Kotiseutupäivä

Tällaisessa seurassa se minun saksikoristeeni (ja ristipistokorttini) sitten matkaa: Eli fufoilublogissa Sahrami sai minun lahjoittamani arpavoiton. Enpäs laittanutkaan suoranaista neulomistavaraa, vaan yhteisen neuleblogimme "valmiiksi saattamisen" kunniaksi hiukka naposteltavaa ynnä ompelu- ja askartelumateriaalia. (Kurkkasin blogistaan, että Sahrami on ompeluihmisiä. Askartelumateriaalille kai lapsiperheessä on myös käyttöä?)

Eilen oli, paitsi Kirkastussunnuntai ja Eino Leinon -päivä, myös isännän suntiointivuoro kyläkirkossamme. Niinpä me paukkasimme kirkonpenkkiin koko perhe - esikoista lukuunottamatta, joka edelleen on leirillä.

Kyläkirkkomme on varsin vaatimaton ulkoa päin:

(- Lukuunottamatta tietysti muistomerkkiä, jonka näet etualalla ja jonka paikallinen taiteilija Jari Antila on tehnyt). Se on kumminkin kyläläisten itse talkoilla rakentama, eli melkoinen voimanosoitus aikoinaan. Sitäpaitsi sisätilat saavat yleensä aikaan ihastuneen henkäyksen. Aito hirsikirkko:

Minäkin suhtaudun kirkkoomme hyvin "omistavasti", vaikka olen ollut pinsiöläinen vasta kuusi vuotta.

"Coppola", alias Kopponen, toimitti messun. Saarnasta jäi ainakin pari oivallusta mieleen: Että Jeesus vei Kirkastusvuorelle, ihmettä kokemaan, vain muutaman opetuslapsen, ei kaikkia. Eli toiset saavat osakseen kokemuksia, toiset eivät, eikä se aseta heitä paremmuusjärjestykseen.

Toinen juttu oli haalitun omaisuuden ja elämysten vertaaminen tekojärveen, jonka vesi ajan myötä ehtyy. Eli niistä ei ole elämänvoimaksi.

Alttarikimppu oli kirkastussunnuntain tunnelman mukainen (tässä kotioloissa kuvattuna):

Kirkon portailla kasvaa näitä ihania - niin, mitä? Begoniako se on?

Minä menen näiden nimistä aina sekaisin. Meillä Tyrväällä puhuttiin "ruusupelakuusta", mutta semmoinen on vain murresana. Tehkää te viisaammat taas virallinen lajitunnistus!

Juteltiin tuossa kirkonmäellä, että pikku järvemme alkaa olla aika rehevöitynyt:
Vaikka ovatkin mukavannäköisiä kukkia niin ulpukat kuin lumpeetkin, eivät ne kai ole hyvä merkki järven hyvinvoinnista. Joku vuosi sitten vesikasvit niitettiin koneellisesti, mutta on varmaan kallista puuhaa. Minä kun lapsuuteni asuin järvenrannassa, pappa aina kesäisin niitteli viikatteella järvikasvit. Nykyään eivät vain ihmiset taida innostua siihen puuhaan...

- Josta tuli mieleen, että kun mieheni joku vuosi sitten osti meille trimmerin, rautakaupan myyjä oli todennut, että "kyllä sillä aina viikatemiehen voittaa". - Hih, ei taida voittaa sentään "viikatemiestä". (Alkoi hervottomasti naurattaa, kun kuvittelin heppua karkottamassa trimmerillä Viikatemiestä.)
Sitten pääsemme jatkamaan kotiseuturetkeä, eli iltapäivällä suuntasimme Hämeenkyrön kansallismaisemiin ja F.E.Sillanpään lapsuusmaisemiin Myllykoluun:

Eino Leinon -päivän viettoon hyvin sopivaisesti kävimme katselemassa Sillanpään 120-vuotisjuhlanäytännön, "Elokuu".

Myllykolussa käymiseen kuuluu aina myös piipahtaminen Sillanpään lapsuusmökissä:- Ja huokaileminen, että "kyllä se on pieni" (ja pimeä).
Nuo kesäteatterilavasteet eivät yleensäkään juuri kummoista vaikutusta tee, vaikka suomalainen kesämaisema on kyllä kaunis:

- Ja luonto järjestää parhaat lavasteet:
Näissä puitteissa oli kuitenkin yksi erittäin oivaltava yksityiskohta:

Tuo pieni "huussi" oikealla, jonka sisältä paljastui aina silloin tällöin ihka elävä sellonsoittaja! Laulua ei tässä näytelmässä ollutkaan, toisin kuin kesäteatterissa muuten usein, mutta sellonsoitto oli kyllä kaunista!

Muuten näytelmä ei ollut niin kummoinen, ei hyvä, muttei huonokaan. Se ei missään nimessä ollut erinomaisten näyttelijöiden vika, eikä ehkä ohjaajankaan. Tarinassa ei vain ollut kauheasti huippukohtia.

Pinsiön Mieskuorokin oli katsomossa, teatteriretkellä. Heillä oli illalla vielä konsertti läheisessä Maisemakahvilassa. Olisimme ehkä miehen kanssa menneet kuuntelemaan, mutta lapset olivat teatteriesityksen jälkeen jo halukkaita pääsemään kotiin.

Sää oli kumminkin eilen kaunis, auringonpaiste suorastaan polttava (onneksi oli lippikset), ja näytösten väliajalla ostettiin lapsille jätskit. Kunnon maalaisina meillä oli teatterireissulla omat eväät: repussa oli pillimehut, pullaa ja suklaapatukat, joten lapset saatiin pidettyä tyytyväisinä niiden turvin. Kiva kesäretki se oli!

Vielä täytyisi jossain vaiheessa tehdä joku toinen pikkureissu, vaikka sitten Frantsilan Kehäkukkaan. Pääsisi tekemään vähän "turistiostoksia" tähän lähinurkille...

Tänään pitäisi iltapäivällä viedä pari taulua jurytettavaksi, Nokian Kuvataiteilijoiden näyttelyyn. Saa nähdä, huolivatko.

Briljantteja on nyt kovasti jaossa täällä blogimaailmassa. Sain minäkin jo toisen ja kolmannen, kuten havaintojeni mukaan moni muukin. Kiitos, Terhi ja Marja-Leena! Aina se tunnustus lämmittää, moninkertaisenakin. Itse en nyt tällä kertaa taida enää jatkaa ketjua, kun jo aiemmin jatkoin seitsemälle. Kuten sanottu, minusta briljantin ansaitsevat ainakin kaikki ne blogit, joita minä luen. Minä kun en huonoja blogeja luekaan;)