Hmm. Aika yksinkertainen ja aika sekava silti, mutta ompahan ympyrämuotoa ainakin! Värimaailma on kyllä ehdottomasti minulle mieleinen, eli sini-ruskeasävyinen (hmm, maskuliininen, sanottiin paperipakkauksen luonnehdinnassa).Intsu se huomenna esiintyy Priimassa, joten muistakaa katsoa!
En nyt muista, olenko aiemmin kertonut omasta - hmm, traumaattisesta? - tv-esiintymisestäni, mutta pistetään sitten laittaen "uusinta":
Pappisurani alkutaipaleella olin kastamassa yhtä tenavaa, jonka kummisetä osoittautui Pikku-Kakkosen toimittajaksi. Hän halusi haastatella ex-tempore aiheena papin työ. Ok. Menimme kastekodin (taisi olla rivitaloasunto) takapihalle, ja toimittaja sanoi, että sopiihan, ettei sen enempää treenailla, vaan tehdään spontaanisti. Tulee luonnollisempi. No, mikäs siinä sitten.
Kuvaus alkoi, toimittaja kyseli yleisimpiä lapsennimiä, muun muassa. Heitin hatusta jotain, niinkuin olisin asiasta tarkempaakin selvitystä tehnyt. Ja sitten huipennuskysymys:
"Sitten lapsia kiinnostaisi tietää, että miten te papit jaksatte syödä niin paljon kakkua?"
- En tarkkaan muista, minkä viisauden itsehillinnästä mahdoin heittää, mutta huomionarvoista oli, että olin silloin raskaana: odotin esikoistamme jo aika pitkällä. Eli olin varmasti sen näköinen, että hyvin oli pastorille paakkelssi maistunut!
Oli kuulemma tullut taannoin uusintanakin se pätkä. Olisi se kyllä vinkeä nähdä näin parikymmentä vuotta jälkeenpäin. Kyllä minä sen nimittäin videoinkin, kun se eka kerran telkkarista lähetettiin, mutta isäntä nauhoitti vissiin Avaraa luontoa, tai jotain muuta suosikkiohjelmaansa, sen päälle :).
Paikallisradiossakin olin joskus haastattelussa aiheesta, millaista on olla autistilapsen vanhempi. Siitäkin taitaa olla jo reilusti yli 10 vuotta. Se oli oikein pitkä keskusteluohjelma, jonkun 30 min. tai sinnepäin. Nauhoitin senkin kasetille, mutta hävitin, kun en tykännyt siitä yhtään. Menihän se ihan hyvin noin pintapuolisesti (ts. en kuulostanut hysteeriseltä eikä ääni värissyt), mutta puheen sisältö oli nollaluokkaa. Oikein hävetti, kun olisi ollut niin paljon sanomistakin.
Sekin toimittaja vain halusi sitä spontaanisuutta, emmekä käyneet kysymyksiä etukäteen läpi. Kun sitten oikein jännitti, niin ei järki juossut, vaan mieleen tuli vain joutavanpäiväisyyksiä.
Mitä opimme tästä? Vain lehtihaastatteluita, kiitos, ja nekin niin, että saan jälkeenpäin korjata. Ei pidä meikäläistä päästää puhumaan ilman ennakkosensuuria :D.
8 kommenttia:
Toisaalta kyllä ne kömmähdykset ovat elämän suolaa. Ei sitä jäisi jälkikäteen mitään hassua muisteltavaakaan. Minä ainakin nauran makeimmin omille mokille tai hassutuksille jälkikäteen.
Niin, ja monet muutkin, kenelle niitä kerron. =))
Senpä takia minäkin näitä tässä muistelen ;).
Mulla on vähän samanlainen kokemus radiossa olosta... Olen kyllä tv:ssäkin ollut, mutta onneksi vain laulamassa ryhmän mukana, se ei hävetä ollenkaan. ;) Mutta mun "radiomokani" oli sellainen, että mulle soitettiin Ylen Ykkösestä, joka oli tehnyt ohjelmaa meidän koulusta, ja vasta kun se ohjelma tuli ulos radiosta, tajusin, että se meidän puhelinkeskustelu oli nauhoitettu ja meikäläisen älyttömät heitot tuli kaikki ulos valtakunnan verkosta... kerroin nimittäin siellä radiossa älyttömän kuivan alttoviulistivitsin. ;) (joka ei oikeasti ollut edes hyvä vitsi) Sen ohjelman jälkeen olin varma, etten koskaan kehtaa astua enää kämppäni ovesta ulos, mutta siitä on nyt kohta 15 vuotta, ja tässä sitä vaan ollaan. :) Minulla se ohjelma on kyllä kasetilla tallessa, kuuntelen sitä joskus, kun haluan nauraa itselleni. :D (vaikka muistan sen kyllä ihan liian hyvin muutenkin ulkoa ;) )
Leila tässä hei vaan!!
Elvis varattu sinulle.
Saat valita itse minulle vaihtarin...mukava kun tulee yllärinä.
Voi mennä viikonloppuun ennen kun ehdin postiin.
Leila
Gorgeous postcard
mukavan kuuloisia muistoja sinulla tv- ja radioesiintymisistä.
Meidän papit, tai siis toinen oli ihan otettu ollut kun oli käynyt puhumassa mieheni isän hautajaisista ja anoppi olikin laittanut sämpyläleipiä eikä sitä iänikuista makeaa kahvileipää.
Mutta ei ne aina ne lehtijututkaan tosia ole, vaikka kuinka pyytäisi saada lukea oman osuutensa etukäteen.
Minä en saanut ja niinpä hesarissa oli ihan höpöjuttua. mutta kuva oli ihmeen onnistunut... alaviistoon otettu niin ei kaksoisleuka näkynyt :)
Mukavasti kerroit tarinasi! ;) Minä en ole ollut telkkarissa (mitä nyt joskus vilahtanut), mutta paikallisradiossa kerran suorassa lähetyksessä (työasioissa haastattelu) enkä itse ole sitä kuullut. En siis tiedä, mokasinko vai menikö OK. ;D
Kivoja muistoja! :) Minä olin pentupyöreäkasvoisena v. -84 M.O.I-nuortenohjelmassa kertomassa mitä pelkään. Heh. Jännitin hirveästi ja nolotti jälkeenpäin. Nyt voin jo hymyillä sille hyväntahtoisesti katsoessani takelteluani YLEn elävästä arkistosta. Oletko kurkannut, mahtaisiko sinunkin ohjelma löytyä sieltä?
Lähetä kommentti