torstaina, heinäkuuta 10, 2008

Käytiin näyttelyssäkin

Käytiin tänään koko perheellä (vain koira puuttui) ihmettelemässä Hinttalan taidenäyttelyä. Sielläpä nuo kököttivät seinällä minunkin työni, ja täytyy sanoa, että ainakaan puitteet eivät kaivanneet mitään lisää:




Ylläoleva on museoalueen pihalla kasvava pirkkalaiskoivu. Laji on ollut rauhoitettu jo 1940-luvulta. Seuraavien kuvien näkymät ovat tuttuja varmaan sadoista suomalaisista kotiseutumuseoista, niinkuin oikein onkin: vakka, kangaspuut, rukki, kehto...

Vaan kyllä meidän suvun pirtit ja tuvat olivat paljon pienempiä. Voi olla, että joku tuommoinen jostain syystä saatu kunniakirja oli ripustettu seinälle, mutta ryijytkin olivat vaatimattomampia. Ajattele, minkä työn joku on tehnyt tuommoisen kutoessaan!

Kirjaillut pannumyssyt uuninreunustalla olivat myös upeita. Sääli tavallaan, että kahvinkeitin on tuhonnut pannumyssykulttuurin. Oli se sentään kaunista turhuutta tuo korea kirjailu niiden kyljissä. Suuri kaipuu oli somaan emännillä ja piioilla, kun kaiken kiireen ja touhun keskellä ehtivät ja halusivat tuommoisia pistellä.

Yllä olevassa kartassa sitten näkyy meidänkin asuintienoomme. Kartta vain on vuodelta 1927.
"Säästin" ostamalla Crafticalta leimasimia omasta mielestäni ihan edulliseen hintaan:

Ja vesitin homman - tapani mukaan - ostamalla muutakin kivaa samalla:

Ja toistin saman tempun Pian Askartelupuodin kanssa. Ihastuin noihin enkelinappeihin, ja sitten taas tuumin, että eihän sitä nyt passaa niin pientä tilausta tehdä:


Olen tässä myös pikkuhiljaa opetellut tuntemaan tuota "Tilda"-maailmaa "Satumainen talvi" -kirjan avulla. Alan ymmärtää, mikä hommassa kiehtoo. Tosi vaivattomia ompeluohjeita, joilla saa herttaista jälkeä. Taitaa olla melkein pakko kokeilla.
Maalaustelinekin nousi taas tänään pystyyn ja valkoinen kangas odottaa nyt kutsuvasti. Saa nähdä, koska toimerrun siveltimenvarteen.
Ai niin, ja muistithan Arvonta: Kerro mulle vitsi!:n. Nauru pidentää ikää, ja kyllä se jo tovin on ehtinyt noista tähän asti kertyneistä vitseistä karttua!

1 kommentti:

Ritva kirjoitti...

Heippa.
Todella viehättävää nähdä vanhanajan rakennuksia ja elämää.Olen itsekkin monessa talomuseossa käynyt ja menen nyt pienellä neljän päivän lomallani uudelleen.
Nämä meidän sonnipoja ovat todella kilttejä ja kesyjä,vaikka eläin on aina arvaamaton.