maanantaina, marraskuuta 28, 2011

Ensilumen päivä

- Tänään se on: valkoinen kerros pihassa on ohut ja läpikuultava, mutta olemassa :).

Eilen esittelin Sarilta saamani ihanan 1. adventin lahjan. Minä puolestani pistelin Sarille "O Holy Night" -sydämen ja laitoin mukaan laulun sisältöön sopivan pistelykitin - niin pikkuruisen, että sen ehtii vielä tehdä vaikka täksi jouluksi:Just Cross Stitch -lehden joulunumeroissa on ollut näitä laulunsanamalleja useammankin kerran.

Eilen piti hakea kyntteliköt ikkunoille, kuten yleensä 1. adventtina teemme.
Yötä vasten aloin sitten askarrella joulukortteja. Pääsin jo mukavaan alkuun:Vietän paljon aikaa tv:n ääressä, milloin mitäkin näpräten, mutta yleensä kierrän kaukaa kaikki kokkisodat ja huippumallihaut. Nytpä tuli perjantaina poikkeus traditioon, kun Hämeenkyrön porukka kilpaili Kuorosodan semifinaalissa, ja nyt pääsi jo finaaliin asti!
Minä vanhana (kohta kirjaimellisestikin...) hevarina kannattaisin tietysti muuten Lordin porukkaa, mutta Hämeenkyrön joukkueessa on mukana meidän lasten opettajia oikein kaksin kappalein, Johanna (jota perjantain ohjelmassa haastateltiinkin, Pinsiön koulun pihassa) ja Teija. Nyt on siis vähän ambivalentti (?) tilanne :). Ainakin Hämeenkyrön kuoron Nightwish-versio oli omaperäinen ja mieleenjäävä. Nyt pitänee seurata finaalilähetyskin vielä, ja pitää peukkuja paikallisuudelle!

11 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Hyvää adventin aikaa! Lumi ja kynttilät valaisevat kummasti tätä pimeää syksyä. Meille asti ei lumi vielä ole kerinnyt.

Mari kirjoitti...

Hieno idea tämä adventtivaihto,kivoja lahjoja saitte puolin ja toisin.

Ihania joulukortteja,askartelu on joulun alla eritysen mukavaa puuhaa.

No meillä se ruoho viheriöi varmaan enemmän kuin kesällä, on se kyllä outoa. Ensilumi kävi toissa viikolla, tänään ei tietoakaan.

Eila kirjoitti...

Oi miten ihanat paketit sisältöineen, ihanat pistelyt molemmilla/molemmille:)

Jaana kirjoitti...

Kivoja nuo pistelyt. tuli mieleen viime vuosi ja runsas lumi. Jossain kommentissa keskusteltiinkin lumesta. Aikas mukavaa kun sitä nyt on näin vähän.

Ninnu kirjoitti...

Tekemissäsi korteissa on aito joulun tunnelma. O Holy Night -sydän on kaunis.

Lumiruusu kirjoitti...

Joulukortit on selvästi "ammattilaisen" tekemiä :)

Sydän pistelystä tykkäsin erityisesti,miusta kaikki teksti-pistelyt on ihania..

Pieni kittikin on niin kaunis,tein viime vuonna tuota sarjaa pikkuruisen " Seimenlapsen" ja odottamssa on bling-bling-kruunu :D

Kirsi kirjoitti...

Kiva nähdä kalenterien sisällöt teillä - jotka otitte varaslähdön ! :) En ole kuullutkaan adventtikalenterista, tuttua on vain joulukalenteri ja 3 yön päästä saan iskeä kynteni ensimmäiseen. Kyllä tämä joulun alusaika on niiiiin suloista.

Ressu kirjoitti...

Ihana pistely!

Ihanat kortit olet askarrellut. Meilläkin oli korttitehdas tässä muutamana iltana. Pitääkin yrittää muistaa kuvata ne.
Täällä ei ole lumesta tietoakaan..

Sari kirjoitti...

Adventtivaihto olikin meidän kahden keksimä ihan oma juttu! Minulle tämä on ensimmäinen "isompi" vaihto,joten en varmaan 24.luukun kalenteria olisi osannut heti kasata.
Täälläkin on nyt lunta maassa. Iltasella alkoi satamaan, ja äsken kun käytiin lenkillä, tuli oikein kunnon rättejä taivaan täydeltä!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Ei kun siis adventtikalenterihan on just se teologisesti oikee juttu ;D. Eli adventti tarkoittaa juuri sitä joulun (Messiaan) saapumisen odotusta, ja 1. adventilla on siksi erityismerkitys, toisin kuin joulukuun eka päivällä, joka on vain päivä muiden joukossa.
No okei, ei me Sarin kanssa siksi kalenteriamme adventtipyhille suunnattu, mutta olis tää aika hyvä perustelu kumminkin :).

Kirsi kirjoitti...

Kyllä minä muistinkin, että olen kuullut sanan adventtikalenteri, en vain ole sitä sisäistänyt. Meillä kun on aina vaan ollut joulukalenteri.