perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Silmien lumo

Torstai-illan ristipistomaraton oli taas eilen homman nimi.
Tästä lähdin pistelemään eilen illalla, klo 18:25:
Ja tähän vaiheeseen pääsin:
- Kun sähkökatkos pisti pisteen pistelylle joskus klo 22:n jälkeen... Väliin mahtui toki paljon muutakin touhua kuin pistely, mutta tärkein tuli tehtyä, eli silmät.
Jossain suositeltiin, että silmät/kasvot kannattaa pistellä ensimmäisinä. Motivoivat kuulemma jatkamaan. Totta varmaankin. Minustakin tuntuu, että susi muuttui jotenkin "eläväksi" silmien myötä, ja odottelee oikein valmistumistaan :D.
Edelleen kyllä ihmettelen tuota pisteltävää pohjaa. Nuo painetut pistonkuvat ovat paljon hankalammat kuin tyhjä kangas. Tiivis pohjakangas on myös aika konstikas. Ja tuo langoitus sitten! Työ pistellään 3:lla säikeellä, ja monet värit ovat sekoituksia, jotka muodostuvat 1:stä säikeestä yhtä ja 2:sta säikeestä toista sävyä. Mikä tietysti lisää esim. turkin luonnollista ulkonäköä.
Syy siihen, miksi alunperin ryhdyin moista edes pistelemään, makoilee tässä: Vaikkei tuota nössykästä uskoisi, että se on suden sukua, vai mitä :D?
5 km:n reipas lenkki raikkaassa maalaisilmassa pistääpi nukuttamaan - itse kutakin.

14 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Eläväiset silmät, täytyy myöntää. Minä taas useasti "säästän" silmät viimeiseksi, kun silloin taulu nimenomaan "herää henkiin".

Katri kirjoitti...

Mahtavan paljon edistystä! Ja nuo silmät ovat tosiaan eläväiset!

Onnea on... tyytyväinen koira. Tyytväiseltä tuo kaverisi tuossa kuvassa näyttää, lenkin jälkeen.

Neili kirjoitti...

Aikoinaan, kun leikkasimme pojan kanssa eläinten kuvia lehdistä, hän hyväksyi ainoastaan sellaiset kuvat, joissa eläimillä oli kaksi silmää!
Eli silmät ovat tärkeitä.

Unknown kirjoitti...

Aivan ihania nuo ristipistot, tai miten niitä nimitetäänkin, tytärenikin harrastaa noiden tekemistä, ja aina oikoo minun sanojani "eivät ne kaikki ole ristipistoja" :o) olen saanut häneltä monta ihanaa lahjaa.

Ihanaa talven jatkoa sinulle ja perheellesi.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Tosi paljon sait muutamassa tunnissa aikaiseksi!

Peikkotyttö kirjoitti...

Vau, mahtavan iso kaunis ristipistotyö! Ihana! :)

Ninnu kirjoitti...

Kauniit silmät! Susi on niin ihana eläin, kuten on koirakin :-). Suloinen kuva Patskusta.

Olen samaa mieltä, että valmiiksi painetut kuvat ovat hankalampia pistellä. Pitkälle olet kuitenkin päässyt hankaluudesta huolimatta.

intsu kirjoitti...

Silmät ovat sielun peili ja siksi vaiken kohta pistelyssä. Sinä olet suden silmissä onnistunut loistavasti,sillä noista se sielukkuus näkyy. (vaikka ei eläimillä sielua olekaan,mutta ymmärtänet mitä tarkoitan). Voi patskua,kiltti löllykkä,vaikka sukulaisena peto olisikin :)

Villiviini kirjoitti...

Minä ihan luulin ensin, että pistelet Patskun muotokuvaa, tai sitähän sinä taidat pistelläkin. Hirmuista vauhtiakin vielä.

niina kirjoitti...

Kyllä on susi edistynyt paljon ja silmät tekevät elävän näköisen.
Ihana koiruli teillä:)
Ja hieman suttakin varmasti löytyy:)

Marleena kirjoitti...

Mahtava susi-ristipistotyö!
Koirasi on kyllä hellyttävän näköinen nukkuessaan: :-D

Rusina kirjoitti...

Ristipistoja en tee koska saan langan solmuun alta aikayksikön. Ihailen valmiita muiden tekemiä töitä.

Rusina kirjoitti...

Pitää mennä nukkumaan kun unohdin kehua pääasiaa eli aivan suloista lenkkeilykaveriasi ;)

Matleena kirjoitti...

Ja taas tekeillä upea pistelytyö, vieläpä reipasta vauhtia! ;) Enpä ole itse kiinnittänyt huomiota, missä vaiheessa silmät teen, mutta ainakin nyt sinun työssäsi näyttää, että susi on herännyt eloon ja kutsuu jatkamaan. :)