keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Vilahuttelua

Joku nyt voisi kuvitella, että täällä ei mitään ole pistelty pistelykylläisen viikonlopun jälkeen, mutta on kyllä, kaikkea ei vaan passaa näyttää, syystä jos toisestakin.
Mutta mitä sitten voidaan näyttää?
Viikonlopun aikana sormet alkoivat syyhytä Eiffel Quakerin aloitukseen, kun näin Lennun upean harmaallapistelyn (näkyy täällä) valmiina, ja pari toisenväristäkin tekeilläolevaa versiota ko. mallista.
Kauhiasti teki myös mieli ottaa käyttöön Polstitches Designsin käsinvärjätty kangas Rumbles of Thunder (unelmoin Eiffelin näkemisestä sinitaivasta vasten) ja vielä Pomme de Pin -langan sävy Ciel d'hiver. Tästä taitaa nyt tulla vähän räväkämmänvärinen eiffelipistely, mutta pitäähän mieliteot toteuttaa, ainakin joskus. Koko työn aion kyllä pistellä tällä samalla värillä, ettei vallan kirjavaksi heittäydytä:
Alkoi nimittäin kiinnostaa myös se, kun viikonloppuna tuli puheeksi, että mitähän kannattaisi pistellä noilla Pomme de pin -langoilla, jotka ovat hyvin kauniin värisiä, mutta joissa värien vaihtuvuus samassa dokassa on suuri ja yhden värin osuus aina aika lyhyt. Kokeilenpa siis nyt tätä.
Pyydeltiin tuossa taannoin, että vilauttelisin Atalie-lankaostoksianikin. Sujautinpa viimeisimmät ostokset muiden joukkoon ennen kuin muistin niitä erikseen kuvata, joten tähän on nyt tyytyminen, kuvaan kenkälaatikollisesta lankoja, jotka olen kerännyt tässä ajan saatossa:Ei niitä voi pussitettuina mitenkään järkevästi kuvata niin, että näyttäisivät joltain. Muovi kun ei ole kuvissa edukseen. Eli siis yo. laatikko tai alla lankapussit levitettyinä:Ihan kaikki eivät ole Atalieta, vaan muutama muukin käsinvärjätty on joukossa.
Olisikohan jollain ehdottaa rengastettuja pusseja parempaa säilytyssysteemiä noille? Mielestäni muovirasia ja puolat, joihin DMC-langat on näppärä kietoa, eivät toimi Atalien lankojen kohdalla. Näissä kun pitää nähdä langan koko pituus kerralla, jotta näkee kaikki värisävyt, joita langoissa on. Tolkun ehdotuksia otetaan vastaan (vaikkei tämäkään ihan huono järjestely ole :)).

12 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Hieno kokoelma Atalieta yms.
liukuvärjättyjä!

Minulla on nuo langat samaan tapaan pussitettuna siitä sitten kokoan aina mallissa tarvittavat tokat metalliseeen
lanka-renkaaseen.

En kyllä ole keksinyt parempaa systeemiä minäkään :)

Eiffel malliin olen varmalla tyylilläsi taas valinnut kauniiin kankaan ja siihen upeasti sopivan
langan.

Pomme De Pin-langat sopii minusta juuri tuollaiseen yhdellä langalla tehtävään malliin,silloin kaunis lanka itsessään riittää tuomaa malliin eri värejä :)

Mari kirjoitti...

Hienolta näyttää Eiffelin alku, vallan mainio väri niin kankaassa kuin langassakin.
Mulla jäi ihan hirveä into pistellä tota, tänään silti vasta pääsin jatkamaan. Niin innoissani siitä omastakin kankaasta ja langasta.

Levollisella mielellä ja hengessä mukana Italian matkan suhteen, hienosti on reissu sujunut. Parin yön päästä jo kotiutuukin, niin poika kuin kamerakin :)

Eila kirjoitti...

Minäkin aloitin Eiffeliä eilen, tuo sinun alku näyttää aivan ihastuttavalta. Minä pistelen hilltyillä ruskean sävyillä (eri kuin ohjeessa), menee näet lahjaksi ja värit saajan mukaisesti. Tykkään kovin pistellä sitä.

Srinity kirjoitti...

Hieno alku Eiffelille ja värit on tosi upeat.
Ja kivalta näyttää noi sun Atalien langat. Ajattelin juuri että mun valikoima on aika pieni, mutta onhan noita 37 tokkaa. :D Säilytän niitä semmoisessa metallirenkaassa aakkosjärjestyksessä ilman pusseja.

Sini Helmi kirjoitti...

Vau, mikä Eiffelin alku!!! Aivan ihanat värit!

Komea kasa sinulla noita lankoja, taitaa niistä muutama pisto tulla ;) (en yhtään kateellinen niistä, en toki...)

Mukavia pistelyitä sinulle!

Virpi kirjoitti...

Onpas mahtava valikoima =). Eiffelin alku näyttää kauniilta...

Kirsi kirjoitti...

Huh mikä lankavarasto, kuin "pieni lankakauppa" :)

Virpi kirjoitti...

Hieno kasa lankaa, mutta ninhän sitä pitää valikoimaa ollakin että voi sitten valita mallin ja kankaan mukaan sopivaksi. uskoisin, että Eiffeltorni on hienon näköinen myös räväkämmillä väreillä pisteltynä, tuo on malli joka taipuu moneen. Minä säilytän hienompia käsinvärjättyjä lankojani sellaisessa Lidlistä ostetussa "rasiassa", jossa ne ovat alkuperäisessä muodossaan vyyhdillä. tosin ostin valitettavasti vain yhden sellasein rasian ja se alkaa tulla täyteen kun olen nyt saanut noita hienompia lankoja synttärilahjaksikin ;). Mielestäni rasia on eri kätevä, siinä on läpinäkyvä kansikin. Langat on nyt lajiteltu suunnilleen värisävynsä mukaan eli punaiset, vaaleat, vihertävät, siniset...

kissankello kirjoitti...

Hyvältä aloituksesi näyttää, tosi nätin sinistä..
Ja voi sun lankavarastoa, ei pitäis ihan heti loppua. Mutta pitäähän pistelijällä olla varmuusvarasto, ei koskaan tiedä mitä pitää ruveta tekemään ja työinto ei saa ainakaan loppua siihen ettei ole tarvikkeita :)

Maria kirjoitti...

Ah ja voi, ihanat varastot! Tuo pistely on kiva, lanka sopii siihen oikein hyvin. Tottakai mieliteot pitää toteuttaa, varsinkin pistelyissä ja materiaalien hankinnassa:)
Terveisin toinen hamsteri, tosin joudun tunnustamaan nyt että toiseksi jäin;)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hieno pistely on taasen tulollaan

Päivikki kirjoitti...

Hurjan paljon lankoja, mutta ymmärrän kyllä että niin pitää ollakin. Hieno pistely.