Hyviä aikomuksia

Kiitokset ompputunikan keräämistä kommenteista. Täytyypä tunnustaa, että - vähän päivästäkin riippuen - noin joka kymmenes-kahdeskymmenes valmistunut käsityöni on sellainen, että siitä (edes?) itse todella tykkään, ja tunikat ynnä mekot yleensä ovat sellaisia :).

Kun tuossa taannoin listasin noita keskeneräisiä, tuli uhattua, että voisi vielä muutaman alullekin laittaa. Että ei, kun tuumasta toimeen:Uutta pistelyä ja neuletta putkeen!

Neuleen aloitus on hyvin perusteltavissa, kun yksi tuli justiin valmiiksi.

Tiikeripistelyn aloitusta voisin sitten puolustella vaikkapa uusilla ostoksillani...

Viime viikolla kerroin siitäkin, että Lennu oli hankkinut Violariumin varastoon semmoista tavaraa, ettei sitä nyt yksinkertaisesti vain voinut vastustaa. Tämmöinen aasialaista kuva-/kuviomaailmaa ihannoiva ainakaan.

Niinpä kävin laittamassa tilauksen sisään, ja pikkutilaus tuli tehtyä Käsityökoriinkin:Viimeksimainittu puoti mainosti tilausten kylkiäisenä virkkuukoukkupakkausta. Minulla oli tarvis isommille virkkuukoukuille, mutta meitä lähellä olevien kauppojen valikoimiin ne eivät kuulu. Niinpä kylkiäiset "tulivat kuin tilauksesta", kylpevän tiikerin mukana.

Ja se siis olkoon perustelu pikkuisen tiikeripistelyn aloitukselle: vanhat tiikerit jaloista pois pyörimästä, ja uutta putkeen :D.

Eilen oli kirkastussunnuntai. Kävimme koko perheen voimalla kyläkirkossamme. Jumalanpalveluksessa minua elähdyttää yleensä eniten musiikki ja liturgia, mutta tykkäsin kyllä myös jaarittelemattomasta ja tekstissä pysyvästä saarnasta.

Mitäköhän siitä opin... Ainakin se jäi mieleen, että omat "kirkastusvuorikokemukset" ovat elämän aallonpohjia, joissa tuntuu, että on ihan tyhjä ja yksin, että ilman Jumalaa ei selviä, tai toisaalta niitä vuorenhuippuja, kun kaikki tuntuu olevan juuri niin kohdallaan, ettei sitä naapurikaan voi mitenkään ymmärtää. Niistä kokemuksista - olivat ne siis alhoja tai huippuja - saa voimaa jaksaa tätä arkista erämaavaellusta.

Loppukevenneykseksi - ja yhteisölliseksi rakennukseksi: taas saimme mitä herkullisimmat kirkkokahvit, kotonaleivottuine sämpylöineen, kääretorttuineen ja pipareineen.

Esikoisemme aloitti jo tänään koulutiensä, viimeisen vuoden Aitoossa. Saapa nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan. Ainakin uuden opiskelu- ja asumisryhmän ja varmasti aika tavalla uutta sisältöäkin, työhön valmentavassa ryhmässä. Nyt jännitetään sitten vaan sopeutumista uusiin ympyröihin. Autistille mikään ei ole itsestäänselvää, uudet tilanteet varsinkaan.

Eilen pakkasimme pojalle 4 kapsäkillistä tavaraa, peittoa ja tyynyä myöten. Kyseessä kun on sisäoppilaitos. Kun sain aamulla isännän ja pojan saateltua ovesta ulos, rauhoituin kuuntelemaan maanantaiaamuista suosikkiani, Yle 1:n Isä ja poika -sarjaa. Siinäpä vasta mukava ohjelma! Tuo itselle paljon muistoja mieleen, loistavine musiikkivalintoineen kaikkineen :).

Musiikista puheenollen: Viikonloppuna aterialla istuessamme TV oli päällä, ja sieltä kuului katkelma Eppu Normaali -klassikosta "Poliisi ajaa sinisellä autolla - uaa - sinisellä autolla..." Nuorimmaisiamme moinen - kuulemma naurettavan yksitoikkoinen (!) - hoilotus nauratti. Minä siihen laulamaan Maukka Perusjätkän "Herneenpalot pomppivat purkissa, tahtovat pomppia purkista pois, pap-paa, pap-paa, pap-pap-paa-pa-paa..." - Että tämmöistä meidän nuoruudessa kuunneltiin.

Jälkikasvun hermot rupesivat kärventymään siinä kohdassa, kun aloimme isännän kanssa hoilottaa yhteen ääneen "Moottoritie on kuumaa". Ja meidän mielestä kun se oli niin nostalgista :D.

Okei, en minäkään ymmärtänyt, miksi meidän äiti tykkäsi Tom Jonesista. Osti mulle joskus "Walesin Tiikerin" kasetinkin :D.

Erinomaisen hauskaa koulunalku-/-alusviikkoa!