Pupu loikki pihan poikki...

Pienenpienen liinan sain eilen virkattua, kun tapitin Morsea. Englantilaiset sarjat ovat suosikkejani, kuten olen jo monesti maininnutkin. Onneksi niitä tulee usein, niin käsitöitäkin syntyy samaan tahtiin!

Käsityökori-kauppa houkutteli tarjouksilla. Saa nähdä, saanko vastustettua kiusausta. Enää nykyään ei tee mieli juurikaan shoppailla vaatteita tai kosmetiikkaa, mutta auta armias, kun jokaisessa asustava pieni Sulo Vilén iskee, kun käsityötarvikkeita saa "halvalla"! - No, Lumikellot-kaupan houkutusta en voinut vastustaa, vaan tilasin näitä:

Tuosta ostoksesta voi kyllä sanoa, että oli toki pitkän harkinnan tulos, mutta myös tehokkaan mainonnan. Sain pari kuukautta sitten kaupanpäällisiksi yhden tuommoisen korttipohjan, ja aikani sitä tuijotettuani aloin himoita lisää... Sittenpä vain olinkin jo unhoittanut, mistä kaupasta pohjan olin saanut. Nettikaupoissa olikin aika "penkominen", ennen kuin löysin oikean puodin. - Mutta kyllä nuo on nättejä, edelleenkin!

Mallikerta-lehtikin kolahti taas postilaatikkoon. Siinä on aina kivoja kudontaideoita, ehtisi vain käydä niiden kimppuun! En ole viitsinyt poppanaan kutoa, kun anoppi on lahjonut minua niin monella poppanakaitaliinalla. Nyt ihastuin kumminkin helmien kutomiseen poppanan joukkoon:

Ei näytä kovin työläältäkään, ja pinta on kaunista. Pannunalusta voi sitten jo kehua käytännölliseksikin:
Olen törmännyt helmipannunalusiin, jotka on pujoteltu suoraan lankaan. Itsellänikin on pari semmoista vanhaa, halvalla ostettua versiota. Tämä malli näyttää mukavan tukevalta, kun siinä on yhtenäinen pohja.
Käsitöiden arvostuksesta muuhun taiteeseen nähden olen marmattanut ennenkin. Taas eilen mielessä kuohahti, kun Kotiliedessä oli arvioitavana viime vuosisadan alkupuoliskolla tehty ryijy, ja hinnaksi arvioitiin 400 €. Eihän se vielä mitään, mutta kun samassa yhteydessä mainittiin, että uusi vastaava ryijy maksaa 1000 € enemmän! Toki perustelu oli ihan kaunis, eli että ryijyt eivät mene kaupaksi, koska suomalaiset haluavat tehdä ryijynsä itse. Mutta silti... Kyllä minusta vain tuntuu, että käsitöiden hinnoitteluun vaikuttaa myös ajatus "akkain töistä".

Täytyy meidän käsityöläisten sitten itse arvostaa toinen toistamme, vaikkapa ostamalla myyjäisistä. Muuten, viime jouluna ostin pikkuneidille tämmöisen neulotun/virkatun kisun:Eikö ole suloinen, ja miten arvokas se onkaan verrattuna itämailla lapsityövoimalla tehtyyn tavaraan.

Pupuja piisaa meidänkin tienoolla, vaikkei kaneja, kuten Helsingissä. Viime yönä pupu loikki pihallamme ja istahti pitkäksi toviksi soralle. Poika huuteli, että tule ottamaan valokuva. Minä tuumasin, että eihän sitä ehdi kameraa hakea. Sehän lähtee ennen pois. Mutta pupu vain istua nökötti. Ei kuvaamisesta oikein mitään sitten tullutkaan, kun salamalla ikkunan läpi kuvaaminen ei onnistunut (heijastus), ja ilman salamaa tulos oli tämmöinen:

Mutta söpö pupu oli silti, eikä nyt kesällä niin haitaksikaan, kun on voikukkia, mitä syödä. Ei tarvitse sitten omenapuita jyystää. Patsku ei tiennyt pupun seikkailusta mitään, vaan nukkui onnellista vahtikoiran unta kopissaan talon toisella kyljellä...