lauantaina, joulukuuta 31, 2011

Käsityökirjallisuutta

 Heh, ostelin ihan häpeämättömästi itselleni joululahjaluettavaa - olin omasta mielestäni ollut niin kiltti :D.
Noh, todettakoon, että nuo Violariumin alennusmyynnit tulivat vähän extrana: nythän sieltä piti shoppailla, kun kohta ei voi - eipähän tarvitse sitten katua, ettei tullut ajoissa osteltua :D.
Selittelyt sikseen ja mallien kimppuun!
A mon ami Pierren 3 ihanuusmallia:
 Isohkoja kaikki, mutta tuommoista sampler-tyyliä, mistä on helppo irrotella yksityiskohtia pienempiin pistelyihin. Tavallaan yksi malli on siis jo kokonainen kirja!
Ja kappas vain, mitä löytyikään oikealla ylhäällä olevan mallin yhden arkin kääntöpuolelta:
O-monogrammi, jee!

Nämä tilasin ihan tavallisesta kirjakaupasta jo aiemmin syksyllä, mutta säästin itselleni joululahjoiksi, eli avasin vasta aattona:
Vasemmanpuolisessa All Creatures -vihkosessa on kansikuvan vauhdikkaiden, juoksevien koirien lisäksi muitakin vietävän ihania, primitiivisiä malleja:
 Sunbonnet Suet näyttävät olevan tilkkuilijoiden suosiossa. Ihastuin näihin pisteltäviin versioihin kotitalousaiheiden vuoksi, joissa silitetään, pyykätään, leivotaan, siivotaan - ja käydään sunnuntaina kirkossa:
Sitten tämmöiset kirjaset, niinikään taviskirjakaupasta:
 Vasemmanpuoleisessa on hauskasti oivaltavia tekstillisiä tikku-ukkomalleja, keskimmäinen on aika amerikkalainen, mutta kannen Halloween-sampleri ja sisäsivuilla oleva linnunpelätti ovat kivoja.
Oikealla näkyvässä lintuaiheisessa vihkosessa on kannen ihanan kardinaalin lisäksi nämä mallit:
Yksi joulusukkamallikirja minulla jo olikin, mutta kun tätä toistakin löytyi taas varastosta (viime jouluna oli loppunut), piti sekin saada itselle:
 Ja tuo talven värit -kirja on ollut hankintahaaveissa jo jonkin aikaa. Nyt tuli sekin ostettua, kun oli Violariumissa kohtuuhintaan saatavilla.

Ja lisää, muuta käsityöaiheista:
Siis robottiamigurumeja, Tildan talvikirja ja helpoksi luvattuja ompeluvinkkejä.

Ja vielä muutama lehti Violariumin tarjouksesta, kun puuttuivat entuudestaan kokoelmista:
 Ja sitten ostin kirjan ihan vain sen vuoksi, kun se on niin huippukaunis:
Että kyllä nyt on, lukemista ja tekemistä :D.
Ja Violariumista toki tarttui mukaan aimo nippu lankojakin, ja lisää on vielä tulossa - ja pistelykangasta... Haikeudella ajattelen Suomen parhaan pistelykaupan lopettamista, mutta tulipahan hyödynnettyä melko lailla maksimaalisesti niin kalenteritarjoukset kuin nyt loppuunmyyntikin :). Nyt ei muuta kuin toivottelen ex-kaupantäti-Lennulle lykkyä uusiin haasteisiin!

Huomenna alkaa, vuoden 2012 myötä, jälleen uusi ristipistohassutus. Tänään on siis aika "terotella" saksia ja neuloja.
Nyt siihen on ainakin meikäläisellä runsaasti aikaa, sillä teloin eilen oikean jalan jalkaterän. (Potkaisin sen pahasti päin - kuinka ollakaan - kirjoja täynnä olevaa laatikkoa, joka ei siis antanut tuumaakaan periksi, joten jalka antoi - vähän...) Ukkovarpaan viereinen akkavarvas mustui, muttei sentään pois pudonnut, ja jalkapohja on turvoksissa. Tänään - ja oletettavasti huomenna - ei siis laiteta kenkää jalkaan, vaan pistellään. Onneksi on viikonloppu ja isäntä ehtii hoitaa piskinkävelytykset. Hiukka harmittaa, kun ulkona paistaisi vihdoin aurinko, mutta voinhan mennä seisomaan pihaan ja nauttimaan säästä - tosin ilman oikeanpuoleista kenkää :D.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jukra miten ihania....Tuo ekan kuvan vasemmanpuoleinen ,missä on kirjaimia,tuollaitten tahtoisin tehä <3

Maria kirjoitti...

