lauantaina, toukokuuta 02, 2009

Pikkuisen pitsiä

Nyt kuuluisi tietysti fufoilla hihat heiluen, mutta minä tyttö aloitin uutta:Malli, jonka olomuotoa tässä tavoittelen, on Louhittaren Luolasta napattu Kide Shawl. Rose Mohair -lanka saattaa olla tähän vähän paksua, mutta ei kesälläkään aina paista, joten kai sitä lämmintä tarvitaan hartioille silloinkin. Eihän se paksummasta langasta neulottuna laskeudukaan niin kauniisti kuin ohuesta, mutta tähän lankaan on tyytyminen, koskapa ainoa läheinen lankakauppa, paikallinen Vapaa Valinta, ei muuta tarjonnut, ja mohairia teki nyt mieli.

Käsityöt eivät oikein nyt maistu, kun olen ollut jo pari päivää taas flunssan kourissa. Tähän liittyy nyt myös monenmoisia särkyjä: ristiselkää vihloi jo eilen aamulla. Päivällä innostuin haravoimaan niityltä viime kesän kuivia ruohoja, ja sen jälkeen myös hartioissa on tuntunut pistävää kipua. Ajattelin jo, että jos on vaikka myyräkuumetta. Meillä kun on pihassakin myyränraatoja talven jäljiltä: Patsku on tappanut ja jättänyt siihen. Mutta kuumetta ei minulla taida olla. Lihassärkyä vain, kurkkukipua ja väsymystä.
Nyt, kun olen kipeä, en tosiaankaan aio tehdä mitään väkinäistä! Mutta kivoja käsitöitä sentään vähän - voimien mukaan.

Lisäksi olen valokuvannut innokkaasti (keväänvihreitä juttuja tänään: siihenhän neuleenikin sopii), kun Inspiroidu-skräppihaasteessa on nyt asiaan liittyvä hauska teema.

3 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Värihän on aivan ihana ja uskon tuonkin mohairin laskeutuvan tässä mallissa hienosti. Onhan alkuperäinenkin kide tehty paksummalle mohairille (kävin katsomassa, mutten huomannut siellä käytettyä lankaa). Toisaalta se eka oma huivi on vielä aloittamatta...! :)
Voin hyvin kuvitella tuon ihanan huivin harteille kesäillan viiletessä... aah!

Matleena kirjoitti...

Kaunis huivi tulossa! Minä tykkään myös tuosta väristä. Tuulian sivuilla kyllä tulee käytyä, mutta jotenkin tuo malli on huomaamatta ohi, vaikka se on noin kaunis.

Ei muuten ole täälläkään edes kaiveltu ufoja kaapista! ;D Eilen sain valmiiksi sen Revontuli-huivin, joka oli määrä tehdä ennen ufoihin tarttumista. Nyt tuntuu, ettei ollenkaan huvita kaivella kaappeja vaan langat houkuttelevat kovasti. Saa nähdä, kumpi saa voiton, suunnitelma vai houkutus!

Lähetän sinulle parantumisenergiaa täältä! ;)

intsu kirjoitti...

Hieno huivi on tulossa. Sanompa vieläkin,että upea on totisesti tuo jämisneuleesi. Sulla on hyvä värislmä. Monta kertaa jämiksistä ne parhaimmat tulee. Saa käyttää tätä "taiteilijan vapautta" :D Puusavotta näyttää olla teilläkin menossa. meillä on mökillä aina jonkun verran.
Ihanaa noilla lapsilla. Saa syödä ulkon,maistuu varmaan paljon paremmalta!