lauantaina, lokakuuta 22, 2011

Pari palaa sampleria - ja pipo

Ihan kuin en täällä mitään tekisi, kun en voi paljon mitään julkaista, vaihtoja, ja sen sellaista...
Jostain syystä Amerikkaan lähettämäni paketti ei ilmeisesti ole vieläkään ehtinyt perille, vaikka max. 3 viikossa luvattiin menevän, ja nyt on jo 4 kulunut... Vaihdon emo kehotti odottamaan, kun kuulemma voi viedä kuukausiakin. No jaa, uskotaan ja toivotaan.

Samplerini on siis saanut pari palaa lisää, ensimmäisen punaisen ruusunsa ja vinttikaivon ynnä huvimajan:
Luulenpa, että tässä vaihtopistelyiden lomassa voisi tehdä välillä itsellekin jotain pikkuista pistelyä. Malleja olisi iiiiiiiso pino sohvapöydällä/jalkarahilla/kankaidensäilytyslaatikon ja pianon päällä. Hmmm.
Ja se pipo, se menee jälleen Tapulipiirin hyväksi. Virkkasin ihan simppelin version kiinteillä silmukoilla, kolmesta eri värisestä 7 veljeksen sukkalankajämästä:Ajattelin, että tämä voisi olla semmoinen maskuliinisempi versio, tai kuinka vain. Siksi en laittanut kummempia koristuksia.

Meillä on tällä viikolla syyslomailtu, muut, paitsi isäntä, joka puolestaan aloitti töissä uuden kurssin vetämisen, eli oli käytännössä ihan päinvastaisissa tunnelmissa kuin me muu perhe. Minä ja jälkikasvu nautimme päiväjärjestyksen sekoittamisesta: valvottiin ja nukuttiin myöhään, syötiin epäterveellisesti joka toinen päivä valmisruokaa (2 x kiinalaista, kerran kebabit - minkä ansiosta loma tuntui minustakin lomalta, kun ei tarvinnut kokata), käveltiin koiralenkkejä ja ennen muuta - luettiin!
Viikon aikana illat ovat alkaneet tuntua tosi pimeiltä. Ja lisää pimenevät, kunhan taas siirrytään talviaikaan, viikon päästä. Purevat tuulet ovat käyneet. Tänään löytyikin kaupasta tytölle toppatakki ja meille molemmille, hänelle ja minulle, mukavat pitkävartiset talvikengät. Vielä kun löytyisi koon 38 varrelliset talvikengät nuorellemiehelle. Etsintä jatkuu...

7 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Lomanne kuulosti juuri hyvältä lomalta! Meilläkin on syyslomaviikko täällä suunnalla. Itse olin lomalla kaksi päivää. Teki hyvää. Varsinkin, kun ei ollut muita velvollisuuksia kuin noiden koirujen hoitaminen (ja siinäkin on puoliso apuna).

Pipo on kiva! Konstailematon.

Kirsti kirjoitti...

Ei kai aina tarvitse töitä julkaista, kiva että muutenkin postaat. Olihan teillä lomaa. Kuitenkin olet pistellyt ja virkannut.
Pimeys on tullut "avuksi".
Jouduin purkamaan valmiiksi saamaani neliöliinaa, kun huomasin päivännäöllä sitä ohimennen katsoessani, että voi kauheeta, viimeiset kerrokset ovat kellertäviä. Olin vaihtanut lankaa, lampun valossa se oli ihan valkoista, päivänvalossa se olikin luonnonvalkoista.

Lumiruusu kirjoitti...

Kiitos suloisista sampler-kuvista..aivan sormia syyhyttää päästä tuota pistelemään.
Jännää nähdä milta tuo näyttä valkaisemattomalla pellavalla !

Ihanaa kun jaksat kutoa/virkata
hyväntekeväisyyten ! :)

Tutulta kuulostaa lomailu meininki..

Maria kirjoitti...

Tuo on oikeaa lomaa! Minulla nyt alkoi syysloma. Lapset ovat koulussa, olen töissö eri kunnan puolella, joten koulujen lomat eri aikaan.
Hieno tuo samplerisi.
Kiva pipo. Viime talvena virkkasin pojille pipoja.

Virpi kirjoitti...

Ihana loma! Talvikenkien metsästystä on harrastettu täälläkin. Kenkäkaupassa ei vielä eilen ollut talvikenkiä, kesäkengät edelleen myynnissä, tähän aikaan vuodesta??? Ihmettelen vaan. Pakkasta oli ollut jo täälläkin viime yönä.

Kiva pipo, siististi virkattu.

Eila kirjoitti...

Lomailu on mukavaa niin kotona kuin reissussa!
Tuo sampleri on kyllä monipuolinen. ei varmaan ennätä kyllästyä kun on paljon erilaisia hahmoja.

Jaana kirjoitti...

Ihanan kuuloista lomaa, ei ruoan laittoa jee. No minäkin sain nauttia reissussa, ei ruoan laittoa. Ja muutenkin mukavaa...