tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Tunnustan :)

Keväthän on kaikenmoisen puhdistautumisen ja puhdistamisen aikaa. Yritänpä siis minäkin, ensimmäistä kertaa, hakeutua Lankahamstereiden tempaukseen, koska - ja nyt seuraa se tunnustus - hamsterihan minä olen.
Puolustuksekseni tahdon sanoa, että olen harrastanut neulomista ja virkkaamista noin 35 v., ja kun olen paljon tehnyt, on tuntunut järkevältä ostaa silloin, kun ns. halvalla saa.
Toisaalta jokaisesta neule-, virkkaus- yms. työstä jää yleensä jonkinmoinen langanjämä, jolle ei ole helppo keksiä ainakaan heti käyttöä.
Pitemmittä puheitta siis, saanko esitellä, synnillisen (?) suureksi lihoneen lankavarastoni!
Tässä viimeisimmät, muutaman viime vuoden aikana kerätyt: Ja sitten näitä ikivanhoja:Että onhan näitä, eikä edes kovin siistissä järjestyksessä, kuten näkyy - kun en ole järjestyksen ihminen :(. (Saa pilkata ja nauraa ihan vapaasti, kunhan ei kerro minulle päin naamaa :).)Saa nähdä, saako minkäänmoista silminnähtävää hupenemista noista aikaan. Ainakaan kovin montaa samanväristä kerää ei joukosta löydy, joten on tehtävä joko jotain varsin pientä tai sitten liukuvärjättyä/sateenkaarenväristä.

7 kommenttia:

Anne S. kirjoitti...

Voi WAU miten ihania lankoja!!!Näitähän vaan katselisi ja suunnittelisi kaikenmoista ( niin meikäläisellä se jäisi siihen suunnitteluvaiheeseen ) Upeita värejäkin laidasta laitaan...aaah !! Ja onhan täällä blogissa näkynyt monta ihanaa valmistakin työtäsi, eli jatka vaan lankojen hamstrausta :)

Katri kirjoitti...

Hyvinhän nuo langat näyttävät olevan järjestyksessä, ihana näky kaikin puolin (paljon lankoja ja värejä!). Menestyksekästä hampsterikuuta!

Matleena kirjoitti...

Ihanat lankavarastot sinulla! :) Olisipa mukava päästä hiplailemaan ja tutkimaan, mitä laatikoiden perimmäisistä nurkista löytryy! ;D Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että neulojalla pitää olla lankavarastoja, ettei joka kerta tarvii lähteä lankakauppaan, kun päättää kutoa sukat.

Amalia kirjoitti...

Ilmeisemmin muliinilangat on jossain muualla :) Onneksi on muitakin jemmareita. minäkin tässä yks päivä siivosin paikkoja ja tein yllättäviä löytöjä. en kyllä noi suuria.

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Hih, onneksi ristipistokamat vievät huomattavasti vähemmän tilaa!!! :D

Elina kirjoitti...

Hupsista! :D On lankakerä jos toinenkin... Äkkiähän niitä tietysti kertyy, harmi vain etteivät sitten aina tahdo käydä jämät/heräteostokset yhteen. Jossain näin neulotun ja täytetyn pitkän käärmeen, sellaiseen saisi hyvin menemään suurimman osan jämäkeristä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Miten ihanaa, että meitä hamsteita on muitakin...mulla himona pätkä/liukuvärjätyt langat..oisko varastoja viitisen lootaa, juuh!!!
Helppohan sieltä on mielihalun mukaan aina lankaa nyppästä.
T. Pii s.