lounaassa.
Tunnustusta hienolle blogillesi omassa blogissani.
Hei! Kiva että olit eksynyt blogiini vaikka en osaa käyttää tätä bloggerin kommentointia siten että linkki jäisi? Omat ihanimmat lapsuusmuistot myöskin ovat mummolassa vietetyistä kesistä! Minä sain pitää rakkaan mummoni tämän vuoden kevääseen saakka! Kauniita luontokuvia ja kauniita kukkasia! t.nimim. höpelönä kukkiin.
Lähetä kommentti