Arska hymyilee!

neonvaansukat aloittelin sitten eilisillä sateilla. Vartta pidemmälle en vielä ehtinyt, mutta kyllä onkin mukava neuloa ihan tavallisia perussukkia! Sitäpaitsi tuo puuvillasekoitelanka on todella miellyttävää, kunhan ensin tottuu siihen, ettei se jousta kuten villainen sukkalanka. Saapa sitten nähdä, kestääkö ja pitääkö muotonsa käytössä.

Semmoisenkin havainnon tein, että vasemman käden pikkusormen kynsi on syytä leikata. Meni nimittäin melkein nahan läpi eilen neuloessa - ihan huomaamatta. Ei ole pitkäkyntisyys (kummassakaan merkityksessä) työnteossa eduksi...
Kun nyt tässä "sotavammat" otettiin esiin, niin tässäpä yksi eilinen taisteluhaaveri:
Valitettavasti ei näytä kuvassa yhtään niin komealta kuin luonnossa (käsivarren alaosa on sininen). Perheväkivallasta tämä ei johdu, vaan verikokeesta. Minä kun joudun sydänvikani vuoksi käyttämään verenohennushoitoa, sitä rotanmyrkkyä, Marevania, joudun myös aika tiheään käymään laboratoriossa verikokeissa, joissa lääkkeen pitoisuus veressä tarkistetaan. Välillä käyn piikityksellä joka toinen viikko, joskus viikottainkin. Arvo tuntuu olevan aika herkästi heilahteleva, ja se reagoi esim. flunssaan, allergia- ja särkylääkkeisiin, ruokavalion muutoksiin, liikunnan määrään jne. Vaikkapa kesäinen mansikoiden ja herneiden syönti heilauttaa äkkiä arvon laidasta toiseen.

Mutta tuo sotavamma siis: labranhoitaja joutui eilen tosissaan kaivamaan suonta, että löytyi. Nyt kyynärtaive on kosketusarka, ja esim. neulominen kivistää, kun lihakset liikkuvat käsivarressa. Mutta kyllähän tuo tasaantuu, on tasaantunut ennenkin. Neulominen taitaa vain saada veren mukavasti kiertämään...

Tänään arska hymyilee taivaalta täydeltä terältä ja eilinen rankkasade on muisto vain! Posteljooni piristi taas päivääni, ihan roimasti! Ensiksikin nauhakuori, jonka minnapinna laittoi liikkeelle, pysähtyi tänään meidän postilaatikkoon lähteäkseen sieltä heti huomenna etiäpäin. Mutta nappasin sieltä tietysti kourallisen vaihtoon. Kuvassa takana olevan nipun otin ja edessä olevan laitoin tilalle:
Toivottavasti tilalle laittamani eivät ole liian tylsiä. Tuntui olevan noita silkki- ja satiininauhoja niin kovasti varastoissa... Nallukan (hovinainen) järjestämä Nalle Puh -aiheinen ATC-vaihto kantoi minullekin ihanan iloisen sadon:

Heidin, Tuulan, Ullan, Anjuskan, Marjan ja Merituulen ATC:t. Kiitos taas minunkin puolestani kaikille taiteilijoille! Näitä on ihana tutkistella, ja ilme näitä katsellessa kirkastuu ihan väistämättä.

mireliltä sain ihanan Ristipisto vaihto 3:n, jonka aiheena oli kesäloma (Marelo emännöi). Jo kuori herätti uteliaisuuden, oli niin nätti:

Kuvista tulee nyt näemmä sinertäviä, kun ulkona on niin voimakas tuo auringonvalo, mutta tässä joka tapauksessa kuoren sisältö:

Paketti oli todella kaunis. Aidakangaskin sidottu satiininauhalla. Pistelynä oli siis tuo meikkipussin rento hippo (meinasin kirjoittaa "hippi", mutta ken tietää, saattaapa tuo olla sitäkin):

Onni on omistaa oma hippo! Meinasin itse pistellä samaiseen vaihtoon tuon hipposarjan sulkapalloa (vai tennistä?) pelaavat hipot, mutta valitsinkin sitten muuta. Nyt taitaakin tarvita joskus täydentää tuota hippo-sarjaa, ja pistellä vielä ne palloilijat kaveriksi johonkin "lähiesineeseen".

Kortti oli oikein ihanan "mirelimäinen" kuivattuine kukkineen:

Ja tuli muuten ihan ehjänä perille! Mutta ymmärrän, että olit siitä huolissasi, Mireli, sillä posti kohtelee aika ronskisti noita kirjeitä, olen huomannut. Usein on vaihtojen kirjekuori rikkoutunut ja rutussa ja lytyssä. Olenkin nyt yrittänyt muistaa laittaa aina pakettini ensin muovipussiin. Eivätpähän kamat ainakaan kastu, ja pikkuhilut eivät putoile, jos kuori särkyy.

Niin, sitten Mireli oli vielä pakannut mukaan kunnon nipun huolella valittuja pistelyohjeita:

- Ja mikä hienointa, minulla ei ollut niistä yhtään ennestään! Sormet syhyäisivät pistellä vaikka nuo tiput tai mopoilevan koiran tai perhoset, mutta ei auta, kun on niin monta rautaa jo tulessa. Täytyy siis ihailla ja arkistoida tulevaa käyttöä varten!

Poika laittoi eilen päälleen leirillä taiteilemansa T-paidan. On niin kivan näköinen, että otin kuvan (pojan nimen alareunasta peitin):

Ihailin, että oletpa nähnyt vaivaa, mutta poika sanoi, että tämähän nyt oli ihan helppo pikku juttu...

Käytiin eilen labrareissun päätteeksi ja sadepäivän piristykseksi taas säästämässä Tiimarissa. Tyttö osti itselleen twistinarun, jota äsken opetin häntä hyppäämään. - Miten se onkin nykyään raskasta, kun lapsena kävi ihan tuosta vain? - Nyt täytynee mennä ulos narunkannattimeksi, että tyttö pääsee pomppimaan. Samallahan tuo sujuu käsitöiden teko siinä ohessa!

Ai niin, ja sitten Elina Metsän keskellä -blogista oli muistanut minua jälleen yhdellä briljantilla, kiitos kovasti! Tämä taisi olla jo viides tätä lajia, että kyllä nyt kelpaa. Eteenpäin en niitä enää jakele. Taitaa jo kaikilla kavereilla olla omansa?

Ja tämänsyksyinen SAY ilmaisi myös olemassaolostaan - kiva, jännää!