keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2012

Viimeisteltyä

Little Women (The Primitive Haren malli) sai kehykset. Pelästyin, kun isäntä sanoi, että kehystäjä valitsi "ihan kullanväriset", mutta ei tämä niin paha ole:
Kehystäjä selvästikin ihastui kankaaseen, kun jätti sitä noin runsaasti näkyviin työn ympärille. Ei se mitään, vaikka pienempikin olisi riittänyt :D.
Työn loppusijoituspaikka on epävarma, mutta toistaiseksi Marchin sisarukset saavat asustella meillä keittiössä:
Olen haaveillut kokoavani joskus tuohon keittiön seinälle taloaiheisia pistelyitä, ja taloaiheisia mallejakin olen haalinut vaikka kuinka, mutta vielä on seinäkokonaisuus suunnitteluasteella. No, onpahan tuossa Pikkunaisissakin ihan pikkuinen talo vasemmassa ylänurkassa :D.
Varastossani on jo pitkään valmistumisvuoroaan odotellut suloinen linnunjuottoallasaiheinen kitti, muistaakseni Ninnulta saatu, ja kesän kunniaksi pistelin sen. Pakkauksessa oli aidapala, mutta lankaa oli niin runsaasti, että tein pistelystä vielä toisen version siniselle, käsinvärjätylle evenweavelle:
Ja lankaa jäi vielä vaikka kolmanteenkin versioon :).
Sininen pistely jäi odottelemaan viimeistelyideaa, valkoisen kehystin pikkutauluksi, kehykseen, joka on Kirsiltä vaihdossa saatu:

Pikkutaulu pääsi ainakin toistaiseksi kimppaan Marilta saadun Eiffel-pistelyn kanssa:
Ehkäpä tuo juottoallas on Pariisin puistosta? :)

Englantilaiset ristipistolehdet ovat olleet välillä rasittavuuteen asti täynnä kuningattaren kunniaksi suunniteltuja jubilee-malleja. Viime Cross Stitcherissä ollut kruunukitti oli kuitenkin aika kiva, ja pistelin sen "välipalaksi". Viimeistelyyn pistin vähän omiani, eli vaihdoin punaisen (aivan liian lyhyen) viimeistelynauhan tuommoiseen kruunuaiheiseen, lisäsin sydämen alanurkkaan kruunukoristeen ja ompelin taustaksi sinisen huovan sijasta kruunukuvioista puuvillaa:



Pistelijäkaverit yrittävät päästä eroon ylimääräisistä tavaroistaan Naamakirjan Ristipistokirpparilla. Minä olen riittävän pehmeäpäinen haaliakseni sieltä yhtä ja toista mukavaa itselleni:
Satuaihe sai keväisen satuvaihdon myötä pääni ihan pyörälle, ja hurahdin täysin tuohon Tuhkimo-malliin. Kunpa ehtis vain tehdä sen!
Ja jossain välissä istuttelin vähän kesäkukkiakin, nämä, muun muassa:

15 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Suloinen tyttöpistely! Ja kaikki muutkin niin ihania. :)

Minäkin olen pitkästä aikaa pistellyt ja nyt pitäisi päättää, millaiseen olomuotoon pistelyni lopulta päätyy, siis tyynykö vai taulu. Saapa nähdä!

Eila kirjoitti...

Onpas sulla neula suihkinut! Taulusta tuli hieno ja niin soma tuo lintujen uima-allas!
Ootpas haalinut:) Tuhkimotyö olisi varmaan ihana pistellä vaikkakin näyttää suuritöiseltä!

Maria kirjoitti...

Taas niin ihania töitä! Kyllä olet nopea ja taitava!
Kivoja kuvia kodistasi.

Ninnu kirjoitti...

Ihania pikkunaisia! Kehysten väri rimmaa hyvin tyttöjen pukujen väreihin. Tykkään. Taustakangas on nätin värinen. Tykkään sinisestä.

Lennu kirjoitti...

Kaunis kehyshän se on ja hyvin sopii työhön! Eikä kangasta ole yhtään liikaa näkyvissä, onpahan tytöillä tilaa hengittää :)

Ahkerasti olet monenmoista pistellyt ja viimeistellyt, kivoja töitä. Ja kesäkukatkin on niin kauniita!

