keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Neulalla ja niityillä

- Sitten vaihteeksi vähän perinteistä kirjontaa, laakapistoja (pyhäkouluun "alttarivaatteeksi"):
Ristipistorintamalla on Jeremias Rimppakinttu vasta aloittamassa loikkaansa, kalareissulla (onki ja osa päätä):
Illalla käytiin isännän ja koiran kanssa tunnelmoimassa iltalenkillä:
Ja ettei nyt kukaan luulisi, että kylällämme on aina kaunista, eli metsää "lihoiksi":




Kellokukat ovat tänä vuonna innostuneet kasvamaan aivan valtavasti! Luonnonkukat voittavat kyllä istutetut mennen-tullen:

Päivänkakkara on mielestäni hauska kasvi. Jotenkin se on täydellisen kaunis, puhtaan värinen ja muotoinen - ja aina täynnä ötököitä:


Kun tultiin kotiin, olikin jo näin pimeä:Kotipihasta vielä vähän:










3 kommenttia:

Palaga kirjoitti...

Kirjontatyösi ovat aivan upeita! Osaisinpa minäkin.

Suomen kesä on kaunis!

Anonyymi kirjoitti...

Ihailen joka käynnillä töitäsi, miten ihmeessä ehdit, jaksat ja vielä osaat? Minä rakastin ennen aikaan ristipistoilua, jota harrastin myös terapiamielessä kun makasin selkäsäryissä. Sitten se loppui liian kunnianhimoiseen hankkeeseen eli isoon pellavaliinaan, joka oli minulle ihan liian tiheälankaista. Nyt ei näkökään riitä ja eikä töppösormet oikein taivu, kun en haluaisi siirtyä paksumpiin lankoihin ja kankaisiin. Hääliinan sentään sain pistoiltua muutama vuosi sitten suurentavan lampun alla.

Tuo nyljetty metsä on ihan kuin meidän naapurista. Ikävä kyllä näitäkin maisemia riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo "We'll Meet Again..." .