torstaina, joulukuuta 22, 2011

Aatonaatonaattoa!

Heh, lapset ihmettelivät noita aattoja... :) Joulukalenteriasetelmassamme hämmästellään puolestaan enkeliä:
Tänä jouluna virkatut joulukalenterihahmomme ovat saaneet helmisilmät, mutta enkelin halusin jättää näin. Raamattuhan kertoo enkelien hahmosta varsin vähän: valkeista vaatteista mainitaan, samoin nuorista miehistä. Enkelin ulkonäkö lienee kuitenkin sivuseikka, oli sitten arkienkeli tai suuri pyhän kohtaamiskokemus?
On tullut nyt joulua odotellessa kirjoiteltua milloin lempijoululaulusta, milloin lempiaforismista. Lempienkelitarinani on tämä:
Äiti ja lapsi tulevat hissistä porraskäytävään. Lapsi: "Äiti, siellä oli enkeleitä." Äiti: En minä mitään nähnyt." Lapsi: "Ne katsoivatkin minua, eivätkä sinua!"

3 nuorimmalla oli tänään joulujuhla; lukiolaisella näytelmäesitys ja joulupuuro, 2 ala-asteikäisellä perinteinen joulujuhla, johon isäkin pääsi mukaan. (Minä jäin esikoisen kanssa kotiin. Ääniyliherkkä esikoinen kun ei kestä sitä touhua ja hyörinää joka todennäköisesti tuommoisessa juhlassa on.
Sitäpaitsi meidän lapset olivat mukana laulamassa lumiukkolaulua, jota minä en olisi tainnut kestää ollenkaan. Minähän parun jo pelkästä laulusta, saati sitten, kun oma jälkikasvu sitä olisi vielä laulamassa :).)
Todistuksistakin tuli hyvä joulumieli, kuten myös tytön saamasta Maamiesseuran stipendikirjasta!

Tytön kummitäti poikkesi. Valmistelimme asiaa koristelemalla tytön kanssa pipareita ja muovailemalla marsipaanipossuja:
Pienempi ja elävämmännäköinen possu on tytön muotoilema, hätäisempi ja pulleampi minun :).
Valmis piparikoristeaine oli ihan liian jäykkää, eikä pehmennyt kunnolla edes tuubia kuumassa vedessä liottelemalla. Tyttö ehdotti, että tehdään koristeaine itse, mutta en nyt antanut periksi, koskapa tyttö on tuommoiset koristeaineet anopilta lahjaksi saanut - tokihan ne käytetään :).
Meidän Patsku ottaa jouluntulon iisisti:


9 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Hengästyttävän ihania pistelyitä on taas vaihdoissa lähetetty. Kovasti kiinnostaisi tuon tekemäsi flat foldin freebielinkki., tekisin "heti" itselleni samanlaisen.

Marsipaanipossut on upeita. Olen aikaisemmin törmännyt vain keran, yhdessä toisessa blogissa, marsipaanipossuihin. Enpä ollut niistä aikaisemmin mitään tiennyt. Hienot possut muotoilitte, taitaa olla tytär perinyt äitinsä käsityölahjoja...

Ritu kirjoitti...

Lämmin kiitos kauniista kortistasi ! Hieno asia, että asiasi ovat jo paremmin. Kiitos ylöspäin !

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Flatfoldin ohje löytyy cyperstitchereiden sivuilta.
Suunnittelija Nona Martherne, malli "Dear Santa" (täällä.

Nina kirjoitti...

Komia koiruus <3 Enkeli on niin kaunis ...

Ninnu kirjoitti...

Kaunis enkeli ja supersöpöjä possuja :-)! Niistä tulee meidän Tessu mieleen :-). Kiitos ihanasta joulukortista! Patskulle rapsutuksia!

Oikein hyvää joulun aikaa ja rauhallista vuotta 2012 kera onnen hetkien!

Taina kirjoitti...

Kaunis enkeli, ihana tuo leveämpi helma:)Hyvää ja rauhallista joulua! Toivottaa Tainan Nukkekaappi

Virpi kirjoitti...

Kiitos Outi! Heti printtasin ja kyllä kovasti polttelee malli sormissa!

Amalia kirjoitti...

Hyvää Joulua teille!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa ja Tunnelmallista Joulua Sinulle