Mekkoja - ja pistoja ristiin ja peräkanaa

"Silmä kourassa", sanotaan meilläpäin, kun ollaan väsyneen oloisia ja näköisiä (tai sitten, että on kuin "kuraan kuollut kuttu" - huom. kuttuhan on siis vuohi). Nyt vissiin ollaan sitten vähän silmä kourassa, kun eilenehtoo venyi länkkäriä vahdatessa tarpeettoman pitkäksi.
Mutta asiaan: Tässä tämän Matti-Myöhäisen fufo-tunika nyt sitten roikuskelee palotikkailla, ei-niin-näyttävässä asennossa vaateripustimessa, mutta minkäs teet, kun ei ole sovitusnukkea käytössä, ja pikkuneiti, perheen valokuvaaja, nukkuu vielä eilisillan länkkärivalvomisia pois:

Tunikasta taas näkyy tuo minun värienkäyttö. Käsitöissä tekee aina mieli leikkiä väreillä, ja jossakin määrin se on ainakin vaatteiden kohdalla ongelma. Perheen naisväki tykkääpi mustasta, ja miesväki ei oikein neuleissa viihdy. Omista vaatteistani moni onkin päätynyt, jonkin aikaa kaapissa käyttämättömänä lojuttuaan, mustaan väripesuun. Vaan tämän tunikan kanssa ei auta niin tehdä, koskapa langat ovat kirjavaa laatuakin, eli värjäyksen onnistumisesta ei olisi mitään takeita.
Kirjanmerkki syntyi taas länkkäriä katsellessa:

- Kisu makailee kuvassa huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa kuin valmistumisolosuhteet olisivat antaneet olettaa. Oli se Hyvät, pahat ja rumat vaan taas niin vaikuttava - ties kuinka monetta kertaa katseltunakin...


Mahtaakohan tuo länkkärirakkauteni juontaa juurensa jo sikiöasteelta. Äiti ja isä kun kävivät kuulemma yhteiselonsa alkutaipaleella usein länkkäreitä katsomassa. Vammalassa ei ole kuin yksi leffateatteri, ja siihen aikaan, -60-luvulla, siellä kuulemma pyöri pääasiassa länkkäreitä. Ehkäpä minä sinne kohtuun jo aistin nuo Villin Lännen tunnelmat... No, parempi se on kuin oman teini-ikäni elokuvatarjonta, joka oli James Bondia ja vastaavaa (en kyllä käynyt katsomassa).


Opiskeluaikana tulikin käytyä elokuvateattereissa tiheään tahtiin. Helsingin runsas tarjonta kai huumasi. Ja se, että noin 30 asukkaan "ylioppilaskodissamme" oli vain yksi tv, ja sieltä katsottiin jääkiekkoa yms. Käytiin kaverin kanssa katsomassa ainakin kaikki silloin tarjolla olleet Kaurismäet, jota asuntolamme "Rambo" jaksoi ihmetellä...


No, eilinen länkkäri oli sen verran pitkä, että johan Pistelijän kirjakin sai vähän sivunalkua:

Kirjontakirjat ja -lehdet ovat väärällään aakkosmalleja, mutta nuo "kattiaakkoset" ovat kyllä hauskimmat näkemäni! Ja niin yksinkertaiset tehdä vielä.
Sekä aakkosmalli että kirjanmerkin unelias kisu ovat Claire Cromptonin kirjasta Picture Your Pet in Cross Stitch. Aivan loistava kirja! Tekisi mieli toteuttaa vaikka kaikki mallit - mutta niitä on sentään yli 400...
Sitten yleisön pyynnöstä (ja yleisöllä tarkoitan tässä tapauksessa meidän 9-vuotiasta nuortamiestä) laitan kuvan jo pari vuotta sitten ompelemastani ja paljon käyttämästäni & jo käytössä kuluneesta kesämekosta:

Jostain syystä tuo meidän pieni "tosimies" tykkää erityisesti, kun käytän mekkoja. Muistaa aina kehua, että "äiti, sinulla on hieno mekko". Aika imartelevaa, kun isommilta miehiltä ei niin hevillä kehuja heru. Tämä kyseinen mekko, jostain Suuren Käsityölehden mallista mukailtu, on kyllä minunkin mieleeni: väljä ja vilpoinen. Kuosikin on kiva, kun ei ole turhan aran värinen, ja taivaansiniset ruusut tuovat siihen kumminkin keveyttä. Viskoosikangas alkaa vain jo kohta hivua puhki, sen verran suosittu mekko on ollut.
Joskus joku mies totesi radion katuhaastattelussa, että häntä harmittaa, kun naiset eivät enää pukeudu kesällä mekkoihin. No, nythän mekot ovat taas kovasti muotia, ja täytyy kyllä sanoa, että ymmärrän miehen kannan. Juuri taannoin kesäteatterissa itsekin havahduin siihen, että kyllä vähän uhkeammankin naisihmisen muoto kovasti kohenee nätissä kesämekossa.
Asia sinänsä on sitten tuo miesten kesäpukeutuminen. En tiedä, pitävätkö havaintoni paikkansa, minä kun en juuri missään maailmalla liiku, mutta lähitienoota katsellen vaikuttaisi siltä, että olisivatkohan "kesämiehetkin" jo oppineet käyttämään paitaa, ja deodoranttiakin? - Ainakin noin suurena joukkona...
Eilen oli puhetta suvaitsevaisuudesta. Tässäpä siitä on sujuva jatkaa tuon äskeisen kommentin päälle... Suvaitsemattomuus "oudosti" käyttäytyviä ihmisiä kohtaan, olivat he sitten vieraasta kulttuurista kotoisin tai syntymästään jotenkin "erilaisia", johtuu käsittääkseni valtaosin tietämättömyydestä. Tietämättömyys puolestaan johtuu varmasti usein haluttomuudesta ottaa selvää, ja se puolestaan ehkäpä pelosta? - Mitä nyt kukakin pelkää. Julkisuudessahan on kovasti vakuuteltu, ettei esim. hiv-positiivista ihmistä tarvitse pelätä, mutta kuulemma joku on pelännyt jopa autismin tarttuvan...
Poika sai leirillä ihan hyvän, tiivistetyn infopaketin tämän lappusen muodossa:

Joskus TSAU:ssa (Tampereen Seudun Asperger- ja Autismiyhdistys, vai kuinka se nimi nyt kokonaisuudessaan olikaan) juttelimmekin siitä, että täytyisi painaa autisteille käyntikortteja, joita voisi jakaa kaupungilla. Usein kun "neuvottelutilanteet" autistilapsen kanssa ovat varsin outoa (?) katseltavaa, ja nuoren käytös poikkeaa muiden samanikäisten käytöksestä, vaikka ulkonäössä ei heti mitään poikkeavaa huomaisikaan. Niinpä me autistien vanhemmat saamme usein kuulla ohikulkijoilta kasvatusneuvoja tai kommentteja kasvatuksen puutteesta. Onneksi niille oppii hiukan kovettamaan sielunsa, ettei heti vedä hernettä nenään. Ja onneksi akuutit tilanteet ovat sen verran huomiota ja voimia vaativia, ettei siinä ehdi miettiä häijyä takaisinsanomista näsäviisaille tai kauhisteleville sivullisille... Sitäpaitsi täytyy sekin sanoa, että suurena joukkona ihmiset ovat oikein empaattisia ja herttaisia!

Hyvä olisi olla yleisessä tiedossa, että esim. kadulla housunsa laskeva nuorimies ei aina ole humalainen tai itsensäpaljastaja, vaan saattaapi olla autisti, jolla on vessahätä, muttei kieltä kysyä, missä on lähin wc. Tai uimarannalla peitoltasi cipsipussin napannut lapsi tai kahvilassa viinerisi pöydältä siepannut aikuinen ei välttämättä ole varas, vaan autisti, jonka kanssa tekisi herkkua mieli, ja joka ei millään, aivojensa toimintapuutteista johtuen, tahdo oppia, mitä omaisuus tarkoittaa.