Irmeli kirjoitti...

Kehykset sopivat hienosti työhön, kaunis! Muutkin pistelyt taas niin kivoja. Ihana orvokkikassi edellisessä kirjoituksessa, kauniita kankaita olet käyttänyt viimeistelyssä.

Lumiruusu kirjoitti...

Marchin sisarukset ovat kauniisti esillä uudessa kehyksessä,ei ihme että kehystäjäkin ihastui kankaaseen,
sininen käsinvärjätty
on niin hienoa ! :)

Upeat nuo lintuallastyöt ja
spider-web ruusut kruunaa ne !

AAAH-mitä ostoksia ,varsinkin Cinderella ! :)

Virpi kirjoitti...

Hei mistä saa noita Singereitä kesäkukiksi ? ;)

Mulla jäi juuri tuo lehti juuri tuon kruunumallin takia kauppaan, tulee jo korvista ulos koko kuningatar! Ja toisaalta, työhuoneessa on vino pino lehtiä, jotka odottavat selaajaa. Tai onhan ne selattu läpi, useat moneenkin kertaan, mutta että olisin niistä jotain pistellyt, vaikka tarkoitus toki olisi... Minä en vielä myy omiani kirppiksellä, mutta ehkä sekin päivä joskus koittaa.

Ihania pistelyjä kuitenkin olet saanut aikaan ja pikkunaisten taulu on kivasti kehystetty. Minäkin hieman kavahdan ihan kultaista, mutta sanojesi mukaan, "kyllä se tuossa menee".

Ja se taloaiheinen seinä... Olenkin tässä pohdiskellut, että jos teen seinällisen taloaiheisia töitä niin onko järkevää kehystää kaikki samanlaiseen kehykseen vai valitaanko kehys erikseen jokaista työtä varten...?

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Virpi: Äääh, emmä tiedä. Tuo CS on kuitenkin aika kiva, vaikka kylkiäinen olikin jubileeta :D. Ja on toi englantilainen kuninkaallistenfanitus joteskin hauskaakin, hellyyttävää...

Ja Singer-kukkia löytyy mummulan pihasta ruostumasta, jos hyvä tuuri käy. (Ainakin tämä meidän löytyi meidän mummolan navetanseinustalta. Jalusta pääsi sisälle kukkapöydäksi, vaikka karmean ruosteinen onkin. :D)

Tuittu kirjoitti...

Pikku naisia-taulusta tuli kaunis kokonaisuus! Oli rohkeä veto vaihtaa tausta oman mielen mukaiseksi ja sininen on parempi kuin laikullinen antiikkiruskea.
Minä olen loppusuoralla tuon samaisen kruunun kanssa. Meni tovi pähkäillessä, sillä en saanut sitä vedessä liukeavaa ristikkoa kohdistettua - kruunu tuntui olevan leveämpi kuin mukana seurannut vilttikangas?? Vaihdoin työhön myös toiset muliinikangat, jotka kaivoin lankalaatikostani, sillä mukanatulleet katkeilivat tavan takaa. Oi ei, tästä tuli varsinainen jeremiaadi...

Virpi kirjoitti...

Ihania pistelyitä on täällä valmistunut jos vaikka kuinka. Kiva oli tuo edellisen postauksen kassikin.

Mari kirjoitti...

Kaunis kehys kauniille pistelylle.

Kivoja kesäpisteltyitä, jubilee jutut on ollut kivoja seurattavia, kuka tohtii pistellä itse kuningattaren, sitä aina mietin, no englantilaiset varmaan :)

Isobel -Argante- kirjoitti...

Thanks so much!
It's absolutely wonderful!
I'll add it in my FB page...
Congrats :-))))

Isobel
The Primitive Hare

kissankello kirjoitti...

olipas sulla hienoja tauluja heti ripakopallisen verran.
tuo kukkiva singer on tosi hyvännäköinen ;)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Pikku Naisia -pistelystä tuli tosi kaunis.

Hieno kesäkukka-asetelma sinulla :)