maanantaina, lokakuuta 24, 2011

Vähän siivousta ja paljon lukemista

Edit: Huom-huom-huom: Yahoon Ristipistoryhmän synttärivaihtoon mahtuisi vielä kovasti mukaan, kertoi Pirjo! Nyt pika-pikaa ilmoittautumaan, vielä on muutama päivä aikaa!

Eilen innostuttiin tyttären kanssa siivoilemaan kaapinperiä.
Minulle on yleensäkin tosi vaikeaa luopua mistään, mutta erityisesti se koskee vanhoja käsitöitä. Opiskeluaikoina (n. 25 v. sitten) neuloin itselleni muutaman mekon. Pari niistä olen säilönyt ihan nostalgiasyistä. Eilen osui käsiini toinen niistä:Mekko on aika pitkä, noin puolisääreen, ja lepakkohihainen. Neuloin sen senaikaisesta Nalle-langan vastineesta, mitä tuo sitten lieneekin ollut. Ah, niin, ja tuo väri. Olenhan useaan kertaan sanonut, etten tunne kirkkaanpunaista omakseni. Mutta taisin saada langan halvalla, ja köyhänä opiskelijana, tiedäthän... Mekko on ryppyinen, lojuttuaan vuosia kaapin hyllyllä - mutta sinnehän tuo taitaa taas takaisin palailla.

Olen useasti ylistänyt loistavaa kirastolaitosta. Käsityökirjojen suhteen teen usein niin, että kun bongaan nettikirjakauppojen sivuilta jotain, käyn tarkistamassa, löytyykö ko. teosta kirjaston sivuilta. Jos löytyy, ei kun varaamaan ja kohta jo kirjastoauto opuksen kätösiini kiikuttaa! Oikein hyvät kirjat ostan mieluusti omaksi, mutta ensin on paikallaan päästä tutustumaan niihin rauhassa ja kädestä pitäen.
Nyt meillä on lainassa mm. nämä käsityökirjat:Tuo Surrur on kiva. Ei niinkään ohjeiden sovellettavuuden suhteen, vaan koska siellä on kuvia suunnittelijoiden kodeista. On hauska nähdä, etteivät kaikkien kodit ole viileänvaaleita pohjoismaisia tiptopsisustettuja asumuksia, vaan monien kodit pursuavat kaikenmoisia härpäkkeitä siellä täällä, niinkuin on järjestys meidänkin talossa.

Kirjoneulesukkakirjan kanssa olen kahden vaiheilla. Siinä on oikein herkullisia malleja, mutta mahtaisikohan noita tulla meikäläisen toteutettua kuitenkaan... Niinpä epäilen, kenties minulle lainakirja riittää, enkä tuota omakseni sittenkään osta, vaikka niin jossain vaiheessa suunnittelin. Sukkamalleja kun löytää lehtiäkin selaamalla vaikka kuinka, ja netissä on paaaaaljon lisää.

Noiden virkkauskirjojen idearunsaudesta tulee iloiselle tuulelle, eli niitä on kiva selailla ihan muuten vain.

Minähän kerroin tuossa taannoin, että lomalla on tullut luettua. Lapset ovat pureutuneet fantasiaan ja sarjakuviin: Darren Shanin kirjoihin, Tulen ja jään laulu -sarjaan (viimeiset poika on lukenut englanniksi, koskapa ei ole malttanut odottaa suomennoksia), ja Ankkojen Maailmanhistoria -sarjaan. Kaikki nuo ovat äidillekin mieluista lukemista ;).

Minun lomalukemissaaliini on tämä:Sain siis ihanan Twilight-sarjan viimeisenkin osan luettua; loistava kirjailija mielestäni!
Donna Leon on yksi suosikkidekkaristeistani, ja Kasvot kuvassa sisältää jälleen kerran sopivassa suhteessa arkielämää ja jännitystä, sekä elämääymmärtävää asennetta, josta hänen kirjoissaan erityisesti pidän.
Olen mieltynyt radion kirjallisuusohjelmiin. On mukava kuunnella, mitä muut ovat ajatelleet minulle tutuista kirjoista, ja vielä hauskempaa on löytää niiden kautta uutta luettavaa. Yle1:n Kuka on kukin fantasiassa -ohjelman kautta löysin Italo Calvinon, jonka kirjat tuskin olisivat Nokian kirjaston varastohyllyiltä muuten käteeni osuneet.

Vanilla Country Chic onkin puhdasverinen katselukirja, mutta ah, millainen! Ellet ole vielä tutustunut, tee se! Tuon kirjan voisi ostaa omaksikin, sen kuviin ei helpolla kyllästy.
Mukavaa ja toimeliasta syysviikkoa!

5 kommenttia:

Ressu kirjoitti...

ihania noi käsityökirjat..tuo sukkakirja on itselläni ehdottomasti hankinnassa :D

Meillä Sandra on nyt kun lukemaan oppinut, innostunut paljon lukemisesta. Ja äiti tykkää. Itse tuli nuorena luettua tosi paljon kirjoja. Löydetty monta W.I.T.C.H. sarjan kirjaa neidille kirppikseltä. Ja tietenkin neidille tulee Aku Ankka :)


Mielenkiintoisen näköinen tuo neuleesi :)..eiköhän se löydy sieltä kaapin perukoilta vielä parinkymmenen vuoden päästäkin ;)

Pike kirjoitti...

Etkö edes kokeillut päälle tuota neuletta?!?

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Haa-haa-haa, Pike! Tuo neule on kokoa 38, minä olen nykyään kokoa 42-44, eli se siitä! Tytär kokeili, muttei tykännyt lepakkohihoista, ja helmakin oli vielä liian matalalla :).

Kirsti kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!
Oli mukava lukea lukemiskokemuksistasi. Käymme hyvässä kirjastossa, mutta on sattumankauppaa, että hyllystä löytyy sopiva kirja käteen.
Mieheni lukee lähes kaikkea mutta minä olen sellainen hermoheikko, joka tarvitsen turvallista luettavaa, sellaista joka loppuu hyvin, eikä välilläkään tapahdu hirveitä. Harmi että olen näin rajoittunut. Jotain fantasiaa olisi mielenkiintoista kokeilla, sopivinta taitaisi näillä kriteereillä olla lastenosaston sadut.

ellu kirjoitti...

Se lepakkohiha muoti. Itsekin tein aikoinaan aikakauteen kuuluvan puseron lepakkohihoineen. Muodikas piti olla,mutta pusero oli epäkäytännöllinen talvella takin alla. =))
Kivoja käsityökirjoja. Pitääpä itsekin lähteä katsomaan kirjaston tarjontaa. Tuo on muuten hyvä keinoa tutustua ensin lainaten ja hankkia omaksi jos kiinnostaa.
Itselläni on tuo Wanilla Country Chic- kirja. On todella ihanan kirja.
Mukavaa kuluvaa viikkoa!