keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009

No tästä kuvasta näkyy todella, miten pimeää meillä on :). Sen siitä saa, kun tykkää tummista mööpeleistä. Ei, kun oikeasti piti esitellä eilen meille kotiutunut upouusi käsityökirjojen säilytysratkaisu, tuo kaponen kaappi: Meillä nimittäin on seinän mittainen kirjahylly yläkerrassa, mutta olen niin mukavuudenhaluinen, että tarvitsin "käsikirjastolleni" tilaa alas olohuoneeseen. Vanhemmat kässylehtien vuosikerrat saavat olla ylhäällä, mutta aktiivikäytössä olevat tässä käsien ulottuvilla.
Olkkari on kyllä ihan tupaten täynnä (niinkuin koko pytinki, itseasiassa), mutta saa se ollakin. Sisustusohjelmissa olohuone mallataan yleensä vieraita varten, mutta meillä kyläillään (ja me kyläilemme) todella vähän, joten ei sitä ajatellen kannata koko huonetta varata. Sitäpaitsi vieraiden kanssa istutaan yleensä kyökin pöydän ääressä.
Olohuoneessa tapitamme telkkaria, luemme, ja minä ja pikkuneiti teemme käsitöitä. Olkoon siis sisustus sen mukainen.
Ai niin. Kun joku kumminkin kysyy: kaapin vieressä olevaa viulua ei meistä kukaan osaa soittaa. Ja jos joku osaisi, uudet kielet siihen täytyisi ainakin hankkia. Soitin on edesmenneen setäni jäämistöä. Hän oli omaperäinen vanhapoika, aika erakoitunutkin, vaikka sille päälle sattuessaan myös tavattoman puhelias. Hän soitteli haitaria ja viulua, korvakuulolta ja tunteella. Mutta vain harvoille ja valituille.
EDIT: Marin kommentteihin kirjoittaman kysymyksen kirvoittamana vielä lisää perheemme "soittoharratuneisuudesta":
- Niin, ja kukas se meillä sitten soittaa pianoa? "No minähän se vain olen."
(Huom.: Edellinen sitaatti on isännän lempisitaatti, ja suoraan elokuvasta "Varjoja paratiisissa" - muistaakseni. Siinä Kati Outisen roolihenkilö näkee roskakuski Nikanderin - Matti Pellonpää - tyhjentävän roskiksia. Hän toteaa: "Mä olenkin aina miettinyt, kuka ne vie." Tähän Nikander: "Minähän se vain olen.")
Soittotunteja en ole koskaan ottanut/saanut, mutta ihan itse olen kirjoista opetellut, sen, minkä niistä voi itseä ilahduttaakseen opetella.
Tuo piano, jonka kuvassa näet, on entiseltä naapurilta perinteisellä Koskenkorvapullolla lunastettu.
Sen lisäksi olohuoneessamme on vanha harmooni, jonka isäntä pelasti menemästä koulun poistoista kaatopaikalle. Pianossa pari kieltä ei soi (virittäjä katseli, että kannattaneeko vaihtaakaan. Minun puolestani ei ole tarvis, kun eivät ole kovin kriittisessä paikassa. Mikä kuvannee soittotaitoni tasoa :D!) Harmooni sensijaan pelittää just eikä melkein, kunhan polkea jaksaa. Ääni siinä on kyllä aika massiivinen kotikäyttöön...
Pianohaitarikin on (isä huusi huutokaupasta joskus), ja sitäkin soitan haparoiden jonkunverran. (Isällä itsellään on sedän jäämistöhaitari.)
Wannabe-kitaristi olen myös. Isäntä joskus osti kitaran, kun sitä manguin. Koskaan en oppinut kuin näppäilemään, mutta hyvä, että senkin.
Nokkahuilu - sopraano ja altto - löytyy kanssa, ja niihin jonkinverran soittotaitoakin. Autistipojallamme on ns. sähköurut. Hän kuitenkin soittelee mieluummin pianoa, jos saa. Meidän pianovanhuksemme on hänelle hieman turhan hauras. Hän osaa soittaa ns. kuvionuoteista, jotka ovat kehitysvammaisille suunniteltu nuotitusjärjestelmä, jossa käytetään muoto- ja värisymboleita.
Vielä löytyy bongorummut ja nuorimmalta pojalta tavallinen ja sähkökitara, ja siinä kai ne tärkeimmät. Kukaan ei oikein osaa soittaa mitään, mutta yritys on kova :D!

4 kommenttia:

tuulis kirjoitti...

Ompa hyvän näköinen kaappi!

Mistä ja mihin hintaan tuollaisia saa?

Minulla nimittäin hajosi kirjoituslipasto, jonka uumenissa oli askartelutarvikkeet ja pari tuollasta voisi olla se, mitä olen etsinyt.

ja niin on meidänkin olohuone täynnä, mutta jokainen asuu sellaisessa kodissa missä haluaa ja sellaisten tavaroiden keskellä kuin haluaa :D

Kirsi74 kirjoitti...

Onpas komea kaappi. Mäkin tarvitsisin jonkin tuon tyylisen. Mutten meille mahdu. Pakko säilyttää lehdet ja kirjat makuuhuoneessa seinähyllyssä.

Mari kirjoitti...

Heh, minä olisin heti ollut kiinnostunut tuosta viulusta ja esittänyt siitä noin tuhat kysymystä, mutta onneksi ehdit jo vastata. ;) Kuka teillä soittaa pianoa? :)

Ritu kirjoitti...

Mielenkiintoista tuo teidän perheen musisointi ! Tiedätkö, minä rakastan vanhoja harmooneja. Säestän sellaisella poljettavalla 50-60 -luvun vehkeellä koulumme päivänavauksissa virret. Papit ja srk:n työntekijät jaksavat aina sitä ihastella (tai mielessään kauhistella :). Enkeli taivaan ja Suvivirsi on myös ehdottomasti juhlissa soitettava sillä. Siinä on aivan eri tunnelma kuin pianolla säestettäessä. Muutenkin mä rakastan virsiä yli kaiken ja opetan niitä lapsillekin ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Lasten suosikki on Tiellä ken vaeltaa, sitä he laulaa lurittelisivat vaikka joka musiikki - tai uskontotunnilla.