tiistaina, joulukuuta 21, 2010

"Kolme yötä jouluun on..."

"... laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen..." Päivän luukku:(Ja nyt joku huomauttaapi, että joulu on vasta 25. päivä, johon minä vastaan, että niinpä, mutta Jeesuksen synnyinyötähän sitä juhlitaan, joten öitä ei ole enää kuin kolme ;).)

Pukki pakkasi jo yhdet sähkönsiniset villasukat pakettiin ennen kuin muisti kaivaa kameran esiin, mutta tässä nyt (todennäköisesti) vihoviimeinen itsetehty joululahja tälle vuodelle, neulomani puuvillasukat:Socina Cotton -langasta, josta tykkään, luulen, että sukankuluttajakin...

Sydämelliset ja runsaat kiitokset kaikista ihanista joulutervehdyksistä, joita posti on kiikuttanut. Tänään tulivat nämä:(Voitkin arvata, kumpi rivi, etu- vai takarivi, on sukulaisilta, kumpi blogikavereilta ;). Tosin iloiseksi yllätyksekseni sain eilen kummitädiltä käsintehdyn kortin.) Yksi tädeistäni (joita minulla on yhteensä 5) oli lähettänyt tuon oikealla ylhäällä pilkottavan Rudolf Koivu -kortin. Klassikkokorttien kokoelmani on lisääntynyt siis tänä jouluna jo kahdella! (Martta Wendelin, Rudolf Koivu ja muutamat muut suomalaiset - ja ruotsalaiset - piirtäjät alkavat näemmä muodostua keräilykohteekseni kanssa.)

Ja sitten ihan muuta: Hesarissa kerrottiin tänään tutkimuksesta, jonka mukaan kotihoidontuki on huono järjestelmä. Haittaa naisten urakehitystä ja edistää heidän köyhyysloukkuun ajautumistaan. Sehän on vanha juttu, joka tosin tuskin on tuen vika, ennemminkin kotien (työpaikkojen?) kulttuurin/asenneilmapiirin. Kyllähän se isäkin saisi kotiin lasten kanssa jäädä...

Mutta kaiken huippu: Tutkimuksessa todettiin kotihoidontuki huonoksi myös, koska sitten lapset jäävät vaille varhaiskasvatusta! Hetkinen.
Kotihoidontukihan koskee alle 3-vuotiaita lapsia edelleen, eikö? Eikö siis perhe ole oikea varhaiskasvatusympäristö senikäisille? (Tai vanhemmillekin lapsille? Nimimerkillä "Mummon hoidossa kouluun asti kasvanut".)

5 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa hyvät sukat taas pakattu pukinkonttiin.

Toivotan Sinulle rauhaisaa ja tunnelmallista Joulua.

MariL kirjoitti...

Sekin on vissiin tutkimuksessa unohdettu, että kotihoidontukea saa, vaikka molemmat vanhemmat kävisivät töissä, kunhan lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa. Siis vaikkapa niin, että mummu hoitaa lapsia. Tai kuten meillä viime talvena, että minä kävin töissä iltaisin ja isäntä aamupäivisin, jolloin kuopus hoidettiin kotona ja saatiin kotihoidontukea. Tai jos on vaikkapa yritys, jota vanhempi pyörittää kotoa käsin (esim. verkkokauppa), ja hoitaa lapset siinä sivussa, niin siinäkin tapauksessa saa kotihoidontukea. Eli ei se tosiaankaan jarruta urakehitystä, päinvastoin itse ainakin koin hyvänä juttuna, että pystyi äitiyslomalta palamaan asteittain töihin, ei ollut pakko tehdä heti täyttä työviikkoa, kun sai kuitenkin sen kotihoidontuen vielä lisäksi. Kaikki ei välttämättä tuota hoksaa, luulee että se on joko-tai, että joko kituutetaan kotihoidontuen varassa tai sitten mennään kokonaan töihin ja lapset tarhaan alle vuoden iässä.

Ritu kirjoitti...

Tulin tänne kommentoimaan ihan muuta, mutta nyt kiehahti näin joulun allakin ja kunnolla !!! VAILLE VARHAISKASVATUSTA, haloo, mihin tää yhteiskunta on menossa ??? Tulis tulikivenkatkuista tekstiä varmaan aika paljon, mutta olkoot. Siis oli mulla mukavaakin asiaa: KIITOS paikallisjulkaisusta ! Ihan mahtavaa, millainen kyläyhteisö teillä siellä Pinsiössä on ! Vilkuilin vain lehteä, mutta syvennyn siihen ajan kanssa myöhemmin. Miten tuollaista yhteishenkeä voi nykyaikana ollakaan ? Ei sun ois tarvinnut mulle mitään lähetellä, se korttisi oli jo niin mahtava. Oli tosi yllätys, mutta niin mukava ! Toivottavasti sinullakin riittää joulun seutuun hauskoja lukuhetkiä !

sini kirjoitti...

Eturivi on blogilaisilta!

Minäkin poikkesin toivottamaan Sinulle oikein leppoisaa Joulun aikaa!

Anne S. kirjoitti...

Vaille varhaiskasvatusta minäkin.....En suostunut menemään edes seurakunnan päiväkerhoon muutamaksi tunniksi. Inhosin koko paikkaa koska siellä piti leikkiä RYHMÄSSÄ...Miksi ihmeessä, kun mumma ja paappa hoitivat kotona :D Ja nyt nautin täysin siemauksin itse, kun saan olla pikkulikan kanssa kotona. Vanhempi likka oli vajaan vuoden, kun jo menin töihin...EI HYVÄ. Jokatapauksessa:
Oikein ihanaa Joulunaikaa koko perheellesi !!