perjantaina, syyskuuta 03, 2010

Aloitettua

Neulon tämän vuoden Sukkasadon sukat Heinälato-blogissa. Vielä ei ole mitään valmistunut, mutta aloitettu on:
Toiseksi nuorimmalle tenavalle, eli nuorimmalle pojalle, perussukat. Jos suostuu noin kirjavasta langasta neulottuja käyttämään, saas nähdä.
Poika tykkää käyttää koulussa villasukkia, ihan lenkkareidenkin sisällä, joten pitää tehdä ohuet.
Paikallisen ala-asteen lapset ovat sisällä sukkasillaan, joten villasukat ovatkin vanhan koulun vilpoisilla lattioilla ihan hyvä vaihtoehto. (Sisätossut eivät ole kelvanneet, kun ei muillakaan ole...)
Piti orankivauva ottaa ristipistomaratonin ohjelmaan, vaan niinpä vain en sitten malttanut pitää näppejäni erossa SyysPiristäjäni lähettämästä kurkikuvasta:
Tätä on erinomaisen rentouttava pistellä! Päätin tehdä ihan ohjeen mukaan aidapohjalle, vaikka enemmän pellavasta tykkäänkin. Minulla ei olisi ollut valkoista pellavaa jemmassa, ja nuo värit eivät luonnonväriseltä tulisi oikein esiin. Toisaalta nämä itämaiset aiheet jostain syystä sopivatkin aida-pohjalle...
Ja tunnustanpa taas rohmunneeni käsityölehtiä:
"Creation PdC":sta oli tullut uusi numero, ja sen halusin tilata, kun on niin nätti tuo lehti (ja sisältää monta ihanaa mallia; erityisesti tykästyin noihin ompeluvälineaiheisiin!)
Mains&M:n nron 71 tilasin nyt myös. Monesti aiemminkin olen sitä mielinyt, mutta en ole tietsikan vieressä ollessani muistanut, onko minulla se jo, vai ei. (Tykkäsin kannen kuvassa olevista tuoleista, ja olen tuota kuvaa käynyt niin monta kertaa kaupan sivuilla ihailemassa, että aloin jo epäillä omistavani ko. lehden :D.) Mutta kun tällä viikolla olen käynyt hartaudella selaillen pistelylehtiäni läpi, niin eihän tuota lehteä joukossa ollut, joten: tilaukseen.
Jouluornamenttilehtiä minulla joku jo entuudestaan olikin, mutta näissä oli pari sellaista mallia, jotka houkuttelivat. Ja näitä joulumalleja on hyvä olla varalla muutenkin, että on, mitä nopsasti pistellä lahjaviemisiksi, vaikkapa.
Joten taas riittää uutta katseltavaa ja selailtavaa minulla :).

Ihmiset ovat esitelleet ihania aamukuviaan blogeissaan, mutta meillä on taas täysi kaaos:
Minulle tulee näin syksyisin (ja välistä keväisinkin) remontti-inspiraatio, jonka toteuttaminen tosin tahtoo langeta isännän harteille - minä olen kyllä kova tyttö suunnittelemaan :D.
Viime talvena maalasimme kermanvärisen olohuoneen ja keittiön (molemmissa oli taivaansiniset tehosteseinät) rusehtavan roosan sävyllä.
Nyt otimme käsittelyyn eteisen, jossa peilikaapin vastainen seinä oli ennen vihreä, poikittaiskäytävä kermanvärinen. Nyt molemmista tulee hieman lilaan taittuva harmaa.
Mutta vielä on näkösällä enimmäkseen sanomalehtiä ja suojateippejä.
(Joku tarkkaavainen huomaa kumminkin tuon lattiapinnassa olevan laattamöhnän, joten kerronpa siitäkin:
Siihen tuli lattiavalussa kuulemmas vähän notkoa, jota isäntä kera appiukon yrittivät tasoitteella korjata. Lattia kumminkin elää aina lämmityskautena vähän, joten laatat poksahtivat siitä heti eka talvena ylös ja murenivat. Isäntä korjasi laatoitusta vuosi sitten, mutta taas esiintyy sama ilmiö. Täytyy tulevaisuudessa kokeilla pientä mosaiikkilaatoitusta tuohon kohtaan jonkinmoiseksi "kuvioksi", kunhan ehdimme. Siihen asti saavat kutomani räsymatot peitellä lattian puutteet :).
Ai niin, ja jos joku ihmettelee, miksemme valittaneet lattiavalun laadusta: talo on kokonaan isännän ja appiukon omakätistä työtä, joten korjausvastuu on ittellä kans. :))

4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Kivat sukat !
Hauskan näköistä lankaa olet taas löytänyt.
Sinä se jaksat taas aloittaa uuden pistelytyön .

Minulla tuo remontti innostus alkaa yleensä keväisin, ja maalilla saa ihmeitä aikaan :)
Mukavaa viikonloppua !

Lumiruusu kirjoitti...

Tosiaan ihanan värikästä lankaa!!
Kiva kun aloitit heti tuon kurki-pistelyn,on aina niin mukavaa seurata mitä kaikkea kiinnostavaa olet aloittanut.
Minäkin tykkään eniten pistellä pellavalle ,kangas on niin ihanan kevyttä ja mukavan tuntuista kädessä,neulakin menee siitä niin helposti läpi.
On kuitenkin joitakin projekteja jotka ihan kuin vaativat tulla tehdyksi aidalle esim. mulla on tekeillä Svarta Fåretin oikein perinteisen värinen ja tyylinen joulutaulu ja jotenkin tuntuu että se kuuluukin tehdä paketissa mukana olleelle aidalle.
Tuo kitti oli jo aika vanha ja huomaan että mun maku on jo muuttunut...

Ninnu kirjoitti...

Kivaa lankaa minunkin mielestä! :-)

Ihanat "ranskalaiset ovet" teillä on! Juuri tuollaiset sisäovet haluaisin meille, mutta ennen kuin sellaiset saisin, pitäisi varmaan seinää purkaa tai ainakin oviaukkoa laajentaa, enkä ole vielä keksinyt missä kohdin se olisi oikeasti tarpeen :-D.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa kivat sukat taasen tulossa. Tuo lanka on varmaankin kivaa neuloa.
Kiva pistelykin näyttäisi olevan tulossa.