keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Vau, mikä vaihtopäivä!

Pikkuneiti teki 3D-kortin ystävälleen:
Eilinen ilta meni sitten Lamminpään hautausmaalla palellessa. - Tai enhän minä, mutta rippikoululaiset. Noin 15-vuotiaat nuoret eivät ole parhaita lämpimässä pukeutumisessa. Muistan sen toki itsekin, kun silloin olivat muotia farkut, jotka olivat niin kireät, että soi. Äitihän ne kavensi aina päälle nurinpäin puettuna; harsi suoraan jalkoja pitkin. Ei sinne alle paljon pitkiä kalsareita tungettu, vaikka olisi ollut 30 astetta pakkasta...
Äiti itse muisteli jäädyttäneensä reitensä minihameessa ja nailoneissa. Voi sitä nuoruutta!
Päivällä oli postilaatikossa VALTAVAN iso iloinen yllätys, kun tuli 3 vaihtoa kerralla! Niistä tavattoman lämmin ja sydämmellinen kiitos Ninalle, Marelolle ja Paperi40:lle!
Esitelläänpä ensin , jonka sain Ninalta:
Kirjekuori oli piukassa: Siinäpä todella riitti kesämieltä! Erityisesti iloitsin metalinvärisistä kukista - ja veikeistä pikkuenkelitarroista, ja lausetarroista ja tietysti aina rakastamistani kiiltokuvista ja... Suklaalevy hupeni nopsasti "parempiin suihin".
Kortteja askarrellessaan Nina oli myös nähnyt todella vaivaa:
Isäntä ihaili erityisesti 3D-perhoskorttia, mutta ATC:tkin ovat valtavan kauniita - ja kesäisiä! (Perhoset ovat - kiiltokuvien ohella - aina suosikkejani!)

Oma pakettini lähti Tiialle:

Ja sitten lisää kesää! , puutarha, jonka minulle lähetti Paperi40. Aloitetaan ensin hauskoista ATC-korteista:
Noista korteista suosikkini oli ehdottomasti "emäntä"-saappaalla varustettu. Kuinka ollakaan, minulla, maalaismuijalla, on myös punaiset nokialaiset (tosin vähän "pinkahtavat"). Ne ovat keväin, syksyin ehdottomat menopelit näissä maisemissa! 3D-orvokkikortti herätti myös ihastusta (ja oli tässäkin paketissa isännän suosikki!):
Kortissa oli lause:

"Todellinen ystävä

on kuin ison puun varjo

keskipäivän auringossa."

- Ja tässä koko iloinen paketti:

Vielä täytyy nostaa esille todellisen ristipistoihmisen (olen Paperi40:n sivuilta huomannut!) huolella valmistettu pikkuesinerasia:
Kaunis!

Oman näkemykseni puutarhasta saa, toivottavasti lähiaikoina, Peikkotyttö:



Ja sitten viimeisenä, muttei suinkaan vähäisempänä, , jonka sain Marelolta:

Olin vallan hämmentynyt mallikirjasta. Sehän on tosi hieno! Nyt ei pikkupistelyihin malleja puutu! Ja mikä myös loistavaa, mallikuvat ovat värillisiä, joten niistä saa helposti ja nopeasti selvää. Ja niihin on helpompi soveltaa olevia lankavarastoja (helpompi, kuin sellaisiin malleihin, joissa on vain DMC-numerointi, kuten usein on - vaikka nekin mallit yleensä väritän ennen tekemistä...)

Ja miten kaunis, kotoinen ja iloinen ristipistotyö olikaan mukana (ja valmiiksi ommeltuna käyttöesineenä vielä!):

Meidän pikkuneiti halasi heti pannulapun. Oli kuulemma niin ihanan pehmeä!

Minun tekemäni ristipistopaketti lähtikin sitten eilen Paperi40:lle (jolta sain siis juuri puutarhavaihdon, hauskaa!):

Rosina Ankkanen, jota en ommellut esineeksi asti: saaja tehköön, mitä tykkää!

Kiitos vielä kerran ajatuksella kootuista paketeista! - Niiden ihailu piristi myös isännän rankkaa päivää (joutui palauttamaan ruokaostokset kassalta, kun oli unohtanut rahapussin kotiin, auton käynti nyki kummasti, rengas tyhjeni toistuvasti ilman näkyvää reikää - voi noita koneita!)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksi ihanasta ja ilostuttavasta Puutarhavaihdosta!!! :)

Anonyymi kirjoitti...

kiitos kivasta ristipisto ylläristä!
ihana oli :)