Eilen äiti ja anoppi kävivät. Anoppi toi viisaasti peruna-, juures- ja punajuurilaatikkoa sekä voileipäkakun. Toi siirappileipiäkin, mutta onneksi ne eivät ole heikkouteni. Isännän, pikemminkin. Äiti, höpsö, toi suklaata, mutta yritän olla tiukkana. Kolme kiloa olisi painon pudottava (ne joulukilot...), ennen kuin ylimääräistä sokeria suuhuni pistän.
Anoppi toi minulle synttärilahjaksi myös nämä sievät Ratian kulhot:
Tykkään näistä. Varsinkin tuosta mustasta. (Punainen on anopin oma lempiväri ;) )Anoppi oli huomannut ottaa talteen myös tämän joulun alla ilmestyneen jutun synnyinpaikkakuntani paikallislehdestä:
Jos haluat lukaista sitä, voit klikata kuvaa suuremmaksi. Teksti näyttää kylläkin aika hämärältä, kun lehti on jo kellastunut ja kuvausolosuhteet ovat meillä aika hämyiset kanssa.Pojan nimen ja kasvot peitin.
Toimittaja innostui kovasti noista ATC-korteista, kun oli niitä käynyt netistä katsomassa. Jossain jutun faktatiedoissa, varsinkin juuri ATC:ita koskien, voisi olla vähän hienosäädön varaa, mutta tuskinpa sen niin hirmuisesti on väliä.
Olen ollut joulusta asti hiukka apealla mielellä Israelin konfliktin takia. Eilen tuli mitta täyteen, kun olivat pommittaneet Kirkon Ulkomaanavun lääkäriaseman tohjoksi. En voi kehuskella, että olisin kehitysapua kamalasti tukenut, mutta KUA:n olen kokenut aina läheiseksi ja sinne joskus jokusen roposen laittanut. Eilen tuntui, että nyt tämä sota alkaa käydä jo henkilökohtaiseksi. Sentään avustusrahoilla rahoitettu lääkäriasema!
Hesarissa oli kuva pienestä - 5-vuotiaasta - palestiinalaispojasta, joka oli kuollut pommitusten uhrina. Itku pääsi aamiaispöydässä, kun kuvatekstin luin, ja lapsetkin tulivat totisiksi. Ei sotauutisilla saisi lapsia ahdistaa, se on selvä, mutta kyllä he mielestäni saavat tietää, mitä maailmassa tapahtuu. En halua, että lapset oppisivat sellaisen asenteen, että sota on vain "jossain", eikä koske meitä. Kyllä varsinkin poikalapsien täytyy nähdä, että sota ei ole vain räiskintää ja leikkiä, kuten tietsikka- ja pleikkaripeleistä voisi luulla.
Peleistä muuten: olemme yrittäneet olla tarkkoja ikärajoista, mutta valitettavasti kaikissa perheissä ei olla. On vaikea suojella lasta silloin, kun hän on kavereiden luona "leikkimässä". Eilen tulikin asiasta hyvä dokumentti. Se tosin koski USA:ssa tapahtuvaa lapsiin kohdistuvaa mainontaa, mutta samasta periaatteesta on kysymys. Eli, että aina eivät vanhemmat voi olla lapsiaan suojelemassa... Onneksi lapset ovat toistaiseksi olleet varsin avoimia ja kertoneet ihmetyksenaiheensa, kun jossain on saanut pelata jotain, mitä kotona ei.
Täytyykin lähteä KUA:n sivuille surffailemaan. Voisi vaikka ostaa sieltä jotain, noin niinkuin periaatteesta ja myötätunnoneleenä. (Ostettavaa löytyy esim. linkistä: kotimaakauppa ja toisenlainenlahja. Gazaan apua sivun: gazan_siviilien_ahdinko_syvenee -kautta.)
6 kommenttia:
Hyvä lehtijuttu! Tekstin ulkoasu oli ihan riittävän selkeää.
Olen samaa mieltä kanssasi niin Lähi-idän tilanteesta kuin noista tietokonepeleistä. Tosin lapsettomana minun on helppo ihmetellä ;-), mutt' ihan oikeasti.. Jotkut eivät kai tajua, että räiskintäpelit oikeasti vaikuttavat lapsiin.
Tästä tuli mieleeni ajat vuosikymmenten takaa. Opiskeluuni kuului harjoittelua myös lapsiperheessä. Pojat, 3 ja 5 v. olivat yhtenä päivänä latoneet kaikki nukkensa riviin lattialle. Kun harkkari ihmetteli, että miksi, niin vastaus oli riipaiseva. Elimme silloin Biafran nälänhädän aikaa ja nuket olivat kuolleet nälkään.
Laitoin materiaalikuoren tänään postiin, saat varmaan huomenna, jos Itella hyvin hommansa hoitaa. Tosi hyvä on tuo lehtijuttu. Mutta nuo pelien ja TV-ohjelmien ikäräjat !!! ARRGGHHH !!! Että on oma mukavuudenhalu tärkeämpää kuin lapsen terve henkinen kehitys. Parempi, kun en paasaa enempää, alan kiehua. On tullut muutaman kerran pidettyä siitä palopuhe nykyajan vanhemmille. No, onneksi teidän kaltaisianne on myös olemassa, mutta vähemmistönä.
Toinen juttu tuo kamala sota. Se on ihan hirveä asia ja kaikin tavoin tuomittavaa. Uutisointi tuolla päin maailmaa tapahtuvista asioista on vaan valitettavasti Suomessa usein yksipuolista ja puolueellista. Mutta täytyy vaan toivoa, että rauha palaisi sinne pian.
Tuli tarve vielä itsekin tuota sota-asiaa kommentoida siltä osin, että en halua olla kummankaan osapuolen "puolella". Sodassa ei ole kuin häviäjiä. Kärsiviä täytyy kuitenkin auttaa, ja toisaalta tällä hetkellä ei liene epäselvää, kummalta puolelta löytyy runsaasti siviiliuhreja. Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, kun emme osaa olla "ihmisiksi"?!? (Juu, retorinen kysymyshän se. Jos joku vastauksen tietäisi, niin saisi varmaan vähän enemmänkin, kuin Nobelin rauhanpalkinnon.)
Sinulle olisi pieni kaunis plakaatti blogissani jos huolit :)
haastan sut halaamaan
Lähetä kommentti