"Ei tullut takkia..."

"... tulikin kukkaro!" Vähän on semmoinen "hiiri räätälinä" -olo, kun ponchosta tuli hame, ja nyt näyttää, että poolopaidasta tulee tunika:
Ja vielä niin, että alunperin helmaresoriksi tarkoitettu "1 o, 1 n" -jouste päätyykin rinnan kohdalle... Siltä vaan alkoi tuntua tuossa tekemisen varrella, joten annoin taas tekemisen viedä. Jos kuvaa tarkkaan katsoo, huomaa, että kerä on aika kirjava. Tein nyt kerrankin niin kuin Kaffe F. jossain neuvoo, että pätkin langat valmiiksi ja tein niistä uuden kerän. Pätkät vain näyttivätkin neuleessa yllättävän pitkiltä, ja lopputulos kumman tasaraitaiselta, vaikka ihan onniarvioon pätkät katkaisin!
Sileää neuloessa alkoi pitkästyttää, ja niinpä tein sinne tänne kuviolänttejä: helmineuletta, pitsineuletta, palmikonpätkän. Saa nähdä, tuleeko tästä nyt sitten oikeasti tunika!
Kirkkaan kevätauringon sihdatessa sisälle taloon, näkee kaiken uudessa valossa, vai mitä? Talven piilossa pysynyt pölykerros ikkunoissa häiritsee vietävästi (valoverhot edessä antavat ensiavun...) Kun maltoin nostaa eilen pyllyni tietokoneen vieressä jöpöttävältä tuolilta, huomioni kiinnittyi karmaisevaan tosiasiaan:

Niinpä, kyllä jotain tarttis tehdä. Onneksi näistä tuoleista saa helposti ruuvattua rungon irti pehmusteista. Olen näitä pari ennenkin päällystänyt:

Tuota vasemmassa tuolissa olevaa beessinväristä samettia on vielä, joten taidanpa tempaista sillä tuoliin uuden päällisen.

Olen muuten päällystänyt keskimmäisenkin tuolin, ja se nyt ei ollut sinänsä temppu eikä mikään, koska siinäkin oli irrottettavat tyynyt. Tuolin tekee mielenkiintoiseksi - ja minulle arvokkaaksikin - se, että se on isäni veistokouluaikainen työ!

Mokasin pahasti kevään merkkien tutkimisessa: lauantaina meillä ei ollut kameraa mukana, kun näimme kevään ensimmäisen kyyn (onneksi emme sentään astuneet päälle: Patsku ei tainnut huomata koko lieroa). Mustarastaaksi arvelemani lintu koikkelehti tuossa ihan ikkunan edessä, ja siitäkään en ehtinyt ottaa kuvaa, kuten en pupujussistakaan, joka nökötti keskellä tietä, eikä osannut yhtään pelätä koiraamme. (Olisiko ollut sama "jussi", joka eilen katseli tänne sisälle pihlajan juurelta?)

Enkä saanut kunnon kuvaa kuumailmapallolennätyksistäkään, kun en hoksannut hakea kameraa: kunhan töllistelin vain monttu auki moista pömpeliä, kera jälkikasvuni. - Ei nyt sillä, että siinä sinänsä mitään kuvattavaa olisi ollut. Olisinpahan vain saanut näyttää, että kyllä meillä maallakin sentään sattuu yhtä sun toista.