torstaina, joulukuuta 03, 2009

3. luukku

Nuorin poika valitsi tänään, ja paimen sai kaitsettavakseen toisen määkivän ystävän.
Eilisen päivän käytin tehokkaasti jouluostoksilla, mutta ei puhettakaan, että olisin fyysisesti kauppoja kierrellyt. Pikkuneiti kun oli vielä eilenkin sairauslomalla.
Tänään koko jälkikasvu on vihdoin koulunpenkillä, joten minulla on aikaa paneutua joulupukinpajahommiin, käsityötonttuna.
Enpä isommin välitä kauppoja mainostella, mutta kuriositeettina mainittakoon, että joululahjoja lähti tilaukseen täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä. Ainakin Itella näistä nettoaa, ovat pakettihinnat sen verran kovia tätänykyä. Mutta mieluusti kyllä pikkuisen maksan, ettei tarvitse lähteä kauppoihin ryysäämään.
Ulkona on edelleen ihanan valkoisen huurteista. Lähettelen tiheään kiitoksia Yläkerran Isännälle, joka sentään antoi kauniin, kuivan talvisään!
EDIT: On se :). Siis omatekemä. Siis joulukalenteri. Muutama vuosi sitten tein hahmon per päivä (/yö! - Valvoin monena yönä jokusia tunteja, kun viimeistelin hahmoa seuraavalle aamulle lasten ihmeteltäviksi. Silloin kaksi nuorimmaista eivät olleet vielä koulussa, vaan päivät kotona, joten jouduin paiskimaan yötöitä näiden salaisuuksien parissa. Nyt on onneksi muutaman tunnin päivässä tuo koulu...)

2 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Kyllä teillä onkin ihanaakin ihanampi joulukalenteri!! Onkohan sinun omatekemä? Hieno idea,kun kertoo samalla joulun sanomaa,mikä monilla on hukassa kaiken tämän krääsän keskellä!

Marge kirjoitti...

Aivan ihania nämä! Uskomattoman upeita.