lauantaina, elokuuta 28, 2010

Tunnustusplakaatti

... lankesi ilokseni Peikkomuorin pesästä; kiitos kaunis!
Tunnustukseen kuului riemu kertoa itsestä 7 ilmeisesti vähemmäntunnettua asiaa - ja kuten usein olen tämmöisten yhteydessä todennut, olen tainnut kertoa itsestäni jo kaiken, joten kylläpäs tässä onkin hölösuulle keksimistä!
Mutta yritetään:
1.) Hmm, kerronpa taustastani, että työläiskodin tyttöjä ollaan:
Äitini työskenteli 13-vuotiaasta kanttorilassa ns. "piikana", oli sitteemin työssä mm. jakkaratehtaassa ja kenkätehtaassa ja lopulta perhepäivähoitajana, kunnes eläköityi.
Isä toimi pääosin traktorin puikoissa, maitokuskina, sairaalan purkutyömaalla ja kaatopaikantasaushommissa. Vaikka olikin saanut puuseppäkoulutuksen.
Teologikoulutukseni aikana olin itseasiassa hyvin ylpeä taustastani, sillä ainakaan siihen aikaan työläiskodin kasvatteja ei tiedekunnassa montaa ollut. (Joskus luennolla sitä kyseltiin: reilusta sadasta läsnäolijasta vain 4 oli työläistaustaisia, muut lähinnä pappis-, opettaja- tai maanviljelijäperheistä.)
2.) Ja minähän olen ainoa lapsi :).
3.) Olen varsinainen "hongankolistaja", 161,5 cm :D.
4.) Pienenä nyrjäyttelin aina nilkkojani ja olkapäät vinksahtelivat jumppatunnilla; yliliikkuvat nivelet :(. Mutta olihan niistä sitten hyötyäkin, ja on vieläkin, jos halajaa brassailla "notkeudellaan", joka tuntuu pysyvän yllä ihan ylläpitämättä.
5.) En rusketu lainkaan, mutten palakaan kovin herkästi, tulen vain vähäksi aikaa punaiseksi.
6.) Hmm. Koulumuistoja:
Pärjäsin muuten mainiosti, mutta liikuntatunnit olivat oikea trauma. Kunnes lukion mainio ope ymmärsi, että kyllä minä yritän, en vain pääse mihinkään :D.
Hän antoi meidän usein valita, mitä halusimme liikkatunnilla tehdä, eikä minun sitten tarvinnut osallistua joukkuepeleihin, kun niistä ei mitään tullut. Sain nostella painoja, kun se oli minusta kivaa. Ja liikunnannumeroni nousi ensimmäistä kertaa seiskasta ysiin. Kiitollisena muistan kannustavaa opettajaa!
7.) Ja tuohon liittyen: minusta tuli muutamaksi vuodeksi intohimoinen bodailija. Vielä -90-luvulle tultaessa kävin punttisalilla 3-4 kertaa viikossa.
Mutta kas: kun lapset syntyivät, tuo laji jäi. Nyt vain kävelen, ja kävelen, ja kävelen... (Siitä koirukin hyötyy enemmän kuin "punttien nostosta", vai mitä?)

Enpä nyt osaa jatkaa tätä tunnustuksen kierrättämistä eteenpäin, kun koen aina tämän suosikkiblogien poimimisen ihan tuhottoman hankalaksi/kiusalliseksikin.

7 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta. Olet kyllä sen ansainnut, olet niin etevä ja kätevä käsistäsi. Mukava oli lukea nuo 7 asiaa sinusta, minä olen kans muuten ainut lapsi ja eikä pituuttakaa ole kertynyt kuin 164 cm:)

Wautsi että olet ollut oikea bodaaja:)

Ninnu kirjoitti...

Onnea tunnustuksen johdosta!

Isä-vainaani oli 13-vuotiaana maalaistalossa renkinä, niin että työläistaustainen minäkin :-). Pituus meillä heittää 16,5 cm.. ..arvaat varmaan mihin suuntaan :-)

Liisa kirjoitti...

Hei, piti lisäämäni, että FB:hän on mun kuva,olet varmasti bloggannutkin sen, eikös me olla siellä kavereita?!:)No, eihän siinä tietysti pituus näy, kun on yläkuva vaan.

Anne S. kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta!! Liikuntatunnit olivat meikäläisellekin aivan kauheita, inhosin melkein joka lajia....( uinnista tykkäsin ja lentopallosta, ope ei, näitten kynsieni takia :D) Ikinä en ole harrastanut minkäänlaista liikuntaa huvikseni ja tässä se nyt vissiin kostautuu, kun niska on mitä on...Mutta, Sulo ei ole kuuma eikä kylmä. Piikikäs on ja karhea, mutta Ihana tyyppi, kiltti ja utelias ja LAISKA. ( Siis ihan ku mä??heh)

Pami kirjoitti...

Niin ja maanviljelijät ei tee töitä...

Nykyisin ns. työläisperheet ansaitsevat huomattavasti enemmän kuin maanviljelijät. Ja työläisillä on jopa lomia! Ehkä meillä on vaan komeammat traktorit...

Tämä kommentointi tulee tosi ahdistuneelta "työläiseltä"! eli maanviljelijältä!

Ritu kirjoitti...

Liikuntatunneista on valitettavasti aika monelle jäänyt jonkin sortin traumoja. Ennen oli kamalaa, kun opettaja antoi kahden hyvän urheilijan valita vuorotellen joukkueeseensa pelaajat. Onneksi en ole enää sellaiseen törmännyt. Samoin pakolliset urheilukilpailut ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta niissä monesti menestyy sellainen oppilas, joka tarvitsee itsetunnolleen sen sorttista tukea. Minusta paras tapa on, että kaikki osallistuu, mutta itse kilpaileminen on vapaaehtoista eli ei oteta aikoja yms. jos ei halua. Tärkeä taito on oppia sekin, ettei ole aina paras. Mutta kannustava on opettajan aina oltava eikä ketään saa nolata, se on ihan ehdoton sääntö. Itse tykkäsin liikunnasta aina kouluaikoina, mutta mihis se into katosi vuosien ja kilojen myötä ?! Mun lempilajeja olivat lento- ja koripallo sekä korkeushyppy :)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Pami: Nyt täytyy täsmentää, että "työläinen" tarkoittaa kirjoituksessani ihan sitä vanhanaikaista "proletariaattia", eli tietysti maanviljelijät tekevät työtä, samoin mainitsemani opettajat ja papit (!). Ja palkkauksestahan minä en sano mittään, enkä mitenkään "köyhällä" taustallani ylpeillyt, vaan ihan sillä senaikaisella "erikoisuudella" vaan, kun ei tosiaan teologisessa montaa duunari-rasvanahan tenavaa ollut.