Hups.. Olet ollut todella kiltti:). Ihania malleja ja kirjoja. Todella harmittaa tuo Violariumin loppuminen, mutta kiva, kun kaupantädillä uusia tuulia.
Oikein hyvää uutta vuotta Sinulle!

Kirsi kirjoitti...

Ei kukaan voi olla noin kiltti!!! Ei vaan, tietysti olet ollut :) Mistä kaupasta tuo All creatures kirja on? Kiinnostaa minuakin.
Ja hyvää uutta vuotta !!!

Saara kirjoitti...

Olet tosiaan ollut kiltti... :)
AMAP -mallit on ihania, mullakin on yksi iso malli odottamassa pistelyä (Perfect World) ja tuo jouluinen on houkutellut myös. All Creatures -kirja näyttää tosiaan ihanalta!
Minäkin tilailin Violariumin loppuunmyynnistä - sillain "järkevästi" lähinnä kankaita, mutta en ole vielä saanut pakettia.

Neili kirjoitti...

Minä väistin jo kerran Violariumin loppuunmyynnin, mutta pitäisikö vielä mennä...
Oikein "pistelevää" uutta vuotta.

Lennu kirjoitti...

Voi kiitos kauniista sanoista :) Ihania ostoksia sinulla, minulla on mennyt ihan ohi tuo All creatures -kirja, järkyttävää!! Miten en olekaan huomannut sitä mistään, hyvä kun vinkkasit, huonosti näkyy olevan saatavilla enää, mutta pitää jostain yrittää löytää. Ihanaa uutta vuotta!

Kisa kirjoitti...

Olet ollut todella kiltti,ihania kirjoja ja lehtiä. Kyllä siinä riittää luettavaa vähäksi aikaa :) Hyvää uutta vuotta!

Kirsti kirjoitti...

Ihana postaus!
Tosi hyvä että hankit noita kirjoja ja lehtiä. Sinulla on niille käyttöä!! Ihana katsoa tuota kauniiden kuvien runsautta.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Paljon kivoja ostoksia. Minullekin on tulossa Violariumista pieni tilaus :)

Hyvää uutta vuotta!

Eila kirjoitti...

Kääk mikä pläjäys kaikkea ihanaa:)
Minäkin ihastelin tuota ylimmässä kuvassa olevaa joulumallia ja oisin varmaankin tilannut sen mutta joku kerkes ennen;) No, minä tein sitten erittäin maltillisen tilauksen Violariumiin, vain joitakin pätkiä pellavanauhoja. Joulutarjouksen aikaan olinkin tilannut jo tuon ihanan Talvikirjan.
Hyvää uutta vuotta sinulle!!!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oooh mitä ihanuuksia. Kiitos kuluneesta vuodesta. Blogissasi on aina kiva piipahtaa. Ihanaa Alkavaa Vuotta Sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ostoksia. Minäkin hämmästelen tuota all creatures kirjaa. Pitänee jostain tilata vihdoinkin tuo La-D-Dan tiikeri...

Onnellista uutta vuotta 2012!

Jaana kirjoitti...

Ihanaa lulu ja pistelyvuotta tuollaisen suuren kirja ja lehti pinon kanssa. Tuntuu mukavalle kun muillakin on alan aihetta pilvin pimein kotona. Ja kun se vielä kestää sukupolvelta toiselle, eli koskaan ei ole hukassa.

Ninnu kirjoitti...

Ihania ostoksia! Itsekin kävin Violariumissa ostoksilla muutama päivä sitten ja tänään uudelleen, kun halusin vielä yhden kirjan :-).

Toivottavasti varvas tulee pian kuntoo. Auts.

Hyvää vuoden jatkoa!

Ressu kirjoitti...

Voi jukranpujut!!! Ihania kirjoja!!!
Itsekin tuli tehtyä Violariumista vielä ostokisa. Harmittaa, mutta maailma muuttuu. Lennulle paljon opiskeluintoa!!

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Ai sinäkö se nappasit nuo Amapin mallit mun nenän edestä Violariumista? :D :D :D Minä jäin vissiin liian pitkäksi aikaa miettimään, ja sitten ne olivatkin jo menneet. :) :) :)

Ihanaa alkavaa uutta vuotta!