Peikkotytön "äidinrakkaus"-decoon askartelin tämmöisen sivun:
Ja ATC-kortteja "uni"-aiheiseen vaihtoon:
"Kaukana kavala maailma",
"Koiranunta",
"Piilotajunnasta" ja
"Suden hetki".Aamulenkki typistyi lyhkäisehköksi (höh - onpa omituinen sana - kirjoitinkohan oikein?), kun uhkaavia pilviä alkoi taas nousta taivaalle:
Vaan ei sieltä kummempata myräkkätä tullut, vettä kyllä hetken kuin aisaa.Isot pojat kotiutuivat juuri! Täytyy mennä avustamaan isäntää tavaroiden purkuussa ja pyykkiruljanssissa.
Pojat olivat saaneet ratsastaa ja uida joka päivä, niin, että hieno reissu. Liikunnallisuus on molemmille hyväksi, vanhemmalle mm. painonhallinnan tueksi, toiselle, koska päivät kotona tahtovat vierähtää tämän käsillä olevan rakkineen kanssa.
Ns. terve poikamme oli ystävystynyt leirillä autistisen nuoren kanssa, ja kertoi, ettei hän olisi edes huomannut koko kaverista mitään oireita. Niinpä. Autistin ja ns. normaalin välillä oleva ero on usein kuin veteen piirretty viiva. Usein puhutaan, että vammaisen sisaruksilla on rankkaa, mutta kyllä tällaisesta perhetilanteesta on hyötyäkin. Ainakin oppii elämään ilman turhia ennakkoluuloja, mitä erilaisuuteen tulee. Lapsethan ihmettelevät ja kyselevät kyllä ihan luonnostaan, mutta ennakkoluulot opitaan aikuisilta!
Ja tänäänhän tulee se elokuvakesän täyttymys, italowesternien helmi, josta tässä hauska ranskankielinen (!) katkelma:
Ja tänäänhän tulee se elokuvakesän täyttymys, italowesternien helmi, josta tässä hauska ranskankielinen (!) katkelma:
3 kommenttia:
Tuo on kamalaa tuo aikuisten luoma ennakkoluulo, joka sitten iskostuu lapsiinkin. Kaikkea poikkeavaa paheksutaan ja kummastellaan. Eihän toki kummastelussa sinänsä mitään pahaa ole, kun se on asiallista.
Meillä on onneksi poikani myös oppinut näkemään ns. poikkeuksellisia ihmisiä, niis suvun kuin päiväkodinkin puitteissa. Päiväkodissa he jopa opettelivat viittomaan, koska kahden lapsista oli opittaja viittomaan. Heistä ainakin toinen oli autistinen.
Minusta myös nuo ennakkoluulot sais viskata romukoppaan. Olen ollut kehitysvammaisen teini-ikäisen avustajana joku vuosi sitten ja ei vois mukavampaa lasta ollakaan. Minulla oli ilo olla hänen kanssaan. Aivan uskomaton pakkaus. Nyt olen hakemassa taas paikkaa kehitysvammaisen lapsen avustajaksi, voi kunpa minut valittaisiin siihen. Määräaikaisiahan nämä työt on, mutta niin antoisia. Ne antaa mulle niin paljon. Heillä on sitä elämäniloa myös muille jaettavaksi.
Ihanat kortit taas olet tehnyt. Sinä olet koko pakkaus myös, hirmunen määrä erilaisia töitä valmistuu koko ajan.
Niin me aikuisethan opetamme lapsemme joko suvaitseviksi tai ennakkoluuloisiksi, mutta miten saisi kaikki aikuiset jättämään romukoppaan ne itse lapsena oppimansa ennakkoluulot, ettei jatkaisi kierrettä. Siinäpä kysymys ja ratkaisun keksijä olisi mielestäni Nobel-palkinnon arvoinen.Minä olen työni puitteissa ollut jonkun verran tekemisissä kehitysvammaisten kanssa ja onpa suvussa kauempana pari kehitysvammaista, toinen autistinen.
Tunikasta näyttää tulevan kiva. Olisinkohan minä jo "mummoutunut" niin paljon, että voisin pitää neulepuseroa ilman että olen hiestä märkä koko ajan. meinaan, että voisin kopsata idean sinulta. Pitää panna harkintaan.
Lähetä kommentti