tiistaina, joulukuuta 27, 2011

Joulutunnelmia

Pikainen päivitys, ennen lounaanvalmistusta. Eilen meilläkin nimittäin oli sähkökatkos (kiitos vain kysymästä, Kirsti :)), "vain" yhdeksän tuntia, n. klo 13-22. Perhe jäi siis ilman lämmintä ruokaa, ja jääkaappiakaan ei uskaltanut enää illasta juurikaan aukaista, että edes auttava viileys säilyisi. Niinpä tänään olisi hyvä saada lämmintä murua rinnan alle, jos vain sähköpalvelu pelaa. Ulkona nimittäin tuulee edelleen varsin navakasti.
Muuten joulu sujui rattoisasti ja - niinkuin sanonta kuuluu - perinteisin menoin. Kävimme koko perheellä aattohartaudessa Pinsiön kirkossa (tai no, Patsku jäi talonvahdiksi). Itse heräsin tapani mukaan jouluaamuna kuuntelemaan myös tv:n joulujumalanpalveluksen, ja kävin sitten kyläkirkkomme joulujumalanpalveluksessa klo 10 (isäntä suntioi).
Ei eilinenkään päivä, sähköttömänäkään, hassumpi ollut. Sytytimme paljon kynttilöitä ja istuimme lasten kanssa olohuoneessa lukemassa koko päivän.
Vähän joulutunnelmia, joulupukki oli ystävällinen ja runsaskätinen:
Patsku sai joulupukilta röhisevän possulelun. Alhaalla oikealla on tyttären lahja isännälle, itse taiteltu paperitähti.

 Aattona sain avata Sarin valmistaman joulukalenterin viimeisestä luukusta iloisen "Noel"-pistelyn, kauniita pistelykankaita ja arkin ihania siirtokuvia:
Tuo siirtokuva-arkki on aivan mahtava juttu: suojelusenkeli ja ompelukone samassa arkissa :D!
Ja aivan vietävän ihanaa tuo vihreä, kimalteleva aidakangas!

Minä pistelin Sarille aatoksi tämmöisen koristeroikon:
(Oikealla siis koristeen taustakangas. Kuten näkyy, hiukan optimistisesti toivottu tuo luminen joulu :).)
(EDIT: Koristeen malli on freebie täältä).
Koristeen kaveriksi kääräisin pakettiin palan Tilda-ruusuja, Isa Vautierin pistelykitin ja pitsikoristeita:
 Joulukalenterimatka Sarin seurassa oli todella hauskaa. Ja helpotti kovasti joulunodotusta :). Kiitos, Sari!

Ja mitäs muuta se pukki toikaan...:

Sydänkorun ja hanskat oli (joulupukin kanssa) minulle hankkinut äitini, termoskannu oli isännältä (pikakierrätystä: isäntä sai kannun työpaikalta, minä häneltä :D), anoppi oli tilannut minulle Suuren Käsityölehden vuosikerran, tytär antoi askartelemansa lankaenkelit. Ompelemansa pannulapun tytär antoi isännälle ja minulle yhteiseksi :).
Kiitokset myös naapurintädille, joka poikkesi aattona tuomaan varpuluudan, lapsille namia ja herkullisia lusikkaleipiä!

Päivittelen lisää joululahjajuttuja jossain vaiheessa myöhemmin, mm. tyttärelle tekemäni lahjat ja ne ihanat "joululahja"ostokset (käsityökirjat), jotka ostin omaksi ilokseni :).
Nyt täytyy mennä kokkailemaan, kun vielä on sähkö :D.

11 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Sarille pistelemäsi koriste on hieno! Kaikinpuolin eli molemmin puolin :-).

Meidän koirut saivat samanlaisen röh-possun joululahjaksi! :-) Filo tosin onnistui rikkomaan sen jalan heti alkuun. No, tuli niitä muitakin leluja ja puruluita yllinkyllin ja koirat voivat onneksi leikkiä rikkinäisilläkin leluilla :-).

