torstaina, kesäkuuta 12, 2008

Ukkosvauriopäivitystä ja muuta päivittelyä

Alla lempikukkiani, metsäkurjenpolvia, tontillamme olevan metsikön reunalla: Ja vähän lähempää:
Kas, kun itsekin kuulun äidin puolelta Kurjen sukuun... Siksi päätin jossain vaiheessa havitella pihaani kaikkia kurjenpolvia, -kelloja ja muita nimeen liittyviä, mitä markkinoilta löytyy. Jokusen, esim. veri- ja tuoksukurjenpolven, olen jo istuttanutkin. Metsäkurjenpolvi viihtyy kuitenkin luonnostaan parhaiten, tuossa kielojen seassa.
Tänään piti ruveta pesemään pyykkiä. Sitä olikin jo ehtinyt kertyä. Tietäähän sen, 6-henkinen perhe ja pari päivää jo väliä... Ei muuten lähtenyt kone käyntiin! Siis ukkosvaurio oli tullut siihenkin. Hitsiläinen, pari vuotta vanha kone, ja melko kallista malliakin. Emmepä tätäkään osanneet ennakoida.
Pyykkivuori siis takaisin kaappiin odottamaan, ja konetta korjaajalle. Vakuutusyhtiö kun totesi, että ensin täytyy tehdä korjauskustannusarvio. Saapa nähdä, koska saamme vaatteet pestyä!
Sen sijaan särkyneeksi luultu maalämpöpumpun ohjausyksikkö alkoi yllättäen taas toimia. Hmmm. Kirkolla pariin patteriin ei edelleenkään tule virtaa. Sähkömies sopi tulevansa käymään huomenissa.
Oma pumppuni muistutti taas tänään olemassaolostaan yllättävällä rytmihäiriöpyrähdyksellä. Sepä se: juuri oli eilen hyvä rytmi, ja nyt taas... Onneksi meni ohi varhennetulla lääkkeenotolla. Taas näkyi, että rasituksesta kohtaus ei ainakaan johdu. Ihan rauhassa teimme pikkuneidin kanssa kortteja, ja naps!
No, kortit valmistuivat kumminkin, enkä viitsinyt mainita tytölle mitään, ettei suotta säikähdä. Tässä minun tekemä kortti:
Keiju on 3D-kuva, vaikkei sitä näin päältä päin kuvattuna helposti huomaakaan. Kuva on lehdestä, jonka eilen ostin.
Ja tässä tytön tekemä kortti:
Ja sisäpuolelta:
Eikös olekin aika hyvin 7-vuotiaalta, tai minkä ikäiseltä hyvänsä, enkä edes ohjannut yhtään! Pikkuisen tarrat keikahtivat, mutta ne nyt keikahtavat isommiltakin välillä.
Luin lehdestä, että verottaja puuttuu Nilsiän Aholansaaren talkootöihin, kun siellä on rakennettu maha- ja majoituspalkalla. Samassa yhteydessä piispa Heikka ilmaisi huolensa, että kohta takerrutaan samoin perustein myös seurakunnan isostoimintaan. Se kun myös tapahtuu useimmissa seurakunnissa palkatta. Vastineeksi ryhmänjohtajan työstä tulee vain leiriaikainen ruoka ja asuminen. Saapa nähdä, joutuuko seurakuntien leiritoiminta vaakalaudalle verokarhun mahdollisen hyökkäyksen myötä. Työnantaja saa kai sentään kustantaa työvaatteet? Meillä kun on ollut tapana antaa isosille leiripaita. Tänä vuonna se on tämmöinen:
Me leirillä olevat työntekijät saamme samanlaisen, ja se auttaa kovasti leirin vierailupäivänä. Kun kaikilla isosilla ja opettajilla on samanlainen paita, rippikoululaisten vanhemmat osaavat kääntyä kysymyksineen oikeiden henkilöiden puoleen.
Muuten: fufo-tekstissä Etenee se, hitaasti, mutta varmasti... raportoin tämänhetkisen fufo-vaiheeni...
Näytti olevan puhetta neuleolympialaisistakin tuolla yhdessä blogissa. Noudanpa linkin: vartoos vähän! - Eli siis tässä:


Muuten: Jämä-Ullasta löydät nyt suunnittelemieni Etnohameen, Sulajää-tunikan ja Mustikkamaito-käsilaukun ohjeet, ja 7 muiden tekemää designia, joten tervemenoa katsomaan!
- Tässä Urhon-päivää odotellessa huomasin, että johan tuo kohta blogin vierailijamääräkin saavuttaa 5000, samoihin aikoihin, kun on blogisuden nimppari. Mutta pidetään nyt vielä tästäkin jutusta erillinen arvonta, eli ilmaisehan itsesi, jos huomaat olevasi 5000:s vieras! Ja ilmaistessasi laita joku yhteystietosi (sähköposti tai blogin osoite), että saan perätä postiosoitettasi palkinnon lähetystä varten! ARPAONNEA SITTEN VAIN!

2 kommenttia:

Neili kirjoitti...

Täältähän löytyy sukulaisia, sillä minäkin kuulun mummoni (os. Kurki) puolesta tuohon sukuun. Tämä on laaja suku...

marelo kirjoitti...

uus ristipistovaihto laitettu aluilleen