Eilen tuli valmiiksi yksi salaisuuspistely, joka odottelee nyt viimeistelyä. Salaisuuden verhoa ei voi kovin paljoa raottaa:


Erityisesti pidän tuon Antique Style Samplers -kirjan sisältämistä historiaturinoista ja niihin liittyvistä kuvista: kirjassa on siis todella paljon luettavaa(kin) :).
Sitten aamupalalle. Syön joka aamu kaurapuuron kera reilusti marjoja. Näin keväällä ne yleensä ovat kaupan pakastealtaasta poimittuja.
Pakkasmarjan mustaherukkapussissa oli pitkä oksanpätkä, jonka lähetin kirjelmän kera ko. laitokselle. Sain eilen hyvityksen postissa:

Tämä olikin jo toinen kerta, kun valittelin oksanpätkästä marjapussissa. Viimeksi taisin saada hyvitykseksi pienen lahjakortin.
Joskus olen valittanut kuningatartuuttipakkauksesta, jossa oli 5 tuuttia, vaikka piti olla 6. Joskus kebakossa oli iso rustonpala, ja valittelin silloin siitäkin. Enemmänkin on noita vuosien varrella ollut, vaan en kaikkia muista.
Joskus katselin ohjelman nuorestaparista, joka oli oikein ansioitunut näihin valituksiin, ja suorastaan harrasti niitä. No, aiheesta kannattaa ehdottomasti valittaa. Mutta kohteliaasti, tietysti :).
Olen intohimoinen tv:n ääressä neuloja/pistelijä yms., ja odotan jo innokkaasti tämäniltaista elokuvailtaa: Teemalta tulee, pitkästä aikaa, Käpy selän alla, ja siihen liittyy vielä näyttelijähaastattelukin. Syntymävuoteni leffa, kivaa ja nostalgista!
4 kommenttia:
Heippa hyvä ei niin salainen ristipistoystäväni, tiedoksi, että kusti lähtee tänään polkemaan sinun postilaatikollesi ja tuo jotain pistoiluun liittyvää :D
Terveisin - vielä sinua jännityksessä pitävä ristipistoystäväsi - siis salainen sellainen ;)
Tottakai kannattaa valittaa, mutta joskus mietin, että miten nuo kaikki ruokajutut sattuu vain yksille. Itse muistan, että kerran oli savulohi raakaa ja Wallu söi sen ja kerran oli sämpylät homeessa,mutta niitäkään en vienyt takaisin. Kun on niin pitkä takaisin kaupoille. :-)
Ei sentään osunut - vielä - ruotsalaisia lasinpalasia kohdalle ;D.
Tulin mainostamaan uutta astaki kilpailua joka on taas alkanut, tervetuloa osallistumaan!
Lähetä kommentti