Tuo myrsky on ollut kyllä hurja :-/. Tässä on itse päässyt loppujen lopuksi helpolla, kun meiltä olivat sähköt katki vain pari tuntia ja mökillä kaatuneista kuusistakin voi tehdä lautoja.
Toivotaan, ettei teille tule uusia sähkökatkoksia enää. Bon apétit!

Emma kirjoitti...

Varsin mukavalta kuulostaa teidän joulu myrkyistä ja sähkökatkoista huolimatta. :)
Meillä on koirilla ollut tuollainen possu jo ainakin vuoden, mutta se ei kuulu lempileluihin. Kylässä käyvät lapset sen sijaan usein leikkivät sillä. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kotoisa tunnelma ja paljon oot saanu lahjoja,mie sain kanssa kaikkea pientä,kiltti oon sitten ollut minäkin :) On vaikuttanu aika kivalta nuo vaihtojutut...

Lumiruusu kirjoitti...

Niin kodikkaan lämpöinen tunnelma Joulu-kuvissasi
kauniita pistelyjä olet tehnyt ja saanut -kyllä vaihdot on niin kivoja :)

Tuli mieleen eräs juttu kun Sinä olet nähnyt paljon rp.malleja jo "urallasi"...

Pistelin viime keväänä tytölle konfirmaatio-lahjaksi
n. 10 cm x 15 cm kokoisen ristin Stoney Creek -lehdestä...

Ensi kesänä on sitten pojan rippi-juhlat
( heillä on ikäeroa vain 1v ja 3kk)
ja olen luvannut tehdä pistellyn ristin myös pojalle.
Oletkohan nähnyt jossain tuon kokoista ristinmallia joka sopisi pojalleni ???

Meidän Skeittari sanoi tykkäävänsä
mieluiten värikkäästä työstä eli risti voisi olla joku jalokivin ja kaiverruksin koristeltu
"barokki-aarre" tai ehkäpä kelttiläinen-risti olisi hieno ??

Malli ei saisi olla liian vaikea tai iso jotta onnistun sen tekemisessä...

Kiitos kun sain kysyä...

:) :) :)

Eila kirjoitti...

Kaikkea kivaa täällä taas, erityisen nätti on tuo pistelemäsi joulupallo, sekä pistelypuoli että toinekin puoli. Mikähän malli lie kyseessä?

Ritu kirjoitti...

Ihania joulujuttuja. Mun mies se sai tuollaisen possun anopiltaan eli äidiltäni toissa jouluna !!! Äitini innostui antamaan "toisenlaisia lahjoja" ja antoi ystävilleen niitä vuohia ja koulupukuja. Mun mies sanoi, että hänelle voit antaa vaikka sian ja tuollaisen vinkuvan koiranlelun ukkeliini sai.Sitä saa, mitä... Mutta ihanaa, että teille tuli mukava joulu !

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanan kodikasta tunnelmaa teillä siellä. Meillä ei ole täällä Nurmeksessa sähkökatkosta, vaikka takapihan männyt olivat luokilla päivällä. Mukavaa loppuvuotta Sinulle

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kivoja lahjoja. Tosi kaunis tuo Sarille pistelemäsi koriste. Todellakin molemmin puolin niin kaunis.

Meillä ei myöskään ole ollut sähkökatkosta ollenkaan. Tuuli on ollut kova, muttei mahdottoman kova.

kissankello kirjoitti...

kauniin roikon olit tehnyt kaimalleni:)

Virpi kirjoitti...

Kauniita pistelyjä, ihania taustakankaita sulla on kanssa varastossa.

Myrsy oli kyllä kova, tuo tuntimäärä ilman sähköä joka teillä jo oli on aika pitkä. Siinä ehtii just jääkaapit ja pakastimet kokea lämpenemisen. Toivottavasti ette jääneet eilen mottiin kun myrsky jatkoi vain puhalteluaan.

Marja-Leena kirjoitti...

Hienoja käsitöitä! Hyvää uutta vuotta!