sunnuntaina, lokakuuta 16, 2011

Lunastettu lupaus

Minulle käy silloin tällöin niin, että ostan langat jotain tiettyä neuletta varten, ja sitten en yhtään muistakaan, mitä olin moisista suunnitellut. Mm. kesällä löysin lankalaatikostani nättiä mohairlankaa, jota on selvästi ostettu määrältä jotain suunnitelmaa silmällä pitäen, mutta suunnitelma on sittemmin unohtunut, ja langoille pitää keksiä uusi käyttö.

Kesällä lupasin tytölle neuleen Novita Purosta, ja langat ovat pyörineet tuossa näkösällä, ettei vain unohdu. Viime viikolla sain vihdoin väsättyä siitä tytölle tämän:Malli on mukaelma Novitan Talvi 2009 -lehdessä olleesta neuleesta. Tein vähän ohjetta lyhyemmän (naisten S-koosta) ja väljemmän, kun nuo nuoret kasvavat sellaista vauhtia, että täsmäkokoiset vaatteet jäävät samantien pieniksi. Kaula-aukkoakin pienensin, kun neule saa näin talven kynnyksellä lämmittääkin.
Nyt on hyvä mieli, kun neule valmistui ja edes joku annetuista lupauksista on lunastettu :). Itsellekin on samanlainen neule suunnitteilla, ja langatkin olisivat ostettuina, hieman eri sävyissä vain, mutta saas nähdä, koska siihenkin ehtisi. Omilla neuleilla ei kylläkään mikään kiire ole, niitähän kaapit ovat jo ennestäänkin pullollaan.

Ja enkös minä vähän uhkaillut, että pian tulee lisää ristipistolehtiäkin? Täydensin kokoelmiani välistä puuttuneilla numeroilla:(Ja onhan siinä joitakin lankojakin, joita posti toi jo aiemmin viikolla.) Nuo Sampler & Antiquet ovat nyt - sattuneesta (sampleri-innostus-) syystä - suosikkilehtiäni, ja kaikista noista muistakin löytyy - vaikka mitä!

Ai niin, ja samplereista mieleeni juolahti, että vielä piti sanomani: kiva huomata, että - viime postauseen tulleista kommenteista päätellen - meitä ammufaneja on useita :)!
Ja toinen "ai niin": joku kyseli, teenkö sampleriani ihan ohjeen väreillä, ja kuten joskus aiemmin olen maininnutkin, kyllä, lankavärit ovat ohjeesta. Kangas vain on hieman mallista poikkeava, hunajaan vivahtava.

Nytpä palaankin sukankutimen ääreen ja jään innolla odottamaan pistelijäkavereiden postauksia koskien meneillään olevaa Violariumin ristipistoviikonloppua. Vieläkin muistan oikein lämmöllä kevään vastaavaa tapahtumaa, johon itsekin pääsin osallistumaan.
Ja Tampereen Kädentaitomessuthan lähestyvät, mikä sekin on erinomaisen mukava kohokohta, talveksi kääntyvän syksyn piristykseksi. Hauskaa, kun on jotain, mitä odottaa :).

17 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Voi miten nätti pusero, kauniisti käy Puro tuohon malliin.
Ja taas ihania lehtiä:)
Minäkin odotan innolla ensimmäistä raporttia pistelyviikonlopusta, jospa keväällä sitten minäkin pääsen:)

Lotta kirjoitti...

On kyllä nätti neule! Kyllähän noita itsekin tekisi, jos vaan joku muu yhdistäisi kappaleet :D.

Maria kirjoitti...

Kiva pusero!
Ihana katsella noita sun varastoja;)

Ninnu kirjoitti...

Oikein kaunis neulepusero! Tykkään kovasti. Hyvät väritkin.

Ristipistolehtiä ei voi olla liikaa... Aikaa saisi olla vaan enemmän nykyään, että niitä ehtisi selailla :-)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihananvärinen ja kauniinmallinen pusero! Tosi hieno.

Kiva uusi lehtisaalis :)

Jaana kirjoitti...

Kiva ja lämmin pusero

Virpi kirjoitti...

Kaunis neule ja puro on todella lämmin lanka. Tuolla pärjää vähen kylmemmälläkin kelillä. Ja ihania lehtiostoksia...

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana tuo neuleesi. Lanka on oikea herkku

Pami kirjoitti...

Kaunis neule! Minullekin käy monesti niin, että unohdan, mitä olin jostain langasta suunnitellut tehdä. Nykyisin leikin olevani langanostolakossa, mutta se lakko on kyllä melko häilyväinen!! :-)

Tässäpä viisi sanaa sinulle kertoilla omin sanoin:
- ilta
- huippu
- leikki
- reilu
- pellava

susamaria kirjoitti...

Ihastuttava neulepusero! Puro sopii tuohon todella hyvin.

kissankello kirjoitti...

tulipas nätti neulepaita, tyttäresi on varmaan onnellinen.
Olipas lypsäjä-malli nätti:)

intsu kirjoitti...

Niin kivan ja kauniin näköinen on tyttäresi neule. Tyttäresi on muuten kovasti kasvanut,tullut semmoseksi neitokaiseksi:) Kuvista huomaa tuon kasvun.

Saara kirjoitti...

Onpa kaunis neule! Onnentyttö, kun äiti väsää tuollaisia... Purossa on kyllä ihania värejä.
Ja tosi komea lehtisaalis, noissa on varmaan vaikka mitä!

Sukka-Mari kirjoitti...

Kaunis neule :)

ellu kirjoitti...

Tuo on nätti malli ja sopii noille langoille. Itse olen myös tuohon langat ostanut, mutta korissa langat odottelevat. Saattaa malli muuttua monta kertaa ennenkuin neuleeksi päätyvät.
Nuo sinun pistelytyöt ovat ihania.

Sari kirjoitti...

Voi kuinka kaunis siitä tuli! Itse haaveilen kanssa pistäväni itselleni jonkun sortin tunika/liivi/mekko hässäkän puikoille.
Ja nuo lehdet.... =)

Sari kirjoitti...

No nyt olisi langatkin siihen haluttuun tekeleeseen, kun vielä jostain löytäisin ohjeen...