Olen valitellut konekammoani, jonka ansiosta ei ompelukoneeseenkaan tule kovin usein tartuttua: kone karkaa käsistä! (Valitettavasti minun karvalakkimallisessa koneessani ei ole hitaampaa ja nopeampaa ompelunopeutta.) No, jotain on silti tullut ommeltua. Tosin ompelutyön jarruna on sekin, että koneen ääreen täytyy aina oikein asettua, samoin kuin esimerkiksi kaavoja jäljentämään. Siksi siihen ei tule tartuttua niin helposti, kuin johonkin varsinaiseen KÄSItyöhön, jonka voi ottaa ja jättää muun tekemisen ohella.
Alla nyt kummonkin jokunen kuva ompeluksistani. Ensin hellemekko, joka ei suinkaan ole likainen, kuten kuvasta voisi päätellä. Värit ovat vain niin voimakkaan fosforoivat, että sininen heijastaa pinkkiin pintaan varjoja:
Väri on tosiaan hurja. Kangas taisi olla "löytö" HalPalan tarjouskorista. Sitten vähän juhlavampi hörhelö:
Tähän sentään ostin kankaankin ihan varta vasten. Tein mekon jo joskus pari vuotta sitten, mutta tapani mukaan varustin sen niin runsaalla kasvunvaralla, että se mahtuu vieläkin tytön päälle. Nyt vaan alkaa jo iän puolesta olla rimssumuoti ohi...Ja tässä sitten itselle ommeltu kierrätysideologian edustaja: valkoinen yläosa puuvillapöytäliinasta, kukkakangas ikkunaverhoista, napit jok'ikinen keskenään eri värisiä, vaikka malli on sama. Mekko on ollut silti varsin mieluinen (helma ei oikeasti roiku, kuten kuvassa näyttäisi, vaan liehuu tosi keveänä ja ohuena):
Täytyy näitä vaateasioitakin vähän taas miettiä, kun kuulemma taas on yhdet ylioppilasjuhlatkin tulossa.
(- Ei tosin ylläolevan herran. Oli vaan niin ylevä kuva, että teki mieli liittää tähän yhteyteen.) Kuuden hengen perheellä on juhlavaatteissa kyllä aika lailla mietittävää. Lapset kun kasvavat vauhdilla, aina on joltain käyneet viimevuotiset tamineet pieniksi, ja pitäisi muistaa hyvissä ajoin tarkistaa, että ehtii hankkia uutta tarpeen mukaan. Onneksi sentään mies pitää itse huolta asustaan...
Ja sitten vielä ajankohtaisempi kuva:
Mikäs se sieltä pilkistääkään? Ettei olisi voikukka. Hmm... mitähän sille pitäisi tehdä? Vakavasti puhuen: ensin koiralenkille, sitten kukkapenkinperkuuseen. Anoppi vihjaili, että voisi poiketa ensi viikonloppuna. Sen verran täytyy olla vieraskorea, että siihen mennessä nyhtää isommat rikkaruohot kukkapenkeistä. Anoppi yleensä sitten hoitaa loput...
Täytyy näitä vaateasioitakin vähän taas miettiä, kun kuulemma taas on yhdet ylioppilasjuhlatkin tulossa.(- Ei tosin ylläolevan herran. Oli vaan niin ylevä kuva, että teki mieli liittää tähän yhteyteen.) Kuuden hengen perheellä on juhlavaatteissa kyllä aika lailla mietittävää. Lapset kun kasvavat vauhdilla, aina on joltain käyneet viimevuotiset tamineet pieniksi, ja pitäisi muistaa hyvissä ajoin tarkistaa, että ehtii hankkia uutta tarpeen mukaan. Onneksi sentään mies pitää itse huolta asustaan...Ja sitten vielä ajankohtaisempi kuva:
Mikäs se sieltä pilkistääkään? Ettei olisi voikukka. Hmm... mitähän sille pitäisi tehdä? Vakavasti puhuen: ensin koiralenkille, sitten kukkapenkinperkuuseen. Anoppi vihjaili, että voisi poiketa ensi viikonloppuna. Sen verran täytyy olla vieraskorea, että siihen mennessä nyhtää isommat rikkaruohot kukkapenkeistä. Anoppi yleensä sitten hoitaa loput... Ai niin, sain tänään vielä yhden liinan pois puilta:
Tämä on kauttaaltaan yksivärisellä kudottu, olisikohan jotain puuvilla-pellavasekoitetta? Jotain anopin kirpputorilöytöjä muistaakseni. Kuvio näkyy yksivärisyydestä huolimatta aika kivasti (vaikka kuva on - taas kerran - "ihan pimee").
Illalla menemme rippikoululaisten kanssa hautausmaalle. Kerron vähän hautauskäytännöistä, kierretään uurnalehto, muistolehto, sankarihauta, islamilainen hautausmaa jne. ja lopetellaan kappelissa, jossa kanttori soittaa urkuja. Toivottavasti kierroksellamme olisi kaunis ilma!
1 kommentti:
Kiva kun pidit ristipsito lähetyksestäni. Patalapun välissä on sellaista kangasta kun käytät patalappua niin sormet eivät pala. Finlayson käyttää samaa vanua omissa patalapuissaan.
Lähetä kommentti