tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Omituinen haaste

Kat kävi mokoma jättämässä minulle tämän omituisen haasteen. Pitäisi kertoa 5 omituista tapaani, ja jatkaa haastetta eteenpäin viidelle ihmiselle. Katsotaanpa... (Täytyisi kysyä isännältä vastaukset. Eiväthän minun tapani omasta mielestäni omituisia ole!)

1. Kyyneleet vuotavat vuolaasti silmistäni, kun suren, nauran tai kävelen auringonpaisteessa tai tuulessa. (Todella herkät kyynelkanavat, siis.)
2. Hymyilen aina leveästi wc:n peilille ja näytän sille sitten kieltä. (En yleisissä vessoissa, joissa on yhteiset peilit - paitsi joskus vahingossa...)
3. Istun aina kotona - ja usein kylässäkin - jalkojeni päällä. Siis joko polvillani tai risti-istunnassa.
4. Narskuttelen hampaitani, kun soitan pianoa.
5. Ja kuten täällä joskus aiemmin olen kertonutkin: Neulon tasoneuleet oikealta puolelta, eli vasemmalle "oikeakätisesti", oikealle "vasenkätisesti". Aikaa säästyy, kun ei tarvitse kääntää työtä tai tehdä nurjia silmukoita, ja kirjoneuletta saa katsoa koko ajan oikealta puolelta ;)

Säännöt:Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihin haasteesta ja tästä merkinnästä.

Laitan vahingon kiertämään seuraaville:
1. neili
2. mireli
3. intsu
4. Marelo
5. ritu

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh, mikä haaste. En ilkeä paljastaa omituisuuksiani blogissa, sillä niitä piirteitä on niin pitkä lista... Kiitos kuitenkin muistamisesta ! Onhan korttiharrastuskin jonkin mielestä aika omituisten otusten kerho.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin taitan aina istuessani jalat pyllyn alle, niin kotona kuin kylässäkin, ja ihan joka paikassa, missä vaan saa potkaistua kengät pois, kun kenkien päällä ei ole kiva istua. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ihanasta tilpehöörilähetyksestäsi. Aivan mahtavaa,mulla ei noita mitään ole, joten lähetys on tosi tosi mieleinen. ja voi lähettää niitä leimakuvia, paitsi sitä,jossa on se tyttö joulukoristeen kanssa,minulla on se. ja mä lähetän sulle seuraavassa sitten semmoisen´,jota sulla ei ole...*Salaperäinen kirjoitus,jonka vain sinä tiedät*

Tilpehöörilähetyksen lähetin eilen sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta, yritän ehtiä vastaamaan siihen vielä tämän viikon aikana :)