lauantaina, lokakuuta 23, 2010

Itselle ja - tapulille

Eka mulle :).
Sainpa vihdoin aikaiseksi itsellekin joulukoristeen, malli tämän vuoden Just Cross Stitch Christmas Ornaments -lehdestä (suunnittelija Deborah Thorpe/Midsummer Night Designs):Ja sitten sille tapulille!
Kylällä kokoontuu kässypiiri ("tapulipiiri"), jonka tuotto olisi tarkoitus käyttää kylämme kirkon kellotapulin rakennusprojektiin. (Myös Äiti Teresan peittoja siellä on tehty, ja vauvannuttuja Afrikkaan, muun muassa.)
Neuloin "tapulille" vaunupeiton 7 Veljeksestä: Ja tiskirätin Hjärte-Garnin bambulangasta:
Ohjeet ovat netistä printattuja, vaan eipä ole minulla linkkejä antaa, kun peiton ohjeen jo palautin ja rätin ohjeessa ei ole mainittu lähdettä. Peiton ohje oli GarnStudion Drops-malli, jonka pitsineuletta hiukan muokkasin, ja silmukkamäärääkin piti vähentää, kun lanka on paksumpaa kuin mallissa.
Enpä ole ennen arvannut, että pyöreää rättiä on niin hauska neuloa. Taidanpa tehdä itsellekin muutaman, kunhan ehdin...

Viikolla kiittelin, että jätimme isoimman osan marja-aronian marjoista poimimatta. Yksi aamu pihaan lehalti kymmenittäin tilhiä, ja niiden kupuihin marjat uppoavat varmasti parempaan talteen ja suurempaan tarpeeseen kuin meille. Nythän tuota kylmää riittää, ja vararavinto on tarpeen.
Me syömme sitten aamupuuron kera mustikoita, mansikoita ja viinimarjoja :).
Innostuin nappailemaan linnuista vaikka kuinka monta kuvaa. Pistetään tähän malliksi tämmöinen punkkaritukkaisten kokous, tuossa tien vieressä nököttävän kuusen latvassa:

14 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kauniita kaikki, niin oma kuin tapulitkin.

Taidat oli tosi nopea pistelijä, kun tuo Quaker d´halloweenkin on jo valmiina, ihana sekin.

Anneli kirjoitti...

Kaunis koriste, tuo on sellainen joka voi suvussa periytyä äidiltä tyttärelle.
Ihana vaunun peitto ja tiskirätti.
Kaunis on myös päiväpeite, tuossa kuvassa pikkupeiton alla :)

Eila kirjoitti...

Ihana tilhikuva, tilhet ovat kivoja lintuja.
Tulipa hieno tuosta koristeesta ja hienosti olet viimeistellyt. Pitänee minunkin tehdä:)

Irma kirjoitti...

Kauniita käsitöitä täällä jälleen!:)
Kauniita lintuja nuo "punkkaritukat" onkin ;)

MariL kirjoitti...

Hienoja valmistuneita!

Ritu kirjoitti...

Onpa erityisen kaunis tuo joulukoriste ja virkkaukset myös !

Lumiruusu kirjoitti...

Joulukoriste on todella tyylikäs ja miten upea taustakangas!

Kivoja nuo tilhet meilläkin niitä joskus käy aronioista syömässä.

Villiviini kirjoitti...

Todella hienoja töitä, kaikki.

Ei aronioita, ei tilhiä. Tammessa on räksyttänyt närhi, vaan eipä ole näyttäytynyt. Pihlajanmarjat on syöty viimeistä marjaa myöten, asialla olivat rastaa ja kaksi punatulkkua, jotka mies huomasi.

Anonyymi kirjoitti...

Upea tuo joulukoriste :)

Srinity kirjoitti...

Ihania valmistuneita töitä! Ja kaunis valokuva tilhistä.

intsu kirjoitti...

Kiva jolukoristepistely! Ja niin kauniin vauvan peiton olet neulonut ja voi miten siisti kädenjälki. Mä en ole tehnyt vielä ainuttakaan rättiä! Jospa joskus kokeilisin,vaan kun sitä kokeiltavaa on aina niin paljon,että ei tiedä minkä valitsisi! Ja ihana tuo punkkarikokous! Nyt taas linnut tarvii ruokaa,kun maa alkaa olla jäässä.

Katri kirjoitti...

Kaunis joulukoriste, jolla myös kaunis taustakangas!

Ja voi tuota peittoa, ihana! Tuota tiskirättimallia pitäisi joskus kokeilla, nykyiset rättini tarvitsisivat seuraa.

Eva-Liisa kirjoitti...

Kaunis joulukoriste! Itse kun tekee, saa mieleisen! Hurraa, mikä ompelukone siellä pilkistää!!!

Tilhitkö ne on noin isot kokootumisajot järjestäneet? Joko ne on liikkellä tähän aikaan? Ei vielä täällä ole näkynyt. Ne ovat minusta niin kauniita lintuja.

Eila kirjoitti...

Millä langalla pistelit tuon tekstin? Aloitin tänään psitelemään tuota hopealangalla (DMC)pellavalle, mutta luovutin jo toisen kirjaimen kohdalla, ei tullut mitään kun lanka syrttäsi. Tuo ongelma on ollut mulla ennenkin hopealangan kanssa, muttei noin paha...oisko kangas on liian tiivistä vaikka tein kyllä tavallista paksummalla neulalla. TAidan ostaa huomenna vaan jotain mahdollisimman "hopeista" tavallista lankaa!